KORVASIENEN SIELUNELÄMÄÄ,

GYROMITRA ESCULENTA & Co

Korvakirurgi tietää työnsä kautta aika paljon bakteerien elämästä. Kyllä me usein sienenkin tunnistamme. Jokainen huolella korvaa tutkinut on nähnyt joskus korvakäytävässä aspergilluskasvuston. Tiedot sienten elämästä ovat silti jääneet meille jostain syystä etäiseksi. Sari Simonen ja Jari Valkonen ovat toimittaneet erinomaisen sienten maailmaa valottavan suomenkielisen perusteoksen Sienten biologiaa (Gaudeamus 2012). Suurin osa sieniin liittyvistä ilmiöistä jää meiltä havaitsematta ja tunnistamatta. Emme erota paljain silmin sienten mikroskooppisia rihmastoja tai itiöitä.

Käytämme sieniä hyväksemme monella tapaa. Monet sienet ovat ravitseva ja herkullinen lisä ruokavaliossamme. Oluen paneminen, viinin kypsyminen ja leivontataikinan nouseminen perustuvat hiivasieneen. Japanilaisten herkkujen saken, mison ja soijakastikkeen valmistuksessa hyödynnetään Aspergillus oryzae sientä. 

Penisilliini (Penicillium chrysogenum), kefalosporiinit ja monet muutkin meitä hyödyttävät valmisteet ovat alkuaan sienten tuottamia. Ensimmäiset kolesterolin synteesiä estävät statiinit löydettiin 1970-luvulla nuija- ja pensselihomesienistä. Rintasyövän lääkkeenä käytetty paklitakseli (Taksol) ei ole oikeastaan peräisin marjakuusesta niin kuin usein kuulee kerrottavan. Oikeasti se on peräisin marjakuusen solukossa endofyyttisesti kasvavasta kotelosienestä Taxomyces andreanae. Muitakin sytostaatteja sienet kykenevät tuottamaan. Tällaisia ovat esim. vinkristiini ja podofyllotoksiini. Stafylokokkiin pureva fusidiinihappo, elinsiirroissa käytettävä siklosporiini ja sieniantibioottina käytetty grisefulviini ovat myös lääketieteessä hyödynnettyjä sienten tuotoksia.

Sieniin liittyy myös ikäviä ominaisuuksia. Jotkut suomalaismetsissäkin kasvavista sienistä ovat tappavan myrkyllisiä. Rakennusten sisäilmaongelmat yhdistetään sieniin. Sienet voivat aiheuttaa ihmisillekin infektioita. Yksi parhaiten tunnetuista on Pneumocystis jirovecii joka aikaisemmin tunnettiin nimellä P. carinii. Aikaisemmin sen arveltiin kuuluvan parasiittien ryhmään. Etenkin immuunipuutospotilailla se on tavallinen hiljaisen infektion aiheuttaja. Cryptococcus neoformans aiheuttaa hankalan meningoenkefaliitin HIV-potilaille. Candida-lajit voivat aiheuttaa sammaksen pikkulapsen suuhun mutta pahimmillaan vaikeahoitoisen ja henkeä uhkaavan opportunistisen infektion immuunipuutospotilaalle. Aspergilluksen itiöitä on lähes kaikkialla.

Jotkut sienten aiheuttamista ilmiöistä ovat ihmeellisiä. Moni ei tiedä, että koivulla loisiva Taphrina betulina aiheuttaa koivun oksaston tuulenpesät.

Koivu Helsingin Agricolan kirkon kupeesta

 Useat puuainesta hajottavat sienet etsivät lisäravintoa pyydystämällä pieniä eliöitä. Puuaineksen ligniini on vaikeasti hajotettavaa ja typpiköyhää. Sukkulamadot, rataseläimet, bakteerit, amebat ja hankajalkaiset kelpaavat lisäravinnoksi. Yli 150 sienilajin on todettu pyydystävän sukkulamatoja. Ne saattavat erittää sukkulamatoja houkuttelevia kemikaaleja ja niiden rihmasto muodostaa tarkoitukseen sopivia pyyntirihmoja. Sukkulamato voidaan pyydystää lenkkiin, josta matoon tunkeutuu rihmasto. Drechslerella-suvussa lenkki muodostuu kolmesta solusta ja se osaa supistua kosketuksesta. Paisuvat solut murskaavat sukkulamadon ja kasvattavat sitten rihmoja saaliiseen.

Entomophtora muscae saa kärpäsnaaraan takapään pullistumaan niin, että se houkuttelee uroksia parittelemaan ja samalla levittämään sienen itiöitä.

