Sata vuotta otorinolaryngologian yhteistyötä pohjoismaissa

Christian Pedersen piti Pohjoismaiden korvalääkäriyhdistyksen (N.O.L.) XXXI koulutustilaisuudessa esitelmän KNK-erikoisalasta Pohjolassa. Alkusanat esitykseen lausui Pekka Karma. Hän kertoi, että otologia irtaantui kirurgiasta ja ensimmäiset korvalääkärit olivat Jean Marie Gaspard Itard (1764 – 1838 ) Pariisista ja Sir William Wilde (1815 – 1876) Dublinista.

Jean Marie Gaspard Itard               Sir William Wilde                                   Sir Morell MacKenzie

Leopold Schrötter von Kristelli         Adam Polizer

Laryngologia tuli sisätaudeista ja sitä seurasi rinologia. Sir Morell MacKenzie (1837 – 1892) perusti vuonna 1863 Lontooseen The Throat Hospitalin. Samoihin aikoihin Leopold Schrötter von Kristelli (1837 – 1908) johti maailman ensimmäistä laryngologista klinikkaa Wienissä. Adam Polizer (1835 – 1920) ja Joseph Gruber (1807 – 1900) yhdistivät Wienin klinikat ensimmäiseksi oto-, rhino-, laryngologiseksi klinikaksi.

Pohjoismaissa ensimmäiset erikoisalamme professorit olivat:

·        Wilhelm Kristian Ucherman, Kristiania (Oslo) 1895

·        Arthur af Forselles, Helsinki 1907

·        Gunnar Holmgren, Tukholma 1912

·        Ernst Schmiegelow, Kööpenhamina 1916

·        Stefan Skaftason, Reykjavik 1989

Pohjolan ensimmäinen korvalääkäri oli Wilhelm Meyer (1824 – 1895). Hänestä tuli lääketieteen tohtori Kööpenhaminan yliopistosta. Hän kouluttautui vuosia useassa eri maassa ulkomailla ennen kuin asettui otolaryngologistina Kööpenhaminaan vuonna 1864. Hän oli ensimmäinen, joka kuvasi kliinisen tilan, johon liittyy nenän tukkoisuus, suuhengitys, kuorsaaminen, tyypillinen tylsä kasvojen ilme ja alentunut kuulo. Tämän tilan taustalla oli hänen havaintonsa mukaan kitarisan liikakasvu. Hän esitti tilan hoidoksi kitarisan poistoa. Maailmankuuluksi hän tuli leikattuaan Ruotsin kuninkaan Oskar II:n pojan (myöh. Kustaa V) kitarisan menestyksekkäästi.

Meyer kuoli lavantautiin Venetsiassa, jonne hänet myös haudattiin.

Kööpenhaminassa ensimmäisenä erikoisalamme professorina toimi Ernst Schmiegelow (1856 – 1949). Hän syntyi Bornholmissa ja varttui Kööpenhaminassa. Vaikka hänen väitöskirjansa käsitteli kiveksen ja lisäkiveksen kehitystä, hän erikoistui korvatauteihin. Vuonna 1899 hän oli yksi Tanskan otolaryngologiyhdistyksen perustajista ja yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja. Ensimmäisen kokouksen esitelmien aiheena olivat laryxin stenoosi, kurkunpään melanosarkooma ja nenän ja suun syfilis. Kööpenhaminan korvatautiopin professori hänestä tuli vuonna 1916. Hän oli loistava kirurgi ja teki mm. akustikusneurinooman leikkauksen vuonna 1917. Hän oli niin tunnettu, että hänet kutsuttiin tapaamaan presidentti C. Coolidgea Amerikan-matkallaan.

Kolmas tanskalainen korvalääkäri, jonka esitelmöitsijä nostaa esiin on Holger Mygind (1855 – 1928). Hän syntyi Kööpenhaminassa ja valmistui lääkäriksi vuonna 1880. Häntä koulutti W. Meyer vuosina 1884 – 1889. Hän kirjoitti oppikirjan kurkunpään sairauksista, toimi Tanskan ensimmäisen korvaklinikan esimiehenä ja tuli tunnetuksi myös arkeologiaharrastuksestaan. Hän käynnisti Pohjoismaiden Otolaryngologisen yhdistyksen.

Ruotsalainen Gunnar Holmgren (1875 – 1954) erikoistui korvalääkäriksi aikana, jolloin erikoisala oli Ruotsissa lähes tuntematon. Hän kouluttautui Saksassa ja Itävallassa. Hän kuului Ruotsin Oto-laryngologisen yhdistyksen perustajajäseniin. Hän toimi Karolinska institutetissa KNK-professorina vuosina 1912 – 1940. Hän oli tunnettu taitavana otoskleroosin fenestraatioleikkauksen tekijänä. Hänen aloitteestaan järjestettiin myös ensimmäinen kansainvälinen audiologikongressi Tukholmassa vuonna 1950. Ruotsin otolaryngologiyhdistys järjestää hänen kunniakseen Gunnar Holmgren juhlaesitelmiä kokoustensa yhteydessä. Luennoitsija palkitaan esitelmästään yhdistyksen vanhalla logolla varustetulla mitalilla.

