Puheen evoluutiosta

Kuulemisesta ja puheesta

Kuuleminen on korvan ja auditorisen hermojärjestelmän toimintaa. Puheen kuuleminen on enemmän kuin pelkän äänen havaitsemista. Puheella on erityinen merkityksensä ja meidän aivomme ovat kehittyneet ymmärtämään puheen merkitystä. Puhuminen on ihmisen luontainen kommunikaatiomuoto, joka erottaa meidät muista eläinlajeista. Tämän ominaisuuden evoluutiota ei tunneta vaikka erilaisia näkemyksiä ja ajatusrakennelmia onkin esitetty. Kuulo on tietysti tarpeen puheen oppimiselle. Ihmisaivojen peilausjärjestelmällä on varmaan ollut osuutensa kommunikaation kehittymisessä eleitä ja äänteitä matkittaessa.

Puhe on enemmän kuin pelkkiä peräkkäin laitettuja sanoja. Puhe ja ihmisen elekieli nivoutuvat tiukasti toisiinsa. Eleet tuovat puheeseen sen, mikä ei välity sanoina. Kun ihminen valehtelee, hänen elekielensä ei seuraa puhetta ja yhdistelmä aiheuttaa kuulijan hämmentymisen. Viesti hajoaa kun eleet eivät mene oikein. Toisaalta kirjoitettaessa tai luettaessa puhekeskukset aivoissa aktivoituvat.

Puhekommunikaatioon kuuluu niin puheen tuottaminen kuin sen ymmärtäminenkin. Ihmisen ääntöväylä pystyy tuottamaan puhetta mutta ihmisapinoiden nielun rakenne ei tätä mahdollista. Gorilla ja simpanssi voivat oppia kuitenkin ymmärtämään useita satoja sanoja. Keskimääräinen ihminen käyttää päivittäin noin tuhatta sanaa ja tavallisessa sanakirjassa niitä on noin 150 000. Kieli käyttää muutamaan äänteeseen perustuvaa tavujen joukkoa. Tavut muodostavat sanoja ja sanat lauseita ja merkityksiä.

Puheviestinnässä annetaan asioille ja esineille nimi. Tämä mahdollistaa abstraktin ajattelun ja älyllisen tuotoksen. Puheviestintä on ihmisen ominaisuus ja kieli on kulttuurinen ja sosiaalinen ilmiö.

Eläinten aisteista ja kommunikaatiosta

Ihminen on menestynyt luonnon kilpailussa hyvin vaikka emme voikaan itseämme maailman herroiksi kutsua. Ihminen on tallustellut planeetallamme 200 000 vuoden ajan. Se on lyhyt aika verrattuna dinosaurusten 150 miljoonan vuoden valtakauteen. Bakteerit ja yksisoluiset eliöt ovat edelleenkin kuitenkin maapallon vanhin ja vahvin ryhmä. Ihminenkin tavallaan toimii bakteerien kantoalustana. Onhan meidän mukanamme lukumääräisesti enemmän bakteerisoluja kuin ”ihmissoluja” ja kannamme jokainen mukanamme yli kahden kilon bakteerimassaa. Niiden historia juontaa elämän aamunkoittoon melkein neljän miljardin vuoden taakse. Bakteerit jäävät jäljelle myös ihmiskunnan tuhouduttua.

Meidän aistimme kalpenevat verrattuna eläinmaailman aisteihin. Meillä ei ole lepakon tai delfiinin tapaan toimivaa kaikuluotainta. Kalkkarokäärme kykenee aistimaan silmiensä alla olevilla infrapunatunnistimillaan lämmön ja iskemään pimeydessäkin. Lintujen näköjärjestelmä on kehittyneempi kuin meidän, ne kykenevät näkemään lyhytaaltoista ultraviolettisäteilyä. Muuttolintujen reitin katsotaan perustuvan kykyyn aistia polarisoitunutta valoa ja magneettikenttää. Hait aistivat sähkökentän muutokset vedessä kuonossaan sijaitsevien Lorenzin huokosten avulla. Hyönteiset pystyvät haistamaan hengityksestämme vapautuvan hiilidioksidin. Ryhävalas kuulee matalampia ääniä kuin me ja koirat korkeampia.