Loisikkaiden ryhmään kuuluvat Ophiocordyceps sienet saattavat tunkeutua muurahaisen hermojärjestelmään ja ohjata sitten onnettoman uhrinsa itsetuhoon. Sieni ohjaa muurahaisen kiipeämään kasvin vartta noin 25 cm korkeuteen ja pureutumaan sitten leuoillaan tiukasti kasvin pohjoisella sivustalla viileässä ja kosteassa sijaitsevaan lehteen.  Sinne sieni sitten tappaa uhrinsa ja kasvattaa itiöemänsä päästä kuin antennin. Itiöt leviävät laajalle ja sairastuttavat sitten vuorostaan muita muurahaisia. Kullekin muurahaiselle löytyy oma sienensä. Mutta löytyypä sienillekin itiöitä tuhoava sieni.

Zombieksi muuttuneita muurahaisia pureutuneina lehden suoneen.

Yleistä tietoa sienistä

Sienet muodostavat tyypillisesti monisoluisia rihmastoja mutta kyllä yksisoluisiakin sieniä on olemassa. Sellaisia ovat hiivasienet. Kuvattuja sienilajeja on 100 000 mutta todellisuudessa eri sienilajeja saattaa olla jopa useita miljoonia.

Olemme tottuneet ajattelemaan sieniä jonkinlaisena kasvien alaryhmänä. Näin yksinkertaista ei sienten luokittelu kuitenkaan ole. Sekä sienillä, että kasveilla on rakenteessaan soluseinä. Sienten soluseinä kuitenkin perustuu kitiiniin kasvien soluseinän rakentuessa selluloosasta. Omaksi kunnakseen sienet tunnustettiin vasta 1960-luvulla.

Sienillä ja eläimillä on paljon yhteistä. Sienet ja eläimet ovat toisenvaraisia. Ne eivät kykene kasvien tapaan valmistamaan auringon energian avulla energiapitoisia yhdisteitä. Me eläimet käytämme apunamme ruoansulatuselimistöä. Sienillä ei ole sisäistä ruoansulatuselimistöä vaan ne pilkkovat ravintoaineensa suoraan kasvualustallaan erittämiensä entsyymien avulla.

Sieniä ja eläimiä yhdistävät tavallaan myös peräsiimalliset parveiluitiöt. Arvioidaan, että sienet ja eläimet erkaantuivat toisistaan tuhat miljoonaa vuotta sitten. Vedessä eläneestä tumallisten eliöiden, itiöpesäkkeistään parveiluitiöitä vapauttavasta populaatiosta, kehittyivät sekä sienet, että eläimet.

Sienet kykenevät lisääntymään suvuttomasti. Tämä on mielekästä silloin kun kasvuolosuhteet ovat otolliset. Miksipä muuttaa genomia olosuhteissa joissa pärjää hyvin? Suvullinen lisääntyminen ja sen mukanaan tuoma genomin muuntelu astuu lisääntymiskeinoksi hankalissa olosuhteissa. Tähän kiertoon liittyy solun kaksitumaisuus. Suuren osan elämänkaarestaan sienten solut sisältävät yksinkertaisen kromosomiston.

 Sienet jaetaan seitsemään kaareen. Ne ovat harppuunasienet, itusienet, pötsisienet, piiskasiimasienet, keräsienet, kotelosienet ja kantasienet.

Kotelosieniin (Ascomycota) kuuluu 64 % tällä hetkellä tunnetuista sienistä. Niille tunnusomainen on säkkimäinen itiökotelo. Ne ovat suurimman osan elinkierrostaan haploideja ja niiden kaksitumaisvaihe on lyhytaikainen. Ne ovat erittäin monimuotoisia. Niihin kuuluvat mm. jäkäläsienet, monet kasvien ja eläinten taudinaiheuttajat (Pneumocystis jirovecii, Aspergillus), leivinhiiva, tryffelit ja korvasienikin.

Kantasienet (Basidomycota) ovat saaneet nimensä itiökannasta. Suvulliset haploidit itiöt kehittyvät sen kärkien ulkopinnalle. Yhtä itiökantaa kohden on tavallisesti neljä itiötä. Kantasienet ovat yleensä rihmastollisia mutta sellaisiakin on, joiden elinkierto on hiivamainen. Haploidien solujen yhtymisestä syntyvä kaksitumavaihe vallitsee kantasienten elämänkierrossa. Tumien yhteen sulautuminen ja sitä seuraava meioosi voi kestää jopa satoja vuosia. Kantasieniin kuuluu 30 000 lajia eli 35 % tunnetuista sienistä. Suurin osa ruokasienistä kuuluu tähän ryhmään. Armillaria gallica voi elää jopa tuhat vuotta. Sen rihmasto voi levittäytyä jopa viidentoista hehtaarin alalle. Tatit, rouskut ja haperot kuuluvat kotelosieniin samoin kuin erittäin myrkyllinen valkokärpässienikin.

