Suomen otolaryngologiyhdistyksen

täydennyskoulutuspäivät

Lahti 23. – 24.4.2009

Otolaryngologiyhdistyksen keväisillä koulutuspäivillä olen käynyt vain harvoin. Nyt innostuin lähtemään mukaan kun kokous pidettiin helposti tavoitettavassa paikassa ja kokouksen teema oli kiinnostava. Vaikka lasten korvatulehdukset ovatkin harvoin vaarallisia sairauksia, ne koskettavat isoa osaa väestöstä ja aiheuttavat paljon kärsimystä, huolta ja lääkärikäyntejä. Yksinkertaiselta vaikuttava ongelma on monimutkainen ja kaikista asioista ei konsensusta ole. Ensimmäisen koulutuspäivän ohjelman järjesti Suomen korvakirurgiyhdistys. Kaikkia luentoja en tässä referoi vaikka ne erinomaisia olivatkin. Joistakin esityksistä perusasiat on jo aikaisemmin kerrottu korvakirurgiyhdistyksen omissa kokousreferaateissa. Ulkona on niin kaunis ilma, että tuntuu synniltä istua tietokoneen ääressä.

Petri Mattila

Kitarisan poisto korvatulehduksen ehkäisyssä ja hoidossa

HUS:n visiona on tarjota maailman parasta erikoissairaanhoitoa ja saada nostettua tutkimus ja opetus maailman huipulle.

Joitakin ohjelinjauksia toistuvan korvatulehduksen hoitamiseksi on tehty:

Käypä hoito suosituksessa todetaan, että kitarisan poistolla ei ole merkittävää tehoa korvatulehdusten ehkäisyssä.

Kiireettömän hoidon perusteissa suositellaan leikkaushoidon (tympanostomia) harkintaa erikoissairaanhoidossa jos lapsella on ollut puolen vuoden aikana kolme korvatulehdusta tai vuoden aikana neljä korvatulehdusta. Tämä ei tietystikään tarkoita sitä, että leikkaushoitoon tarvitsisi välttämättä ryhtyä.

AAFP (American Academy of Family Physicians) ohjeistuksessa vuodelta 2004 on selkeästi ilmoitettu, että OME (Otitis media with effusion) hoitoon suositellaan tympanostomiaa. Adenotomia tehdään vain silloin kun nenänielussa on ahtautta. Adenotomiaa voi harkita toistuvien tympanostomioiden yhteydessä. Kuulontutkimusta suositellaan jos erite pysyy korvassa yli kolmen kuukauden ajan.

Suomessa ei oikein selkeää ohjetta siis tästä asiasta ole. Ohjeet potilaan lähettämisen kriteereistä löytyvät, mutta neuvoja siitä, mitä jatkossa olisi tehtävä, ei löydy.

Kitarisa on lymfaattista kudosta. Siinä on itukeskukset manttelivyöhykkeineen ja epiteelipoimuinen pintarakenne. Sen merkitys liittyy immuunivasteeseen ja immunotoleranssiin vaikka asia onkin huonosti tunnettu. Se on säilynyt evoluutiossa ja jokin tarkoitus sillä täytyy olla. Kitarisa tuntuu surkastuvan itsestään teini-iän myötä. Kitarisan poistamiseen täytyy olla selkeä ja hyvä syy. Varmuuden vuoksi tehtävä leikkaus ei ole perusteltu.

Adenoidiitti on vaikeasti määriteltävä krooninen risakudoksen tulehdustila.. Hyperplasiaan liittyy suuhengitys, tukkoisuus ja häiriöt purennan kehityksessä. Liimakorvataudin hoidossa adenotomiasta ei ole voitu osoittaa hyötyä Paradisen (1999), Koivusen (2004) tai Mattila, Hammaren-Malmin (2005) tutkimuksissa.

1990-luvulla Suomessa tehtiin adenotomioita enemmän kuin missään muualla maailmassa. Tavallisimmin toimenpide tehtiin puolentoista vuoden tai 4-5 vuoden iässä. Nuoremmille adenotomia tehtiin toistuvien otiittien ja vanhemmille risahyperplasian vuoksi.

