Älä osta rekisteröimätöntä, puhdasrotuista pentua tai lähes puhdasrotuisen hintaista  sekakoiraa.  Miksi tukisit ostopäätökselläsi vastuuntunnotonta, koiran hyvinvoinnista piittaamatonta  

 

Tavallisimmat syyt siihen, miksi koiranpennulla ei ole Suomen kennelliiton myöntämää rekisterikirjaa eli ns. papereita:

 
  • pennun vanhemmat ovat puhdasrotuisia mutta jompikumpi tai molemmat ovat rekisteröimättömiä, jolloin pentujakaan ei voi rekisteröidä
  • jompikumpi tai molemmat ovat sekarotuisia (ja tietenkin paperittomia), jolloin pentukin on  sekarotuinen päinvastoin kuin myyjä väittää,  eikä sitä voi rekisteröidä
  • ns. pevisa-rodun pentueen vanhemmille tai toiselle niistä ei ole tehty vaadittavia terveystarkastuksia (esim. lonkkakuvaus); pevisa = perinnöllisten sairauksien ja vikojen vastustaminen
  • vanhemmat tai toinen niistä on osoittautunut näissä tarkastuksissa  jalostuskelvottomaksi
  • nartun pentueiden välillä ei ole kennelliiton vaatimaa 10 kuukautta; kasvattaja on teettänyt ns. välipentueen
  • kasvattaja on joidenkin rikkeiden vuoksi rekisteröintikiellossa, jopa erotettu kennelliitosta


Väitteitä, joilla sinua yritetään sumuttaa

”Me kasvatetaan näitä sekarotusii kun ne on viisaampii ja kans terveempii kun rotukoirat.” 

Mikään varsinainen tutkimustieto ei tue väitettä. Usein nämä muodikkaat sekakoirat ovat puhdasrotuisten koirien ensimmäisen polven jälkeläisiä ja siten yhtä terveitä tai sairaita kuin ne rodut, joista ne on risteytetty. Pentueiden vanhemmille ei yleensä ole tehty niitä terveystutkimuksia, jotka voivat olla pakollisia puhdasrotuisia koiria pennutettaessa, ja nartuilla voidaan teettää pentuja joka juoksusta nartun hyvinvoinnista välittämättä. 

”Tämä on seropi,  mutta kyllä se on kennelliiton rekkarissa.”

Aivan. Kennelliitto pitää ns. FIX-rekisteriä myös seropeista  ja  paperittomista rotukoirista, jotka on tunnistusmerkitty. Varsinaista  rekisterikirjaa  tällaiselle paperittomalle koiralle tai sen jälkeläisille ei voi saada.

”Niillä ei oo rekkareita kun me  sen takii sitten voidaan myydä nää pennut kotikoiriks halvemmalla kun ei tarvi maksaa niistä rekkareista,  eikä niillä papereilla oo kotikoirille mitää merkitystäkään.”

Tosiasiassa pennun rekisteröiminen maksaa halvimmillaan vain 20 €/pentu, eli se ei ole mitenkään olennaisesti pennun hintaan vaikuttava menoerä. Oletko varma, ettei esim. lapsesi myöhemmin halua koirineen osallistua sellaiseen harrastukseen, johon voi osallistua vain rekisteröidyn koiran kanssa? (Rekisteröimättömät koirat rinnastetaan sekarotuisiin.)

”Meijän tarkotus ei oo hankkii näillä pennuilla mitää niinku ne jotkut kun ottaa hirveesti hintaa pennulla; me vaan  rakastetaan kaikkii eläimii, meillon melkein eläintarha, ja  koirii kans. Ja me myydään ne siks 400 eerolla et muutki  sais tällasen ihanan söpöliinin, ei me kyllä millää raskittas näistä luopuu. Tää meijän nuorimmainenki rupee tieksä  aina itkeen kun mä sanon et hauvat lähtee kohta maailmalle. Mä jättäsin kyl ainaki yhen itelle, mut avo sanoo et jos koira jää niin se lähtee. No ei vainiskaa!”