Evoluutiossa kotelo- ja kantasienet erottautuivat omaksi kaarekseen kambrikaudella 490 – 540 miljoonaa vuotta sitten.

Sienten rakenteesta ja elintavoista

Maakasveilla on todella tiivis side sieniin. Elämän arvioidaan evoluution aikana siirtyneen merestä maalle sienien ja kasvien yhteistyönä. Jäkälät ja sienijuurelliset kasvit ovat aloittaneet aikanaan maaperän valloituksen. Edelleenkin niin kasvien maanpinnalla olevissa kuin maanalaisissakin osissa on erilaisia sieniä ja bakteereita. Ne saattavat olla kasville hyödyllisiä mutta joskus myös haitallisia. Metsässä symbioottisen sienirihmaston määrä on valtava.  Grammassa metsämaata voi olla 500 metriä juuristosienten rihmastoa. Sienijuurisymbioosi tarjoaa sienelle isäntäkasvin hiilihydraatteja. Sienet puolestaan auttavat kasveja ravinnon- ja vedenotossa. Ne myös suojaavat kasveja taudinaiheuttajabakteereilta. Lähes kaikkien kasvien lehtien tai neulasten pinnalta löytyy sienikasvustoa ja usein sitä on myös kasvien solukon seassa endofyyttisesti. Suurin osa suomalaisista tietää, että kantarellia kannattaa etsiä sieltä, missä on koivuja. Koivikosta löytyy myös karvarousku. Kangasrousku ja voitatti viihtyvät männiköissä. Lampaankääpä löytyy kuusikosta.

Kasvitautiepidemioilla on ollut historiallista merkitystä ja pahimmillaan ne ovat voineet aiheuttaa nälänhätää. Mooseksen kirjassa on kuvattu faaraon painajaisuni, jossa vilja tuhoutuu itätuulen polttamana. Siinä varmaan on taustalla vehnän ruoste-epidemia. Torajyväsieni, Claviceps purpurea, myrkytti rukiin ja johti 800-luvulla Pyhän Antoniuksen tuleksi kutsuttuun epidemiaan Reininjokilaaksossa. Pietari Suuren armeija kärsi samasta ilmiöstä lähes tuhat vuotta myöhemmin.

Jotkut sienet elävät symbioosissa viherlevän tai syanobakteerien kanssa. Tätä elämänmuotoa kutsutaan jäkäliksi. Viherlevä tai syanobakteeri kykenee tuottamaan hiilihydraattia auringonvalon avulla yhteyttämällä. Sieniosakas tarjoaa kumppanilleen suotuisat elinolosuhteet.

Hiivat ovat kotelo- tai kantasieniä, jotka kasvavat lähes aina yksisoluisina. Ne lisääntyvät suvuttomasti silmikoimalla tai jakaantumalla kahtia. Luonnossa hiivoja on lähes kaikkialla mutta erityisesti siellä, missä on hiilihydraatteja.

Home on kansanomainen nimitys monille sienille ilman sen kummempaa tieteellistä taustaa. Homeille tyypillistä on nopeakasvuinen rihmasto ja runsas ilman kautta leviävien suvuttomien itiöiden tuotanto. Sienikasvusto muodostaa silmin nähtävää nukkamaista kasvustoa. Itiöinti voi muodostaa paljain silmin nähtävää pölyä tai laikkuja. Homeet pilaavat elintarvikkeita ja aiheuttavat sisäilmaongelmia.

”Home kirkastaa lauluäänen” on vanha sanonta. Hillopurkin päältä kaavittiin enin osa näkyvästä hillosta ja sitten hillo käytettiin. Todellisuudessa homesieni on levinnyt syvälle hilloon ja saattaa muodostaa toksisia yhdisteitä. Akuuttiin myrkytykseen ne eivät todennäköisesti johda mutta pitkällinen altistus saattaa olla vahingollista. Homehtuneita hilloja ei siis kannata syödä!

Homeet voivat olla myös hyödyksi. Pensselihome kasvaa sinihomejuuston sisälle (Penicillium roqueforti) tai valkohomejuuston (Penicillium camemberti) pinnalle. Niiden erittämät proteaasit kypsentävät lihatuotteita ja homekasvusto vaikkapa makkaran pinnalla estää muiden haitallisten mikrobien kasvua.  

Joskus homeet aiheuttavat allergisoitumista (Alternaria, Cladosporium, Penicillium). Mykooseja voivat aiheuttaa pensselihomeet (Penicillium), nuijahomeet (Aspergillus), punahomeet (Fusarium) ja Mucor-suvun sienet.   