Adenotomia ei lisää astmaa, rasituksen aiheuttamaa hengitystieahtautta, uloshengitysilman typpioksidia tai ihon prick-positiivisuutta.

Adenotomia tuntuu lisäävän nenänielun pneumokokkikantajuutta mutta muiden bakteerien esiintymiseen nenänielussa sillä ei ole vaikutusta.

Petri esitti ehdotuksen suomalaiseksi hoitokäytännöksi:

* Kun korvassa on ollut eritettä yli kaksi kuukautta, tehdään tympanostomia.

* Yli kaksivuotiaille tehdään adenotomia jos todetaan nenänielun obstruktio tai epäily risakudoksen kroonisesta infektiosta.

Ehdotusta voi kritisoidakin. Se lisää aivan varmasti turhia tympanostomioita. Yhdysvalloissa ja muuallakin jaksetaan odottaa kolme tai neljä kuukautta eritteen spontaania häviämistä. Ehdotuksessa ei myöskään otettu kantaa siihen, milloin toimenpiteet ovat tarpeen uusiutuvan mutta hyvin paranevan akuutin otiitin ongelmassa.

Piileekö paha nenänielussa?

Jussi Jero

Putkikorvan hoidon ongelmat ja hoitokäytännöt

Esitys toteutettiin vuorovaikutteista tekniikkaa käyttäen. Yleisönä olevat korvakollegat pääsivät ottamaan kantaa kysymyksiin äänestämällä. Kirjasin muistiin äänestystulokset ja luennoitsijan kommentteja. Jonkinlaista johtopäätöstä suomalaisten korvalääkärien toimintatavoista voi tämänkin kyselyn avulla tehdä.

Teen tympanostomian liimakorvapotilaalle kun korvassa on ollut eritettä:

2 kuukautta 25 %

3 kuukautta 54 %

yli 4 kuukautta 19 %

ei koskaan 0 %

Tympanostomia on aiheellinen jos puolen vuoden aikana on esiintynyt äkillinen välikorvantulehdus

3 kertaa 20 %

4 kertaa 57 %

yli 5 kertaa 17 %

ei koskaan 5 %

Äänestäjät tuntuvat noudattelevan kiireettömän hoidon kriteereitä vastauksissaan. Korvatulehduksen jälkeen eritettä on välikorvassa kuukauden kuluttua 40 %:lla potilaista. Kahden kuukauden kuluttua sitä on 20 %:lla ja kolmen kuukauden kuluttua 10 %:lla. Tympanostomiaa tehtäessä pitää veri ja erite poistaa imun avulla välikorvanontelosta. Viilto voi olla säteittäinen tai sirkulaarinen. Toimenpiteen päättyessä pitää varmistua siitä, että tärykalvoperforaation laidoista ei tule verenvuotoa. Toimenpiteen jälkeen voi korvatipoista olla apua putken aukipysymiselle. Cochranetutkimuksen mukaan tympanostomiaputki vähentää puolen vuoden aikana 1,5 äkillisen välikorvantulehduksen episodia.

Kuka on oikea hoitamaan tympanostomian jälkikontrollin?

yleislääkäri 6 %

valikoiden erikois-/yleislääkäri 76 %

KNK-lääkäri 17 %

kontrollia ei tarvita 0 %

Kuinka usein tympanostomiaputkea tulisi kontrolloida?

2 kuukauden välein 1,6 %

4 kuukauden välein 69 %

6 kuukauden välein 28 %

ei koskaan 0 %

Kuinka hoidan vuotavaa putkikorvaa?

antibiootti 16 %

antibiootti + tipat 42 %

korvatipat 41 %

hoitoa ei tarvita 0 %

Kysymyksen asettelusta tuli keskustelua. Tympanostomiakorvan vuotoon voi olla erilaisia syitä ja ne eivät kysymyksenasettelussa tulleet esiin. Joskus vuoto liittyy hengitystietulehdukseen ja joskus paikalliseen vierasesinereaktioon.