Mehiläinen kykenee kertomaan lajitoverilleen tanssinsa avulla mistä mettä voi löytää. Kaikki laumaeläimet osaavat varoittaa lajitovereitaan uhkaavasta vaarasta. Koira kykenee ilmaisemaan iloa, surua, pelkoa, kipua ja vihamielisyyttä. Se ymmärtää kymmeniä sanoja ja eleviestejä. Delfiinin aivot ovat voimakkaammin poimuttuneet kuin meidän. Tutkijoiden mielestä delfiinien naksutukset ja vihellysäänet ovat merkki kommunikaatiosta. Suurin osa niiden ääntelystä on opittua, ei synnynnäistä. Delfiinien viestinnän tutkijoiden mukaan jokaisella delfiinillä on nimi, allekirjoitusvihellys, jolla se aloittaa vihellysyhteyden muiden kanssa. Niiden muuta viestintää ei kuitenkaan vielä ymmärretä.

Ihmiseltä monet erikoisominaisuudet puuttuvat mutta olemme melko hyviä joka suhteessa. Ihmisen erityispiirteenä voidaan pitää suuria aivoja ja kommunikaatiokykyä. Kykenemme abstraktiin ajatteluun. Me kykenemme pinsettiotteeseen. Olemme kaikkiruokaisia ja sopeutumiskykyisiä. Hallitsemme kirjoitustaidon ja kykenemme rakentamaan monimutkaisia koneita. Osaamme nauttia taiteista ja monet meistä uskovat johonkin uskontoon. Olemme sosiaalisia eläimiä. Meillä on myös synkät puolemme: kyky sotiin, kansanmurhiin ja kiduttamiseen.

Luonnonvalinnasta

Meillä ihmisillä on itsekeskeinen tapa ajatella oma lajimme kehityshistorian huipuksi ja päätepisteeksi. Kuvittelemme ihmiskunnan olevan luomakunnan kruunun ja hallitsijan. Evoluutio ei kuitenkaan lopu ihmiseen. Evoluution pyrkimyksenä ei ole ollut luoda ihmisen kaltaista tietoista otusta. Ihmiskunnan olemassaolo on suuri sattuma. Luonnonvalinnalla ei ole minkäänlaista suunnitelmaa tai tavoitetta, jota kohti se pyrkisi.

Dinosaurusten pitkän valtakauden lopettamiseen tarvittiin Meksikon Jukataniin syöksynyt asteroidi 65 miljoonaa vuotta sitten. Räjähdyksen aiheuttama ilmastokatastrofi antoi mahdollisuuden dinosaurusten varjossa lymyilleiden nisäkkäiden kehittymiseen. Jos asteroidi ei olisi syöksynyt maahan, tätä artikkelia ei olisi kirjoitettu. Kirjoittaja olisi päästäisen kokoinen ja näköinen otus, jonka aika kuluu Velociraptorin välttelyyn ja päivittäisen niukan ruoka-annoksen etsimiseen.

Ihmisen kehityksestä

Käsitykset ihmisen sukupuusta ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sukupuu ajatellaan kaksihaaraisena, jossa apinaihmisillä ja ihmisen esi-isillä (homini) on kummallakin oma haaransa. Kummankin haaran edustajat ovat pystyssä käveleviä toisin kuin simpanssit, jotka ovat rystykävelijöitä. Kuvan sukupuussa ovat tärkeimmät homo-suvun lajeista ja niiden esiintymisaika miljoonina vuosina nykyhetkestä taaksepäin. Selkeyden vuoksi osa haaroista on karsittu.

.

Kun lähestytään nykyaikaa, tunnetaan myös fossiiliset lajit vanhempia paremmin.  Ensimmäiset Afrikasta Euraasiaan saapuneet Homo-suvun edustajat kuuluivat Homo erectuksiin, pystyihmisiin. Pystyihmisen seuraaja, heidelberginihminen oli suunnilleen samanmittainen kuin nykyihminenkin. Se oli meitä raskasrakenteisempi, matalaotsaisempi ja pieniaivoisempi. Fossiileja on löydetty niin Afrikasta, Lähi-Idästä kuin Euroopastakin. Heidelberginihminen valmisti kivityökaluja ja heittokeihäitä. Euroopassa laji muuntui neandertalinihmisiksi ja Afrikassa nykyihmisiksi noin 200 000 vuotta sitten. Nykyihminen levittäytyi sitten syntyalueeltaan Eurooppaan, Aasiaan ja Australiaan syrjäyttäen muut hominidit.