Sienet kykenevät muodostamaan omia biofilmejään. Usein ne muodostavat biofilmejä yhteistyössä bakteerien kanssa. Biofilmit toimivat niin kasvien juurakoissa kuin lehtien maatumisessakin. Biofilmien hyvä vastustuskyky voi olla ongelmallinen kun ne ovat mukana kroonisessa infektiossa tai lahoavissa rakenteissa.                                    

Auricularia auricula (-judae)

Sieni tunnetaan nimillä Wood ear, Juudaksen korva tai Jew’s ear. Se on todella ulkonäöltään nimensä veroinen. Sieni on levinnyt kaikkialle maailmaan. Sen kerrotaan saaneen nimensä siitä kuinka Judas Iskariot hirtti itsensä seljapuuhun petettyään Jeesuksen. Sieni kasvaa lähes yksinomaan heisipuussa.Sieni kasvaa sekä kuolleissa että elävissä puissa. Sienen lakki on tavallisesti 3 – 8 cm halkaisijaltaan mutta voi olla isompikin. Se muistuttaa muodoltaan korvalehteä ja on kiinni alustassaan toisesta laidastaan. Joskus siinä voi olla erittäin lyhyt varsi. Tuoreena se vaikutta gelatiinimaiselta mutta on kuivana hauras. Iän myötä sen väri muuttuu tummemman ruskeaksi. Sieni kasvaa usein yksin mutta voi esiintyä ryhminä. Kansanlääkinnässä sitä on hyödynnetty kipeän kurkun, silmäoireiden ja keltaisuuden hoitoon. Erityisesti Kiinassa se on ollut suosittu niin kiinalaisen lääketieteen kuin keittiönkin välineenä. ”Hot and sour”-keitossa se on keskeisen tärkeä. Sitä on viety erityisesti Australiasta Kiinaan. Australiassa se kasvaa kaatuneissa eukalyptuspuissa.

Sienen makua luonnehditaan miedoksi. Se pitää keittää ennen käyttämistä. Säilöminen kuivattamalla on mahdollista. Uudelleen kostutettuna se turpoaa vahvasti.

Siitä tehdyillä uutteilla on antihyperglykeemisiä vaikutuksia. Se on eläinkokeissa ollut myös antikoagulantti, antikolesterolivaikutteinen ja tuumorikasvua häiritsevä.

Gyromitra esculenta

Suomessa korvasientä käytetään tavallisimmin keiton, muhennoksen tai munakkaan valmistamiseen. Korvasieni sopii myös piirakan täytteeksi.

Korvasienen (Gyromitra esculenta) toksiinit ovat rakenteeltaan hydratsoneja, joista lähes 90 % on gyromitriiniä. Se on lämpöä kestävä mutta vesiliukoinen ja haihtuva, ja se saadaan poistetuksi sienistä 99,5-prosenttisesti keittämällä sieniä 10 minuutin ajan runsaassa vedessä. Sienten kuivattamista rapean kuiviksi pidetään hyvänä keinona myrkyn poistamiseksi. Kuivattujen sienten ryöppäämistä kuitenkin suositellaan. Keitinvesi sisältää runsaasti toksiineja, eikä sitä saa käyttää ruoanvalmistukseen.

Gyromitriini hydrolysoituu elimistössä monometyylihydratsiiniksi ja pieniksi määriksi muita toksisia metaboliitteja. Vaikutukset kohdistuvat ruoansulatuskanavaan, keskushermostoon ja maksaan. On arvioitu, että gyromitriinin LD50 ihmiselle olisi 20–50 mg/kg; tätä vastaa 400–1 000 g tuoreita korvasieniä. Ruotsissa ja Suomessa kuolemaan johtaneita korvasienimyrkytyksiä ei ole raportoitu yli viiteenkymmeneen vuoteen vaikka myrkytyksiä esiintyy usein. Suomessakaan kuolemantapauksia ei ole sattunut vuosien 1949 ja 1953 . Tuolloin kaksi lasta menehtyi syötyään raakaa korvasientä. Myrkytystietokeskukseen tehdään vuosittain 20 – 40 kyselyä mahdollisesta korvasienimyrkytyksestä. Monometyylihydratsiinin LD50 on 5–8 mg/kg. Koe-eläimissä ja soluviljelmissä korvasienen myrkyt ovat embryotoksisia ja karsinogeenisia, mahdollisesti metaboliittien välityksellä.