Sitkeässä putkikorvan märkävuodossa lisään lääkitykseen kortisonin suun kautta

Kyllä 53 %

Ei 46 %

Vuotavaan putkikorvaan sopiva tippa on:

kloramfenikolitippa 53 %

boorisprii 1,6 %

Ciproxin c. hydrocort. 34 %

muu 11 %

Cochranetutkimuksen mukaan amoksisilliini-klavulaani rauhoittaa putkivuotoa tehokkaammin kuin plasebo. Kolmen vuorokauden peroraalinen Prednisolon 2mg/kg lyhentää vuodon kestoa. Antibioottia ja kortikosteroidia sisältävä tippa on tehokkaampi kuin pelkkä antibioottitippa.

Putkitukos – miten hoidat?

putken vaihto 1,6 %

tippaliuotus 68 %

NaCl-huuhtelu 1,6 %

mekaaninen avaaminen 19,7 %

ei tarvitse hoitaa 8,2 %

Muutaman vuorokauden Akvakol-tippahoito ja sen jälkeen tehtävä tukkeutuneen putken imupuhdistus onnistuu lähes aina. Joskus putken lumeniin kuivunut eritetulppa on työnnettävissä ohuella vanunkuljettimella välikorvanonteloon.

Yhdeksän kuukauden seurannassa tympanostomiaputkeen ilmaantui tukos 37 %:ssa. Muita ongelmia olivat:

toistuva vuoto 3,7%

krooninen vuoto 6,7 %

nopeasti poistuva putki 3,9 %

myringoskleroosi 23 %

granulaatio 20,1 %

perforaatio 0,7 %

Akuutti otiitti, milloin kontrolli?

ei tarvita ollenkaan 12 %

1 kuukausi 71,4 %

2 kuukautta 11,1 %

3 kuukautta 3,2 %

4 kuukautta 1,6 %

6 kuukautta 0 %

Voiko hoitaja tehdä tympanometriaseulonnan ja lähettää poikkeavat löydökset lääkärin tarkastettaviksi?

Kyllä 50 %

Ei 50 %

Hannu Valtonen

Putkikorvan hoidon ongelmat ja hoitotavat

Esitystapa oli myös tässä interaktiivinen. Tässä siis kysymyksiä, korvalääkäreiden äänestystuloksia ja luennoitsijan kommentteja.

Kuinka hoidan tympanostomiaputkeen liittyvää granulaatiokudosta?

Tipat 17 %

paikallinen käsittely 0 %

paikallinen käsittely + tipat 66,1 %

poistan putken 14 %

Paikallinen käsittely voi olla imupuhdistus tai granulaatiokudoksen laapistus. Granulaatiokudos voi olla vierasesinereaktio, vaste biofilmille tai liittyä välikorvan tulehdukseen. Sitä esiintyy n. 5 %:ssa tympanostomioita mutta se lisääntyy putken kestoiän tai uusintatympanostomioiden yhteydessä. Tilanteeseen sopiva korvatippa on esim. Ciproxin c. hydrocortison. Imupuhdistuksen jälkeen kevyt lapistus tai polykresyleenipenslaus tuntuu toimivan. Joskus tilanne ei rauhoitu ennen putken poistamista.

Käytätkö lapsilla koskaan Gooden putkea?

Ei koskaan 74 %

Kyllä 26 %

Milloin poistat toimivan tympanostomiaputken oireettomalta lapselta?

vuoden kuluttua 1,6 %

kahden vuoden kuluttua 72 %

kolmen vuoden kuluttua 19 %

neljän vuoden kuluttua 1,6 %

en poista 4,8 %

Tympanostomiaputken ongelmana on 5 – 10 %:ssa varhainen putken poistuminen. Viivästynyt putken poistuminen yli kahden vuoden ajan tapahtuu 10 %:ssa. Putken poistuminen ei riipu myringotomian paikasta tai muodosta. Tavallisimmin putki pysyy paikallaan 8 – 12 kuukautta.

Putki kannattaa poistaa kun:

ü esiintyy terapiaresistentti pitkittynyt vuoto

ü esiintyy toistuvia tai huonosti parantuvia granulaatioita

ü putki on tukossa eikä aukea tavanomaisin keinoin

ü putkeen liittyy kehittymässä oleva kolesteatooma

ü putken ympärillä on iso tai suureneva perforaatio

ü putki on ollut paikallaan oireettomalla potilaalla 2 – 3 vuotta

Joskus putken poistaminen on tehtävä yleisanestesiassa.

