lapsuuskuvaOlen lapsesta asti ollut tekemisissä kaikenkarvaisten eläinten kanssa. Kun olin pieni, perheeseemme kuului saksanpaimenkoirauros Rocky. Vahva mieltymys rotuun juontanee juurensa jo tuolta ajalta. Ensimmäisen oman koirani, papillon Pinin, sain vuonna 1988. Pinin kanssa pääsin mukaan koiraharrastuksen pariin joka tempaisi minut mukaansa, puuhastelimme pääasiassa tokon ja agilityn parissa. Ensimmäisen oman saksanpaimenkoirani Santun, sain vuonna 1994. Koiraharrastus vei samalla mennessään  ja harrastelusta tuli enemmänkin elämäntapa, minkä jälkeen
talossa onkin pyörinyt koko ajan vähintään yksi sakemanni.

Kennelnimeni, Vikkervaaran, sain vuonna 2003 ja saman vuoden toukokuussa syntyi ensimmäinen saksanpaimenkoirapentueeni.

Asun tällä hetkellä Jokelassa.  Laumaani kuuluu mieheni Pasin, 7v. tyttäremme Astan ja kolmen kissan lisäksi saksanpaimenkoiranartut Voltti  ja Timma sekä lancashire heelernarttu Myntti. Talossa nähdään usein vierailevana tähtenä myös Myntin pentu Penni. Puuhastelen palveluskoiralajien parissa, mutta harrastelu on tosin opiskelun ja perheenlisäyksen vuoksi ollut jäissä useamman vuoden, nyt olisi tarkoitus ryhdistäytyä taasen myös sillä saralla.

 

 

 Katja Hakkarainen                                                                     

 E-mail: katja.hakkarainen(at)fimnet.fi                                                                                     p. 040 585 2982
 
   


Site by Pastori