Floresinsaaren pienikasvuiset ”hobitit” olivat joidenkin tutkijoiden mielestä muuntunut nykyihmispopulaatio. Useimmiten heidän kuitenkin ajatellaan polveutuneen hominien ensimmäisestä Euraasian valloituksesta yli miljoonan vuoden takaa.

Mikrokefalipotilailla esiintyy samanlainen mikrokefaliiniproteiinia kopioiva geeni kuin isoilla apinoilla. Mikrokefaliini lisää hermokantasolujen määrää ja edistää aivojen kasvua. Mikrokefaliinigeenissä (ASPM) on arvioitu tapahtuneen viisitoista mutaatiota matkalla apinaihmisestä nykyihmiseksi kuuden miljoonan vuoden aikana. Viimeisin näistä ASPM-geeneistä on ilmaantunut Lähi-Idässä kuusi tuhatta vuotta sitten. Samaan aikaan ilmaantui myös kirjoitustaito samalle alueelle.

Isot apinat eivät kykene tuottamaan puhetta mutta ne oppivat ymmärtämään jopa satoja sanoja. Puheen ja kielen genetiikkaa tunnetaan huonosti. Joillakin dysfasiapotilailla on löydetty FoxP2-geenin mutaatiota. Geenin kantamuoto löytyy isoilta apinoilta ja sen arvellaan mutatoituneen kaksisataa tuhatta vuotta sitten ja mahdollistaneen puheen kehityksen. FoxP2 säätelee keskushermostossa useiden geenien toimintaa. Sitä tarvitaan sikiöaikaisessa kehityksessä äänteiden omaksumista tukevien hermoyhteyksien syntyyn.

Neandertalinihmiset olivat rakenteeltaan raskaampia kuin nykyihminen. Neandertalinihmisen peukalon liikerata on ollut samanlainen kuin meillä ja mahdollistanut pinsettiotteen. Heidän aivonsa olivat suuremmat kuin nykyihmisen. He pitivät huolta vammautuneista ja hautasivat vainajat. Neandertalilaiset kuitenkin katosivat Euroopasta noin 30 000 vuotta sitten tuntemattomasta syystä ja Afrikasta vaeltaneet nykyihmiset valloittivat mantereen. Puhutun kielen on katsottu erottavan nykyihminen muista lajeista. Tässä suhteessa emme ehkä ole aivan ainutlaatuisia. Israelista on löytynyt neandertalinihmisen kieliluu, joka viittaa sen kurkunpään olleen samankaltainen kuin meillä ja mahdollistaneen puheen tuoton. Neandertalimiesten ääntöväylä on ollut lyhyempi ja leveämpi kuin nykymiehellä. Kallon rakenteesta on päätelty, että nenderilaisen suulaki ei olisi sulkenut nenänielua yhtä tehokkaasti kuin meidän suulakemme. Neandertalmiehen puheäänen oletetaankin olleen naismaisen korkea ja nasaalinen muun vartalon raskasrakenteisuudesta huolimatta. Neandertalinihmisen luista on erotettu dna:ta, josta löytyy sama puhegeeni (FoxP2) kuin nykyihmiseltä.

Vanha suomalainen sanonta ”Puhuminen on hopeaa mutta vaikeneminen kultaa”, pitäisi muuttaa muotoon: ”Vaikeneminen on hopeaa mutta puhuminen kultaa”. Niin tärkeä asia puheviestintä on meidän ihmisyydellemme ja niin voimakkaasti se vaikuttaa kykyymme ajatella.

Kuusankoskella 2.10.2009

Hannu Tapiovaara

Luettavaa:

Philip Lieberman: Eeva puhui. Ihmisen kieli ja ihmisen evoluutio. Terra Cognita 2000.

Mikko Korhonen: Kielen synty. Werner Söderström 1993

Jared Diamond: Kolmas simpanssi. Ihmiseläimen evoluutio ja tulevaisuus. Terra Copgnita 2007   

Takaisin Korvalääkärin kotisivuille