Tympanostomiaan liittyy myös tärykalvon perforaation riski. Tavalliseen tympanostomiaan liittyy perforaatio 2,2 %:ssa. Pitkäaikaiseen tympanostomiaan esim. Gooden putkea käytettäessä se esiintyy 16 %:ssa.

Perforaation riski lisääntyy mitä pitempään tympanostomiaputki saa olla paikallaan. Jos putki on korvassa 2 – 3 vuotta, perforaatio esiintyy 5,2 %:ssa. Jos putki on paikallaan yli viiden vuoden ajan, pysyvä perforaatio jää 46,7 %:iin. Toisaalta putken poistaminenkin voi lisätä perforaation riskiä: Jos putki saa poistua itsestään, perforaatio esiintyy 4 %:ssa ja jos putki poistetaan, se esiintyy 14 %:ssa.

Joskus perforaatio voi olla onnekas komplikaatio. Se voi toimia luonnon omana hoitokeinona. Se säästää toistuvilta putkituksilta, estää adhesiiviotiitin kehittymistä ja retraktiokolesteatooman syntymistä.

Tympanostomiaputken aiheuttaman kolesteatooman riski on pieni. Joskus on vaikea sanoa onko kolesteatooma seurausta taudista ja ilmaantunut hoidosta huolimatta vai onko se seurausta hoitotoimenpiteistä.

Tympanostomiaputki ja vesi?

kiellän uimisen 1,7 %

sallin suojattuna 56 %

sallin suojaamatta 41,7 %

kiellän sukeltamisen 27 %

sallin sukeltamisen suojattuna 62 %

sallin sukeltamisen suojaamatta 10 %

En salli kylpemistä saippuavedessä 72 %

sallin kylpemisen 27 %

Mielipiteet tuntuvat äänestyksessä eroavan kovasti. Uidessa vesi menee erittäin harvoin välikorvaan. Sukellettaessa alle 60 cm syvyyteen, vesi menee korvaan 13 %:ssa. Syvemmälle sukellettaessa se menee korvaan 55 %:ssa. Periaatteessa tarvitaan 12 -23 vesisenttimetrin sukellus ja toimiva korvatorvi jotta vesi voisi päästä välikorvaan. Uimataito hankitaan lapsuudessa. Uimataito voi olla hengen pelastava taito ja se on hauskaa.

Kylvyssä saippuavesi aiheuttaa merkittävän välikorvan limakalvoreaktion korvaan päästessään. Merivesi tai makeavesi eivät samanlaista reaktiota aiheuta. Saippuaveden pintajännitys on pieni ja siksi vesi myös pääsee kylvyssä korvaan helpommin. Se hakeutuu putken kautta välikorvaan 50 %:ssa jos pää on veden alla. Vesisuojauksesta ei ole maassamme yhtenäistä ohjetta.

Luennoitsijan ehdotus tympanostomiaputkien vesisuojauksen ohjeeksi Suomessa:

ü Suihkussa vesisuojausta ei tarvita

ü Varo saippuavettä kylvyssä!

ü Uiminen putkien kanssa suojaamatta on sallittua ja suositeltavaa

ü Sukeltamista ei suositella

Kokoukseen osallistuneet korvalääkärit äänestivät ehdotuksesta. Sitä kannatti 88,7 % ja vastusti 11,3 %. Osa tahtoi, että yksilökohtaiset erot huomioitaisiin paremmin.

Ensimmäisen koulutuspäivän ohjelmaan kuului myös Dennis Poen esitys tuuban toiminnasta ja toimintahäiriöiden hoidosta, Prasun Dastisarin esitys korvan kuvantamisesta sekä kolme väitöskirjaesittelyä. Kahdesta ensimmäisestä esityksestä on yhteenvetoa löydettävissä Suomen korvakirurgien kokousmuistiinpanoista.