Riittämättömästi käsitellyn korvasienen syömisen aiheuttamat oireet alkavat 5–24 tuntia kestävän latenssiajan jälkeen. Jos myrkytyksen aiheuttaa keitinhöyryjen hengittäminen, oireilu alkaa jo parissa tunnissa. Tavallisimpia oireita ovat väsymys, päänsärky, vatsakivut, oksentelu ja ripuli. Ripuli ja oksentelu voivat johtaa nestetasapainon häiriöihin. Väsymys, sekavuus, huimaus, tärinä ja ataksia seuraavat nopeasti suolisto-oireita. Lievissä myrkytyksissä oireet kestävät 2–6 vrk, minkä jälkeen potilas toipuu. Vaikeissa myrkytyksissä alkuoireiden jälkeen tulee muutaman päivän oireeton jakso. Sitä seuraa munuaisvaurio, maksavaurio ja neurologiset oireet, joihin liittyy tajunnanhäiriö. Oirekuvaan voi liittyä keltaisuutta ja pernan suurenemista. Hemolyysiin liittyvä methemoglobinemia aiheuttaa munuaisvaurion. Pahimmillaan seurauksena on kuolema noin viikko myrkytyksen jälkeen.

Myrkytyksen ensihoito on mahan tyhjennys ja aktiivihiilen anto jos tilanne tajutaan tarpeeksi nopeasti. Muu hoito on suurelta osin oireenmukaista. Varsinaista antidoottia ei ole. Potilaan nesteytyksestä huolehditaan. Munuaisen toimintahäiriö voi antaa aiheen dialyysiin. Dialyysilla saattaa olla merkitystä myös gyromitriinin poistumisen nopeuttamiseen. Pyridoxiini (B6-vitamiini) estää MMH:n vaikutusta GABA-synteesiin. Aloitusannos on 25 mg/kg 15-30 min laskimonsisäisenä infuusiona. Maksimiannoksen suositukset vaihtelevat välillä 1,5 – 20 g / vrk. Bentsodiatseopiineilla vähennetään kouristustaipumusta.

Miten ja mistä korvasienen löytää?

Vuoden kuluttua tältä hakkuuaukealta saattaa löytyä korvasieniä.

Sienestäjä tarvitsee sieniveitsen. Sen avulla hiekkainen kanta katkaistaan. Sieniveitsen harjalla rapsutellaan ylimääräinen hiekka ja roskat sienen pinnalta. Sienet on viisainta kerätä muovisankoihin. Automatkaa varten sangot voi peittää muovikansilla ja estää myrkyllisten höyryjen haihtuminen autoon. Autossa kulkee myös muutama ylimääräinen muovipussi siltä varalta, että sienisaalis on odotettua isompi.

Intomielisimmät ovat kokeilleet korvasienen kasvatusta. Sopivaan kangasmaastoon kaivetaan puolisen metriä syvä oja, johon upotetaan sanomalehteä ja korvasienen perkeitä. Sanomalehdet peitetään lapioimalla niiden päälle kuopasta nostettu hiekka. Parin vuoden kuluttua saattaa hyvällä onnella satoa saada.

Eviran ohje korvasienten käsittelystä

Tuoreita tai kuivattuja korvasieniä kaupan pidettäessä on ruokasieniasetuksen (871/81) 11 §:ssä tarkoitetun varoitusmerkinnän yhteydessä oltava seuraava käsittelyohje:

Korvasienet on keitettävä kahteen kertaan runsaassa vedessä (1 osa sieniä ja 3 osaa vettä) vähintään viisi minuuttia ja huuhdeltava hyvin molempien keittokertojen jälkeen runsaassa vedessä.

Korvasieniä voidaan säilöä kuivaamalla ne rapeiksi. Kuivattuja korvasieniä on liotettava vähintään kaksi tuntia ennen käyttöä (10 g sieniä ja 2 dl vettä). Liotuksen jälkeen korvasienet keitetään kahteen kertaan kuten tuoreet korvasienet.

Korvasieniä kuivattaessa tai keitettäessä on tuuletettava hyvin. Korvasienten liotus- tai keittovettä ei saa käyttää ruoanvalmistuksessa.

Korvasienen kuljetuksessa ja käsittelyssä on otettava huomioon, että siitä haihtuu myrkyllisiä kaasuja.

Valion ohje korvasienikeiton valmistamiseksi (hiukan muuteltu)

4 annosta

Valmistusaineet

Lomakkeen yläreuna

Lomakkeen alareuna

Valmistusohje

Huuhtele säilötyt korvasienet kylmällä vedellä siivilässä. Jos valmistat keiton tuoreista korvasienistä, huomioi sienten oikea ja turvallinen esikäsittely. Ohjeet esikäsittelyyn löytyvät Eviran nettisivuilta. Silppua valutetut korvasienet sekä sipulit.

Kuumenna voi paksupohjaisessa kattilassa ja lisää sienet ja sipuli. Paista, kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut.

