Onnellisen koiran elämän arvokas loppu

Koiralle tarjotaan tänä päivänä mahdollisuus pitkään ja onnelliseen elämään. Sitä suojellaan tarttuvilta taudeilta rokottamalla, sen ruokintaan kiinnitetään hurjasti huomiota, sitä ulkoilutetaan ja hemmotellaan, pestään ja puunataan… Koirattomat väittävät, että koira on saanut lapsen aseman ja paheksuvat tällaista eläimenpitoa. Oma kummitätini arvosteli aikanaan kovasti minua sitä, etten lahjoittanut koiraharrastukseen käyttämiäni rahoja Afrikan nälkää näkeville lapsille. Meillä ihmisillä on niin kovin erilaiset arvomaailmat ja uskovaiselle kummitädilleni koirien pitäminen oli ilmeisesti jonkinasteinen synti.

Nykyaikainen eläinlääketiede pystyy tarjoamaan jonkinlaista hoitoa melkein tautiin kuin tautiin. On osattava harkita, milloin hoito on eläimen kannalta hyödyllistä ja milloin koiraa pidetään lääketieteen keinoin hengissä vain omistajan oman päättämättömyyden vuoksi. Sain vastikään sähköpostia henkilöltä, jonka koira oli sairastunut luusyöpään ja omistaja ei uskonnollisista syistä voinut harkita eutanasiaa. Kun vanha koira lopulta kuoli oltuaan kuukausia kolmijalkainen ja kasvaimen levittyä ympäri koko koiran kehoa, omistaja oli helpottunut, mutta toivoi, ettei yksikään koira tai ihminen koskaan sairastuisi kyseisen kaltaiseen tautiin. Tällainen luonnollinen kuolema on tarpeettoman kivun ja tuskan tuottamista eläimelle, kuten eläinsuojelulaki asian kuvaa. Itse asiassa, jos koira olisi elänyt Suomessa, eläinlääkintäviranomaiset olisivat määränneet sen eläinsuojelulain rikkomisen vuoksi lopetettavaksi vastoin omistajan tahtoa.

Eläimen elämä on mallillaan niin kauan kuin se syö, juo, ulostaa, virtsaa ja pystyy kävelemään ulkona ikäisekseen normaalisti, sen iho on terve ja se ei kärsi kivuista. (Näön tai kuulon heikkeneminen ei vanhalla koiralla yleensä aiheuta elämisen tason laskua.) Kun joku näistä perustarpeista ei enää onnistu, on syytä ryhtyä selvittämään asiaa. Moniin vanhuuden vaivoihin on olemassa apua. Esimerkiksi koiran sydänlääkitys ja vanhenevien nivelten hoito on uudistunut melkoisesti viime vuosina. Kilpirauhasen vajaatoimintaan on mahdollista antaa tyroksiinia ja sokeritaudin hoitokaan ei enää ole kovin vaivalloista. Epilepsiaa hoidetaan keskushermostoon vaikuttavilla lääkkeillä ja tulehdukset talttuvat antibioottien avulla. Kasvainten poisto keski-ikäiseltä koiralta, jos se ylipäätänsä on mahdollista, antaa sille usein niin monta lisäelinvuotta, että koiran voi katsoa eläneen normaalin pituisen elämän. Koiran elämää on siis mahdollisuus helpottaa ja näin turvata sille arvokkaita lisäelinpäiviä.

Koiranomistajan on kuitenkin tehtävä itselleen selväksi, miten pitkälle hoidoissa on syytä mennä. Eläinlääkärin velvollisuutena on kertoa omistajalle koiran paranemisennuste ja hoidon vaikutus koiran hyvin- tai pahoinvointiin. Se, että koira heiluttaa mielistellen häntäänsä tai haluaa omistajansa taputtavan ja hellivän sitä, voi olla merkki sairaan koiran kärsimistä kivuista. Kontaktin tarve on eräänlainen avunpyyntö, jota ihminen ei vain osaa tulkita. Minun mielestäni ei ole mitään syytä järjestää koiralle kivuliasta loppuelämää, joka vääjäämättä päättyy sairauden pahentuessa, jos se on siihen asti saanut nauttia hyvästä elämästä. Omalle syöpään sairastuneelle kolmivuotiaalle koiralleni en edes harkinnut solumyrkkyjen antamista. Tiesin, etten hoidon avullakaan pystyisi tarjoamaan sille normaalia elinikää, voisin vain muutaman kivuliaan hoitokuukauden jälkeen antaa sille ehkä joitakin kuukausia lisäelinaikaa. Solumyrkyt aiheuttavat koiralle samanlaisia kipuja kuin vastaavanlainen hoito ihmisellekin. Koira vain ei osaa kertoa tuntemuksiaan, eikä sille pysty selittämään, että kunhan kärsit nämä kuukaudet, saat elää ilonani vähän kauemmin.

Toinen lopettamisen syy saattaa olla se, ettei vanhaa koiraa enää syystä tai toisesta voida pitää. Yli 10 vuotiaan koiran sijoittaminen uuteen, sille aikaisemmin täysin vieraaseen kotiin, saattaa olla suoranaista julmuutta sitä kohtaan. Hyvin sosiaalinen vanha koira voi siirrosta selvitä, mutta hyvin monelle vanhalle koiralle uuteen tottuminen ei hevin onnistu ja koiralle saattaa jopa puhjeta stressin vuoksi sairauksia, esimerkiksi kasvaimia. Jos vanhus on jo sairas, ei ole mitään syytä stressata sitä enempää. On koiralle huomattavasti armeliaampaa nukkua pois. Jos kotia vaihtavan vanhuksen ottaa sen kasvattaja tai muu koiralle aikaisemmin hyvin tuttu henkilö, voi vaihto onnistua ja koira elää viimeiset elinpäivänsä onnellisena uudessa kodissaan.

Koiran omistajan on kannettava vastuu lemmikistään, eikä hän saa siirtää vastuuta uudelle omistajalle, joka säälistä ottaa eläimen luokseen.. Vanhan koiran antaminen uudelle omistajalle on mielestäni usein vastuun pakoilua ja vaikean päätöksen siirtämistä uudelle ihmiselle.

Koiran menetys on aina vaikeaa. Eläimen kohtalona on kuitenkin elää huomattavasti lyhyempi aika kuin sen omistajalla, ja meidän on pystyttävä hyväksymään tämä tosiseikka. Luopumisen tekee vaikeaksi se, että vanha koira alkaa olla kuin ajatus. Siltä oikeastaan puuttuu enää vain taito puhua. Sen kanssa on helppo elää ja sen tapoihin on niin tottunut, että omistajankin päivärytmi hajoaa, kun koiraa ei enää ole. Koiran omistaminen tarkoittaa vastuun ottamista eläimestä, joka elää koko ikänsä ihmisen armoilla. Koiralla on oikeus hyvään elämään, mutta sillä on onneksi oikeus myös arvokkaaseen kuolemaan.

Riitta Aho