Johanna Haapkylä oli vertaillut lasten ylähengitysteihin tehtyjen toimenpiteiden määrää Suomessa ja Norjassa eri alueilla vuosina 1995 - 2005. Erot maan sisällä ja maiden välillä olivat isot. Suomessa leikkauksia tehtiin enemmän kuin Norjassa. Seuranta-aikana adenotomioiden määrä Suomessa pieneni mutta edelleenkin niitä tehdään noin puolet enemmän kuin Norjassa.

Sari Hammaren-Malm oli tutkinut lapsuuden välikorvantulehduksen riskitekijöitä ja kirurgista hoitoa. Tupakoivien vanhempien lapsilla esiintyi enemmän korvatulehduksia. Korvakierrelapsilla esiintyi enemmän astmaa ja allergioita kuin terveillä. Uusiutuvista otiiteista kärsivien lasten riski sairastua astmaan oli isompi kuin OME-lasten riski. Adenotomia ei vähentänyt vuoden seurannassa otiittien määrää. Vuonna 2005 tehtiin 13 adenotomiaa tuhatta lasta kohti. Mainittavaa muutosta toimenpiteen yleisyydessä ei ole sen jälkeen ollut. Vuonna 2005 tympanostomioita tehtiin 15/1000 lasta ja tympanostomioiden määrä on lisääntynyt sen jälkeen huimasti.

Harri Keski-Säntti oli omassa työssään selvitellyt H&N-syövän levinneisyyden kartoittamista ja sen kautta oikean hoidon valintaa. Abdomenin TT ei ole tarpeen. Keuhkojenkaan TT ei ole rutiinitutkimus levinneisyyden arvioinnissa mutta isoissa tuumoreissa se voi olla perusteltu. PET-TT ei ole primaari levinneisyyden tutkimus mutta sopii kemosädehoidon vastetutkimukseksi esim. 12 viikkoa hoidon loppumisen jälkeen. T1-T2 kielisyövässä elektiivinen kaulan imusolmukkeiden hoito parantaa tuloksia. Watch and wait linja kannattaa valita vain tarkan harkinnan jälkeen valikoiduilla potilailla. Suuontelon epidermoidikarsinooman hoidossa vartijaimusolmuketutkimuksella ei voida korvata elektiivista kauladissektiota. Vartijaimusolmuketutkimus sopii T1,N0 suusyövässä pienen riskin potilaille seurannan sijaan.

Toisen koulutuspäivän ohjelma käsitteli potilasvahinkoja, laatua, prosesseja, potilasturvallisuutta ja lääkärinlausuntoja. Tässä pari referaattia. Tärkeää asiaa, joka jäi turhan huonosti kirjatuksi. Tärkeää oli myös Leena-Maija Aaltosen muistutus potilaan oikeuksista. Vaikka muuta ei luennoista mieleen jäisi, niin tämä kannattaa muistaa!

Leena-Maija Aaltonen

Potilaspalautteet ja niiden käsittely; oppimisen näkökulma

Potilaalla on oikeus hyvään terveyden ja sairauden hoitoon ja kohteluun. Hänellä on oikeus päästä hoitoon tietyssä ajassa, oikeus tiedonsaantiin ja itsemääräämisoikeus.

Näiden tavoitteiden edistämiseksi tarvitaan:

ü Koulutusta ja omavalvontaa (esim. HAIPRO)

ü Kouluttajan esimerkkiä

ü Asianmukaisia työjärjestelyjä

ü Hyvää työyhteisöä ja kollegiaalisuutta

ü Työnantajan toimintaa tavoitteen eteen

ü Järjestöjen ohjeita

ü Viranomaisohjeita ja valvontaa

Miten sitten palautetta toiminnastamme saamme?

ü Spontaani potilaan antama palaute

ü Yhteydenotto esimieheen tai potilasasiamieheen

ü Muistutus

ü Potilasvakuutuskeskus

ü Kantelu, joka voidaan osoittaa:

lääninhallitukselle, eduskunnan oikeusasiamiehelle, Valviralle, presidentille jne. aina EU:n johtoportaisiin asti.