Lisää kerma ja vesi. Anna keiton kiehua kokoon ilman kantta n. 10 min tai kunnes keitto on sopivan sakeaa. Sekoita samalla, että keitto ei pala pohjaan. Sulata joukkoon tuorejuusto. Mausta suolalla ja valkopippurilla, tarkista maku. Viimeistele tuoreella kirvelillä.

Tarjoa tuoreen leivän ja voin kanssa. Nam..

Sitten vihdoinkin asiaan!

Tästä eteenpäin kirjoitelma koskettaa lähinnä korvalääkärikollegoita.

Kun puhutaan korvasienestä, joutuu myös pohtimaan korvassa asustavia sieniä. Kyllä niitäkin on melkoinen joukko. Harvoin ne muodostavat todellista ongelmaa mutta voivat olla todella turhauttavia niin potilaalle kuin lääkärillekin. Niiden aiheuttamien korvakäytävätulehdusten hoito voi vaatia pitkän ajan ja tulehdukset uusiutuvat usein. Aikojen muuttuessa sieni-infektioiden merkitys taitaa kuitenkin olla kasvamassa. Yhä useammin potilas voi olla immuunipuolustukseltaan vajavainen. Taustalla voi olla elinsiirron jälkitila, reuman immunosupressiiviset uudet lääkkeet, diabetes mellitus, lymfoomat ja leukemiat tai HIV. Immuunipuutospotilaan hoidon pitää olla tehokasta koska korvakäytävän sieni-infektio voi johtaa tärykalvon ja välikorvan vaurioon tai invasiiviseen temporaaliluun infektioon. Sisäilmaongelmia aiheuttavat, allergisoivat tai nenän sivuonteloissa viihtyvät sienet jääköön tässä kirjoitelmassa käsittelemättä. Korvalääkärin usein näkemät sieni-infektiot suussa, kurkunpäässä tai ruokatorvessa ansaitsevat nekin oman kirjoitelmansa.

Korvakäytävän tulehduksista arvioidaan 10 %:ssa taustalla olevan sieni-infektion. Korvakäytävän normaali bakteerifloora suojaa korvakäytävän sieni-infektiolta. Kun bakteerien aiheuttaman eksterniotiitin hoitoon käytetään antibiootti/kortikosteroidipitoisia korvatippoja, lisääntyy sieni-infektion riski. Kosteat ja lämpimät olosuhteet lisäävät sieni-infektion todennäköisyyttä.

Otomykoosin oireet eivät ole spesifisiä:

·        korvan kutina tai kipu

·        korvan eritteisyys

·        tukkoisuuden aiheuttama kuulonlasku ja tinnitus

Immunopuutospotilaalla sienitulehdus on todennäköisempi kuin muilla. Heillä ongelma esiintyy terveitä useammin kummassakin korvassa. Aikaisempaan korvakirurgiaan ja leikkausonteloihin liittyy usein sieni-infektio. Huonossa hoitotasapainossa oleva diabetes on myös riskitekijä. Sieniviljelynäytteet ovat keskeisen tärkeät diagnostiikassa.

Mitkä sitten korvalääkäriä kiinnostavien sienten nimet ovat?

·        Candida-hiivasienet ovat levinneet kaikkialle maailmaan ja ovat tavallisimmat sieni-infektioiden aiheuttajat.  Me kaikki kannamme Candidaa ihollamme ja limakalvoillamme mutta puolustusjärjestelmä ja muiden mikrobien kilpailu estää sen kohtuutonta leviämistä. Candida albicans on sieniviljelynäytteissä tavallisin löydös. Muita candidalajeja tunnetaan yli sataviisikymmentä. Tavallisimmin C. albicans aiheuttaa sammasta suuhun ja nieluun lapsille antibioottikuurin jälkeen. Sammas näkyy myös usein astmapotilaalla kortikosteroidi-inhalaattorihoidon sivuvaikutuksena. Hammasproteesin käyttäjällä candidakasvusto suulaessa on tavallinen. Naisten antibioottikuuriin liittyvä vulvovaginiitti tai lihavien ihmisten ihotaipeiden hiivatulehdus on myös kovin yleinen ilmiö.

PAS-värjäyksessä se näyttää tällaiselta:

ja agar maljalla kasvatettuna tällaiselta:

Vähitellen viimeisten kymmenien vuosien aikana C. albicans ja muut candidalajit (C.glabrata, C. krusei ja C.parapsilosis) ovat tulleet merkittäväksi tekijäksi immuunipuutospotilaiden ja tehohoitopotilaiden ongelmien aiheuttajana. Tilannetta hankaloittaa lisääntyvä resistenssi atsolilääkkeitä kohtaan. Candidasepsiksen esiintymisen arvioidaan lisääntyneen 500 %  1980-lukuun verrattuna Yhdysvalloissa ja se aiheuttaa joka neljännen sepsiksen. Kanyyleihin, intubaatioputkiin ja katetreihin muodostuu herkästi biofilmejä, jotka voivat vaikeasti sairailla potilailla johtaa kolonisoitumisen myötä sepsikseen ja vaikeisiin komplikaatioihin tai kuolemaan. Candida albicans voi olla myös otomykoosin aiheuttaja. Se on hankala tunnistaa korvassa pelkän ulkonäkönsä perusteella. Sieniviljelynäyte on paikallaan pitkittyvää korvatulehdusta hoidettaessa.

