"Maakuntamatka Kontulaan"

Joitakin viikkoja sitten tv-uutisissa oikein hehkutettiin sillä, kuinka eduskunnan puhemies Lipponen aloitti maakuntakierroksensa. Ensimmäinen kohde oli Kontula, joka tietääkseni sijaitsee kehä kolmosen sisäpuolella. Mietin, onko pääkaupunkiseudun väki todellakin niin sisäänpäin lämpiävää, että Kontula tuntuu maakunnalta? Olen pitkään puhunut sen puolesta, että koiraharrastuksessa tulisi enemmän huomioida maakunnissa asuvia koiraihmisiä. Jos suuri yleisö kuitenkin hyväksyy Lipposen tulkinnan maakunta Kontulasta, pyrkimykseni taitaa olla tuhoon tuomittu. Vai onko?

Oli miten oli, koirajärjestöjen tulisi pohtia keinoja siihen, miten harrastusaktiviteetteja voitaisiin vielä laajentaa eri puolille Suomea. Tapahtumien painopiste on edelleenkin vahvasti pääkaupunkiseudulla, vaikka monet rotujärjestöt ovatkin järjestäneet koulutustilaisuuksia myös muissa Etelä-Suomen kaupungeissa. Eräät rotujärjestöt ovat järjestäneet päänäyttelynsä vuoron perään eri puolilla Suomea. Ymmärrän sen, että tilaisuuksien ja näyttelyiden järjestäjät joutuvat tekemään enemmän työtä ja mahdollisesti matkustamaan, mutta onko se oikein, että muualla kuin Uudellamaalla asuvat joutuvat matkustamaan tuntikausia joka ikinen kerta? Kyseessä on kuitenkin valtakunnallisista järjestöistä, joiden pitäisi kohdella jäseniään tasapuolisesti.

Niin kauan kuin on tarkoituksena se, että koko Suomi on asuttu, ei asuinpaikka saisi järjestelmällisesti olla harrastusta rajoittavana tekijänä. Myöskin rotujärjestöjen hallituksiin ja toimikuntiin pitäisi määrätietoisesti pyrkiä saamaan jäseniä eri puolilta Suomea. (Näin on valistuneissa yhdistyksissä tehtykin.) Tällaisella kokoonpanolla järjestöjen toiminta monipuolistuu ja ennen kaikkea erilaisten ihmisten mielipiteet tulevat huomioitua yhdistyksen toiminnassa. Maakuntien miehet ja naiset ovat valmiita tulemaan mukaan toiminnan järjestämiseen. Itse asiassa monet heistä ovat jo mukana omilla paikkakunnillaan kaikkien rotujen näyttelytoimikunnissa ja näyttelyiden järjestelytehtävissä. Heillä on kokemusta ja osaamista, joka rikastuttaisi yhdistyksen toimintaa ja samalla parantaisi harrastajien vuorovaikutusta.

Silloin kun yhdistyksen toiminnassa mukana olevat asuvat lähellä toinen toisiaan, ei ulkopuolisten ole helppoa päästä mukaan, vaikka sitä haluaisivatkin. Pienen piirin mielipiteet muokkautuvat porukalle sopiviksi ja toiminta alkaa pyöriä omaa samaa ympyräänsä. Siinä eivät välttämättä toteudu enää yhdistyksen päämäärät, vaan tämän piirin tavoitteet. Kaikki tapahtuu huomaamatta ja asian esille ottaminen nostaa piirin niskavillat pystyyn.

Esimerkkinä toiminnan laajentamiselle voisi olla Suomen Kennelliitto, jos se järjestäisi esimerkiksi tuomarikoulutustilaisuuksiaan viikonloppuisin myös Tampereella, Kuopiossa, Jyväskylässä tai jopa niiden pohjoispuolella. Tällöin olisi eri puolilta Suomea kotoisin olevien tuomareiden helpompi ja ennen kaikkea halvempi laajentaa tuomarioikeuksiaan. Esimerkiksi Oulusta lennetään Finnairilla yhdeksi päiväksi Helsinkiin yli 420 euron hinnalla. Halpalentoyhtiöt eivät ole tuoneet tähän helpotusta, koska niillä lentäminen edellyttäisi yöpymistä Helsingissä. Keskellä viikkoa järjestettävien tuomarikollegioiden ja erikoiskoulutusten käyminen maksaa ulkopaikkakuntalaisille omaisuuden. Onko tarkoituksena, että vain rikkain ja joutilain osa koiratuomareista voi laajentaa oikeuksiaan?

Lipposen maakuntamatkailu jatkui Tampereen Hervantaan ja hänet on nähty jopa Kainuussa. Ehkäpä on sittenkin toivoa siitä, että maakunta-käsite on eteläisessä Suomessa  ymmärretty oikein.

Riitta Aho