ü Tutkintapyyntö poliisille

Valviran keinoina on ohjaus ja kurinpitotoimet. Ohjaus voi olla ilmaus, huomion kiinnittäminen tai huomautus. Kurinpitotoimia ovat varoitus, turvaamistoimenpiteet ja ammatinharjoittamisen rajoittaminen.

Meidän erikoisalamme ongelmat ovat Valvirassa harvinaisia. Vuosina 2004 – 2008 käsiteltiin vain kolmetoista KNK-ongelmaa. Näistä suurin osa oli kuluttajariitalautakunnan selvityspyyntöjä (esim. riita vakuutusyhtiön korvausvelvollisuudesta). Osa oli oikeuden lausuntopyyntöjä ja varsinaisia kanteluja oli vain vähän.

HYKS:n korvaklinikkaan perustettiin vuonna 2001 potilaspalautetyöryhmä. Korvaklinikassa on yli sata yhteydenottoa potilasasiamieheen vuosittain. Nyt toimii myös sähköinen palautejärjestelmä HUS:n internetsivuilta ja sähköisesti tehtävät muistutukset ovat mahdollisia.

Korvaklinikassa on 60 000 poliklinikkakäyntiä vuosittain ja spontaanipalautteita tulee 350 / vuosi. Näistä 90 % on positiivista palautetta. Muistutuksia tehdään 10 – 20 vuodessa.

Satunnaisesti tehtävien potilastyytyväisyysmittausten merkitys on vähäinen. Jatkuva palautteen kerääminen tuleekin lisääntymään. Palaute voi tulla organisaatiolle mutta yhtälailla yksilöidylle lääkärille. Uskon, että sairaanhoitopiirien on kehitettävä sähköistä palautejärjestelmäänsä samaan tapaan kuin HYKS:ssa on tehty.

Juhani Nuutinen

Potilasvahingot, selvitykset ja sairauskertomustiedot lausunnonantajan näkökulmasta

Potilasvahinkojen suhteen potilaalla on oikeus saada informaatiota ja apua vahinkoilmoituksen teossa. Kannattaa myös käyttää tervettä järkeä ja tarvittaessa kertoa, jos kyse ei ole korvattavasta vahingosta. Potilasvahinkokeskus saa käyttöönsä kopiot potilasasiakirjoista (Valvira saa alkuperäiskappaleet), tapahtumaselvitykset ja kahden asiantuntijan lausunnot. Asiantuntijoiden kannanotto perustuu pelkästään asiakirjoista saataviin tietoihin. He pohtivat miten kokenut ammattihenkilö olisi toiminut kyseisessä hoitotilanteessa käytettävien tietojen perusteella. Asiantuntijat huomioivat myös olosuhteet.

Asiantuntijalausunnossa selvitellään tapahtuman syy- ja seuraussuhteet. Pohditaan olisiko toisin toimien tapahtuma ollut vältettävissä ja sitä onko saavutettu kokeneen ammattihenkilön osaamisen taso. Analysoidaan mikä olisi potilaan terveydentilan taso, jos olisi saavutettu kokeneen ammattihenkilön taso.

Potilas voi saada lausunnot ja asiakirjat nähdäkseen. Lausunnon kirjoittajan on syytä kiinnittää huomiota sanamuotoihin. Potilasvahinkokeskuksen ratkaisuun tyytymätön voi pyytää potilasvahinkolautakunnan ratkaisusuositusta tai oikaisua.

Sairauskertomuksen merkinnät ovat tärkeät niin potilaan kuin lääkärinkin oikeusturvan kannalta. Kirjataan tavalliseen tapaan esitiedot ja status. Hoitoratkaisun perusteet ovat tärkeät. Papereista tulisi ilmetä, että potilasta on informoitu mahdollisista haitoista ja komplikaatioista. Hoidon erilaisia vaihtoehtoja voi myös punnita. Leikkauskertomukseen kannattaa kirjata oleelliset asiat, poikkeavuudet jne. Epikriisista tulee ilmetä potilaan kotiutuskunto, jatkohoidot ja mahdollisesti poikkeava taudinkulku. Jälkitarkastuksen tietoihin merkitään status ja myös puhelinkontaktien mahdolliset ohjeet kirjataan.