·        Aspergillus-homesienet ovat mukana monessa. Ne voivat aihettaa sienitoksikooseja kontaminoidessaan ruoka-aineita. Niiden itiöt voivat aiheuttaa allergisia reaktioita ja aiheuttaa allergisen sienisinusiitin tai allergisen bronchopulmonaalisen aspergilloosin. Fungal ball on aspergilluksen aiheuttama non-invasiivinen kasvusto esimerkiksi poskiontelossa.  

Joskus aspergillus voi aiheuttaa systeemisen, kuolemaan johtavan taudin. Invasiiviseen aspergillustautiin arvioidaan menehtyvän 58 – 78 % potilaista perussairaudesta riippuen. Invasiivisen taudin taustalla on tavallisimmin Aspergillus fumigatus.

Aspergillus on tavallisin otomykoosin aiheuttaja ja sen arvellaan vastaavan noin 90 %:sta korvakäytävän sienitulehduksista. Aspergillus niger on tavallisin otomykoosia aiheuttava sieni.  Sienikasvusto on usein tunnistettavissa karvaisen näköisestä homekerroksesta, jossa näkyy tummia itiöpesäkkeitä.

Aspergillus flavus

Aspergillus fumigatus 

Aspergillus niger

·        Mucor-sienet tunnetaan pelottavina nekrotisoivan ja nopeasti verisuonireittejä pitkin keskushermostoon hakeutuvan rinosinusiitin (mucormycosis) aiheuttajina. Sille ovat tyypillisiä orbitaan, syviin faskiatiloihin ja ennen kaikkea keskushermostoon leviäminen. Se voi johtaa Sinus cavernosuksen tromboosiin, aivoabskesseihin ja aivokudoksen infarkteihin. Mucor-sieni-infektio voi johtaa myös kallonpohjan osteomyeliittiin, joskin se liittyy tavallisimmin pitkälle edenneen taudin loppuvaiheeseen.

Mucormykoosi etenee kasvattamalla sienirihmastoaan verisuonten sisällä ja niiden seinämissä. Tämä johtaa mustaan kudosnekroosiin. Diagnostiikkaan ei riitä pelkkä vanupuikolla otettu näyte eritteestä. Kudosbiopsia osoittaa rihmastot. Tautiin liittyy huono ennuste.

Mucor-infektion hoito perustuu sieniantibiootteihin, radikaaliin kirurgiaan ja hyperbaariseen happihoitoon.

Otomykoosin komplikaatiot:

·        Tärykalvoperforaatio

·        Kuulon lasku tai menetys

·        Invasiivinen temporaaliluun infektio

·        Sieniperäinen mastoidiitti

·        Meningoenkefalitis tai aivoabskessi

Tärykalvoperforaatioiden arvioidaan liittyvän tärykalvon verisuonten trombosoitumisen aiheuttamaan nekroosiin. Immuunipuutospotilaan eksterniotiitti voi muuttua maligniksi sieni-infektion aiheuttamaksi invasiiviseksi taudiksi. Immuunipuutospotilailla ja erityisesti diabeetikoilla Aspergillus ja Mucor-ryhmän sienet kykenevät tunkeutumaan pienten valtimoiden seinämiin ja aiheuttamaan tromboosia ja kudosnekroosia. AIDS:n yhteydessä invasiivista korvan sienitulehdusta ovat aiheuttaneet ainakin Aspergillus fumigatus, Pseudallescheria boydii ja Mucor.

Kallonpohjan osteomyeliitti on todella harvinainen sairaus. Se kuvattiin vuonna 1959 (Meltzer ja Kelemen). Sen diagnoosi ja hoito ovat haasteellisia. Tavallisimmin se saa alkunsa kroonistuneesta immunosuppressiivisen potilaan eksterniotiitista, ”malignista” korvakäytävän tulehduksesta. Myös nenästä ja sivuonteloista kallonpohjan osteomyeliitti voi saada alkunsa. Tavallisin patogeeni on Pseudomonas-bakteeri mutta joskus taudin aiheuttajana voi olla sieni-infektiokin. Tavallisin sienipatogeeni on Aspergillus. Kallonpohjan osteomyeliittiin liittyy aivohermopareeseja. Kasvohermohalvaus on näistä tavallisin. Usein diagnoosiin pääseminen voi olla hankalaa ja viedä aikaa. Hoito perustuu kirurgiseen puhdistukseen, intravenoosiin sieniantibioottilääkitykseen (vorikonatsoli) ja mahdollisesti hyperbaariseen happihoitoon.