Puhdasrotuinen, korkeatasoisten, näyttelyissä palkittujen vanhempien moitteeton jälkeläinen maksaa 600 – 1000 € tai enemmänkin (rotu- ja yksilökohtainen hintahaitari on suuri), mutta tunnollisesti asiansa hoitavan kasvattajan käteen ei todellakaan jää tätä summaa. Harrastelijakasvattajien tilit ovat enimmäkseen  pakkasen puolella. Jos sitä ei usko, voi itse kokeilla kasvattamista (tosin siihen toivoisi olevan jonkin muun syyn kuin tämän). Elinkeinonharjoittajat ovat eri asia, mutta heidän toki tulee saada tuloja elinkeinostaan niin kuin meidän muidenkin.

”Niillä ei kyllä oo papereita kun tuo ukko ei ikinä muistanu hoitoo asiata kuntoon ja nyt nämä on jo luovutusijässä.”

Missä luovutusiässä? Pennut voi rekisteröidä normaalihinnalla 6 kk:n ikään saakka ja sen jälkeen kalliimmalla eli mikä on todellinen syy? 

”Sä voit rekisteröidä tän myöhemmin.”

Etkä voi. Vain koiran kasvattaja voi rekisteröidä pennun ja koko pentue pitää rekisteröidä samalla kertaa. 

”Myö ei tiijetty että pittää ottoo se kuva lonkista kun sitä ei oo tarvinna ennenkää.”

Kasvattajan velvollisuus on tietää. Sitä paitsi esim. lonkkakuvat voi nykyään (nurinkurista kylläkin) ottaa vielä astutuksen jälkeen mutta ennen rekisteröintiä niissä roduissa, joissa pentueen rekisteröinnille ei ole asetettu mitään kuvaustuloksen raja-arvoa. Pennun ostajan on tällöinkin syytä ottaa selville, ovatko vanhemmat esim. A-, C- vai kenties E-lonkkaisia. 

”Nää ei oo rekisteröityjä, kun toi meijän poitsu oli päässy  tietsä  sen meijän nartun kimppuun, se oli niiku aukassu sen oven, niin ei me sit mitää mahdettu et tuli tää pentue vaikka se edellinen oli puol vuotta sitte. Joo, ja sit  me ei raskittu tappaakaan näitä kun ne on niin terhakoita ja  sulosii.”

Huolelliselle kasvattajalle ei yleensä tapahdu vahinkoja. Hän tietää, että uros tekee kaikkensa päästäkseen astumaan nartun ja varmistaa, ettei näin pääse tapahtumaan. No, menee viisaskin vipuun joskus, mutta kasvattaja voi  korjata vahingon katumuspiikillä. Sen antamisessa on tosin omat riskinsä mutta niin on pennutuksessakin. Toinen mahdollisuus on, että kasvattaja hakee poikkeuslupaa pentujen rekisteröintiin, paitsi että poikkeuslupaa ei voi hakea, jos ”vahinkoja” sattuu tämän tästä…

”Kun ei edes tiedetty että sälli  on astunut tuon meidän neidin.”

Aha! Ja miksiköhän?

”Myö ei oo rekisteröity näitä kun tämä on tämmönen testipentue jolla myö katotaan, onko nämä koerat tervehiä; tässä on nämä emot lähheisijä sukulaesija keskennään.”

Tällaisenkin pentueen voi rekisteröidä. Jos ei halua, että pentuja käytetään myöhemmin siitokseen, voi käyttää EJ eli ei jalostukseen –rekisteriä

”Tällä ei oo rekkaria kun sillä on tuo alapurenta. Sitä ei voi viedä näyttelyyn eikä sillä voi teettää pentuja, niin siks  se ei sit tarvii niitä rekkareita.”

Kasvattajasitoumuksen allekirjoittanut kasvattaja (kaikki eivät ole allekirjoittaneet) on velvollinen rekisteröimään koko pentueen ja luovuttamaan rekisterikirjan ostajalle. Purentavirheisen voi rekisteröidä EJ-rekisteriin.

”Rekkareita voitte kattoo mutta ei niitä teille anneta. Halutahan itte päättää, kuka pääsöö jatkaan meijän linjaa.”

Ei ole totta? Jos on, ei kai ole sitten ole sitoumusta allekirjoitettu? Ks. aikaisemmat vastaukset.
 

Nimimerkki It´s me