Potilaan ja omaisten kuunteleminen on tärkeää. Kohtelu ei saa olla epäasiallista tai välinpitämätöntä. Potilas tarvitsee informaatiota. Kivuliaat toimenpiteet lisäävät valituksia. Potilaalle kannattaa antaa selitys pitkistä odotusajoista ja ohjeistaa hyvin jälkihoidosta.

Risto Lantto

Lääkäri, hoitoprosessit ja laatu

Ilmailualalla toimivat ihmiset ovat motivoituneita ammattilaisia joilla on huomattava kokeneisuus. He harjoittelevat simulaattorien avulla tehtäviään ja heidän pätevyytensä tarkastetaan puolen vuoden välein. Heidän kommunikaationsa noudattaa tiettyjä yhteisesti sovittuja standardeja. Lääketieteen puolella on lentäjiin nähden eroja toimintakulttuurissa ja tavoissa sekä henkilökohtaisissa intresseissä. Me voisimme oppia ilmailualalta turvallisuuskäytäntöjä. Tärkeää olisi tunnistaa virheet ja läheltä piti tilanteet ja näin kyetä estämään niiden uusiutuminen. Syyllisen etsimisen kulttuurista tulisi vapautua. Muiltakin toimialoilta oppia olisi saatavissa.

Medisiinassa laadun ulottuvuuksia ovat:

ü Vaikuttavuus

ü Tehokkuus

ü Turvallisuus

ü Oikea-aikaisuus

ü Potilaskeskeisyys

ü Tasa-arvo

10 %:n sairaalapotilaista arvioidaan altistuvan virheille ja 1 -2 %:lle tulee virheistä vakavaa haittaa. Promille potilaista kuolee virhetapahtuman seurauksena. Estettävissä olevaan hoitoon liittyvään haittaan kuolee enemmän potilaita kuin liikenneonnettomuuksissa! Lääkäri vaikuttaa merkittävästi hyvän hoidon elementteihin.

Olii-Pekka Ryynänen

Vaikuttavuuden mittaaminen

RCT l. etenevä satunnaistettu koe antaa käsityksen vaikuttavuudesta optimiolosuhteissa. Se on vaikuttavuuden ääriarvo. Effectiviness kuvaa käytännön vaikuttavuutta, joka on paljon huonompaa monista syistä. RCT:ssa tutkitaan eliittilääkärien toimien vaikutusta valikoituihin eliittipotilaisiin. Myös sairauden vaikeusaste vaikuttaa. Kovin lievissä ja äärimmäisen vaikeissa sairauksissa vaikuttavuus jää väistämättä heikoksi.

Jotta saataisiin terveyttä, sitä täytyy mitata. Tarkoitukseen on kehitetty erilaisia mittareita esim: 15D, QALY:t ja diagnoosikohtaiset mittarit. Tulokset tulisi mallintaa ja tuottaa mallit arkikäyttöön. Tieto pitäisi pystyä muuttamaan yksittäistä potilasta koskevaksi jo päätöksiä tehtäessä.

Thomas Bayes toimi pappina 1700-luvulla mutta hän myös loi pohjaa uudentyyppisen tekoälyn kehittämiselle. Bayes analyysi on kehittynyt 1980-luvun lopulta. Se on menetelmä, jossa dataan yhdistellään ulkopuolista aineistoa. Se palvelee ’dataminingia’ eli tiedon louhimista isosta tietomassasta. Silloin etsitään lopputulokseen vaikuttavia tekijöitä ja niiden yhdistelmiä. Sen avulla voidaan myös rakentaa ennustemalleja ja näitä voidaan hyödyntää esimerkiksi vanhuspotilaan hoidossa.

Tunnustan suoraan, että käytännön korvalääkärin kapasiteetti ei riittänyt Bayes-analyysin ymmärtämiseen vaikka luennoitsija esittikin havainnollisia esimerkkejä muuttujien vaikutuksista potilasryhmien selviämiseen.

Kuusankoskella 31.5.2009

Hannu Tapiovaara

Takaisin korvalääkärin kotisivuille