Kallonpohjan osteomyeliitti

Aspergilluksen aiheuttama aivoabskessi syntyy tavallisimmin hematogeenista tietä mutta voi syntyä myös neurokirurgisen toimenpiteen komplikaationa tai leviämällä suoraan sivuonteloista tai korvasta. Aivoabskessin diagnoosi voi olla vaikea varsinkin silloin kun paikallisia muutoksia ei osata hakea. Taudin ennuste on erittäin huono erityisesti immuunipuutospotilailla. Hoitoa hankaloittaa Amfoterisin B:n huono penetroituminen aivokudokseen. Itrakonatsolin penetraatio on ilmeisesti parempi. Potilaat saattavat hyötyä stereotaktisesti tehdystä abskessin tyhjennyspunktiosta tai yksittäisen abskessin poistosta.

Jokunen sana otomykoosin hoidosta

Tavallisimmin äkillisen korvakäytävän tulehduksen aiheuttaa bakteeri. Yleisimmät aiheuttajabakteerit ovat Staphylococcus aureus ja Pseudomonas aeruginosa. Akuutin korvakäytäväntulehduksen aiheuttajana on sieni vain 2 %:ssa. Pitkittyneissä korvakäytävän tulehduksissa Candidalaji löytyy 9,7 %:ssa ja Aspergilluslaji 4,2 %:ssa. Korvakäytävän tavallisen sieni-infektion hoidossa huolellinen puhdistaminen ja paikallishoito ovat keskeisen tärkeät. Paikallishoidolla saadaan paremmat lääkepitoisuudet pinnallisen infektion hoitoon kuin systeemisesti annostellen. Potilaan perussairaudet pitäisi selvittää ja lopettaa mahdollisesti käytössä olevien antibiootti-kortikosteroiditippojen käyttö.

Kaupallisista Suomessa myynnissä olevista korvatipoista vai Otiborin® ja Locacorten-Vioform® vaikuttavat jonkin verran sieniin. Sieni-infektioon suunnattuja kaupallisia korvatippoja ei Suomessa ole markkinoilla. Metylrosaniliinipenslauksia on käytetty puhdistusten yhteydessä mutta teho ei ole erityisen hyvä. Metylrosaniliini on välikorvaan joutuessaan ototoksinen. Jos tärykalvossa on perforaatio, sitä ei tule käyttää!

Sienilääkkeistä mikonatsoli, klotrimatsoli ja nystatiini eivät ole ototoksisia. Joskus ihotautien hoitoon käytettävät tuotteet voivat sopia korvakäytävän sienitulehduksen hoitoon. Tällaisia valmisteita ovat Pimafucort voide, Daktarin 2% ihovoide tai suuliuos ja Mycostatin suuliuos. Aspergillusinfektiossa voidaan käyttää amfoterisiin-infuusioliuosta paikallishoitoon. Suun kautta käytettäväksi tarkoitettua itrakonatsolimikstuuraakin on tiettävästi käytetty korvan paikallishoitoon.

Hoitoa kannattaa jatkaa ainakin pari viikkoa ja suojata korva vedeltä. Jatkohoitoon sopii korvakäytävän happamana pitävä boorisprii tai laimea 2% etikkaliuos. Pienet tärykalvoperforaatiot korjaantuvat itsestään. Isommat voivat vaatia myringoplastiaa myöhemmin.

Suun kautta annosteltava itrakionatsoli tehoaa niin candidaan kuin aspergillukseenkin. Sillä on hyvä penetraatio luuhun ja keskushermostoon. Immuunipuutospotilaan hankaliin infektioihin tarvitaan systeemilääkitystä. Kultaisena standardina on silloin voriconatsoli ja Amfoterisin B. Systeeminen lääkehoito ei korvaa huolellista ja hyvää paikallishoitoa.

Kuusankoskella 12.3.2014

Hannu Tapiovaara

Paluu ”Korvalääkärin kotisivujen” sisällysluetteloon

Lähteitä:

Sienten biologia Toim. Sari Timonen ja Jari Volanen, Gaudeamus 2013

Miten ja milloin käytän korvaan tippoja? Hopsu, Närkiö-Mäkelä, Silvola, Duodecim 2011;127:1470–80

http://www.aspergillus.org.uk/secure/treatment/otomyc.php

http://www.doctorfungus.org/