Ruotsin ensimmäiset korvalääkärit olivat Algot Key-Åberg, Alfred Rundstrøm ja Emil Stangenberg. Robert Barany (1876 – 1936) toimi Uppsalan yliopistosairaalassa professorina ja sai Nobelpalkinnon. C.O.Nylen, joka toimi Uppsalan professorina vuosina 1937 – 1958 kehitti korvamikroskoopin.

Norjassa Wilhelm Uchermann (1852 – 1929) valmistui lääkäriksi Kristianian (Oslon) Kuninkaallisessa Frederikin yliopistossa vuonna 1876. Hän kouluttautui kirurgiksi mutta kiinnostui KNK-taudeista vierailtuaan Yhdysvalloissa. Hänen väitöskirjansa käsitteli kuuroutta Norjassa. Hänestä tuli Rigshospitaletin KNK-tautien ylilääkäri vuonna 1893 ja ensimmäinen alamme professori Skandinaviassa vuonna 1895.

Suomessa erikoisalan ensimmäisenä erikoisalansa professorina oli Arthur af Forselles (1864 – 1953). Hän väitteli välikorvan märkimiseen liittyvästä sinus lateraliksen tromboosin kirurgisesta hoidosta vuonna 1893. Väiteltyään hän aloitti KNK-opetuksen Helsingin yleisessä sairaalassa. Hän teki useita opintomatkoja Saksaan, Itävaltaan, Italiaan ja Sveitsiin. Hän perusti vuonna 1900 Helsinkiin oman yksityisen KNK-sairaalansa. Korvatautien professori hänestä tuli vuonna 1907 ja hän hoiti professuuria vuoteen 1929 asti. Hänen seuraajansa oli Yrjö Meurman. Hänen yksityinen sairaalansa liitettiin vuonna 1908 Helsingin yleiseen sairaalaan.

Forselles ei ehkä ollut niinkään tutkija. Hänellä oli kirurgian pohjalta nouseva käytännönläheinen toimintatapa. Pohjoismaiden korvalääkärikokouksissa hän oli näkyvä hahmo. Hän osallistui aktiivisesti yhteiskunnalliseen toimintaan niin säätyvaltiopäivillä kuin kansanedustajanakin. Hän toimi Pohjoismaiden yhdyspankin hallintoneuvostossa ja myös Suomen Automobiiliklubin perustajana ja pitkäaikaisena puheenjohtajana. Perheen kesäpaikaksi hän hankki Majvik-tilan Helsingin läheltä. Hän rakennutti sinne upean huvilarakennuksen 1900-luvun alkupuolella. Nyt siellä toimii kongressihotelli.

Islanti oli osa Tanskaa aina vuoteen 1944 asti. Lääketieteen koulutus maassa alkoi jo vuonna 1760 mutta toiminta vakiintui kun Islannin lääketieteellinen koulu perustettiin vuonna 1876. Koulun toiminta jatkui osana yliopistoa, joka perustettiin 1911. Ensimmäinen korvaklinikka toimi St. Josephin sisarten katolisessa nunnien perustamassa sairaalassa joka alkoi toimintansa vuonna 1902. Tuohon aikaan maassa toimi kaksi korvalääkäriä: Tomas Helgason (1863 – 1904) ja Olafur Thorsteinsson (1881 – 1972), joka kouluttautui Kööpenhaminassa ja Berliinissä korvalääkäriksi. Hän opetti korvatauteja Islannissa 1900-luvun puoliväliin asti. Stefan Skaftason (1928 - ) kouluttautui Uumajassa ja Århusissa. Korvatautien professori hänestä tuli vuonna 1993.

Ensimmäinen Pohjoismaiden KNK-kongressi pidettiin Kööpenhaminassa 25. – 26.8.1911. Kokouksen presidenttinä toimi Holger Mygind ja varapresidenttinä Ernst Schmiegelow. Kokoukseen osallistui 56 korvalääkäriä. Gaalaillallinen maksoi osallistujille 15 kruunua. Kokousta pidettiin menestyksenä niin ammatillisesti kuin seurallisestikin. Esitelmistä 12 käsitteli välikorvantulehdusta, kaksi tasapainoelintä, neljä nenää ja sivuonteloita ja kaksi kurkunpäätä.

1900-luvun alussa tärkeimmät KNK-ongelmat olivat infektiotaudit. Tuolloin puolet erikoisalamme osastopotilaista kärsi kroonisesta välikorvantulehduksesta ja mastoidektomia oli jokapäiväistä kirurgiaa. Mastoidektomia on peruskorvaleikkaus ja se on ollut käytössä 250 vuoden ajan. Moni potilas kärsi kuuroudesta tai kuulonlaskusta. Tavallisia olivat myös komplisoituneet tonsilliitit ja sivuontelotulehdukset. Antibiootteja ei vielä tuolloin oltu keksitty.

Viimeisen sadan vuoden aikana tavallisimmat toimenpiteet ovat olleet tonsillotomia/tonsillektomia, adenotomia ja mastoidektomia. Jo Hippokrates on kuvannut tonsilliitin ja ensimmäiset nielurisaleikkauksen kuvaukset juontavat Celsukseen 100-luvun Roomaan. Ensimmäisenä giljotiinilaitteen otti käyttöön tunnettu arabilääkäri Albucasis vuonna 980. Leikkauksen indikaatiot ovat pysyneet muuttumattomina viimeisen sadan vuoden ajan. Nyt Tanskassa tehdään 7 500 nielurisaleikkausta vuosittain.

Pohjoismaiden otolaryngologiyhdistys kokoontuu kolmen vuoden välein. Kahdesti kokous on jouduttu peruuttamaan. Tavallisesti kokoukset on pidetty eri Pohjoismaiden pääkaupungeissa mutta vuodesta 1970 alkaen muissakin isoissa kaupungeissa on kokoonnuttu (mm. Tampere). Vuodelta 1911 peräisin olevien sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on parantaa erikoisalamme tutkimustyötä Pohjoismaissa ja parantaa henkilösuhteita. Tuolloin vaadittiin myös, että ilmoitettu esitelmä on pidettävä itse ilman ulkopuolista lukijaa. Sääntöjä on tarkennettu vuosina 1947 ja 1994. 100 vuotta sitten Pohjolan maissa oli yksi tai kaksi yliopistoa kussakin. Nyt yliopistoja on yhteensä 25. Lääkärien määrä on lisääntynyt nopeasti.

Taulukossa on ensimmäisessä sarakkeessa korvalääkärien määrä vuonna 1910 ja toisessa sarakkeessa korvalääkärien määrä vuonna 2010.

Vuonna 1911 julkaistiin Pohjoismaissa 100 erikoisalaamme käsittelevää tieteellistä tutkimusta. Pohjolassa tehdään loistavaa tieteellistä työtä edelleen. Tieteen kenttä korvatautien alallakin on täällä niin laaja, että sen käsittelyyn ei tässä ole mahdollisuutta. Kun ei mainitse erikseen ketään, ei unohdakaan ketään, ”nobody mentioned, nobody forgotten”.

Pohjoismaisista julkaisuista  voi nostaa esiin joitakin:

• Nordisk Oto-Laryngologisk Litteratur Ring, 1911 - .

• Oto-laryngologiska Meddelan, ruotsalainen, 1912 - ?  Ilmestyi muutaman vuoden ajan.

• Nordisk Tidsskrift for Oto-Rhino-Laryngologi, 1916 – 1918

• Acta Oto-Laryngologica, 1918 - , Lehdellä ei ole yhteyttä N.O.L. yhdistykseen.

• Nordisk Medicin 1928 – 1998

• Dansk Oto-Laryngologisk Selskabs Forhandlinger 1899 – 2007

• Svensk ÖNH-tidskrift 1993 - .

Pohjoismaiden korvalääkärit ovat menestyneet hyvin. Menestyneimmät ovat jopa käyttäneet autonkuljettajaa ja Rolls Roycea. Vanhoista ajoista on olemassa paljon hyviä tarinoita. Niitä kerrotaan tavallisesti kahden kesken. Ne eivät kuulu luennoille mutta niiden kertominen nuorille kollegoille on tärkeää.

Christian Pedersen pysähtyi myös pohdiskelemaan N.O.L. yhdistyksen tulevaisuutta. Nyt kokousten kielenä on englanti. Yhdistys joutuu työskentelemään subspesialiteettien hajaannuttavassa kentässä ja se joutuu myös kilpailemaan muiden KNK-alan yhdistysten ja koulutustilaisuuksien kanssa. Isot KNK-yksiköt omalta osaltaan johtavat siihen, että yksittäisten korvalääkärien intressipiiri kapenee. Meitä pitää toisaalta yhdessä Pohjolan viiden maan sosiaalinen tausta. Kysyin luennoitsijalta pitääkö hän mahdollisena, että Baltian maat voisivat liittyä tulevaisuudessa yhteisöön. Olin pudota tuolilta kuullessani vastauksena topakan ja yksiselitteisen ”ei”.

Itse olisin vastannut ”kyllä”.

Kuusankoskella 21.9.2011

Hannu Tapiovaara

Takaisin Korvalääkärin kotisivujen sisällysluetteloon