Korva-, nenä- ja kurkkutaudit
taidemaalarin
pensselissä
Kuvataiteet kertovat maailmastamme. Taide tarjoaa keinoja realistiseen ilmaisuun mutta myös tunteiden ja subjektiivisten näkemysten ilmaisuun. Minä rakastan kuvataiteita ja vielä enemmän rakastan omaa pientä erikoisalaamme, korva-, nenä- ja kurkkutauteja. Ovatko maailmanhistorian taidemaalarit osanneet yhdistää näitä kahta upeaa asiaa? Kuinka kuvalla voisi kuvata huonoa kuuloa, korvan kipua, tasapainohäiriötä, nenän tukkoisuutta, kurkunpään kasvainta, kasvojen vammaa tai kasvohalvausta? Miksi taiteilija valitsisi näin arkipäiväisiä aiheita kun lääketiede tarjoaa mahdollisuuden dramaattisempiinkin aiheisiin? Muutama korvatauteja sivuava maalaus on meille kaikille tuttu. Vincent van Goghin omakuvat korvalehden leikkaamisen jälkeen ja maalaukseen liittyvä traaginen tarina on tuttu. Tuttu on myös Hollantilaisen Johannes Vermeerin maalaus tytöstä ja helmikorvakorusta. Tuleeko lukijalle muita mieleen?
Johannes Vermeer (1632 – 1675) oli hollantilainen barokkitaiteilija. Hän oli erikoistunut kuvaamaan ylemmän keskiluokan elämää, kotikaupunkiaan Delfiä ja porvariston asuintiloja. Kovin tuottelias taiteilija hän ei ollut ja se on ehkä syynä siihen, että velat jäivät hänen kuolemansa jälkeen lesken ja lapsien kannettavaksi. Hänen työskentelytapansa oli hidas. Erityisen taitavasti hän osasi kuvata valoa. Hänen maalauksissaan on ihastuttava pysähtyneisyyden tunnelma ja usein aihe koskettelee tavallisen ihmisen arkea. Vermeerin isä elätti perheensä silkinkutojana, taidekaupalla ja majatalotoiminnalla. Johannes Vermeer sai vaimonsa Catharinan kanssa viisitoista lasta, joista neljä kuoli varhaislapsuudessa. Tietoa siitä, kuka Johanneksen opetti maalaamaan, ei ole. Hänen tyylinsä on persoonallinen ja hän käytti mielellään kirkasta keltaista ja ultramariinia. Tarkka perspektiivin ja henkilöiden taustan kuvaus on hänelle luonteenomaista.
”Turbaanipäinen tyttö” eli ”Tyttö ja helmikorvakoru” on vuodelta 1665. Sen koko on 45x40 cm. Se on nähtävissä Maurithuisissa Haagissa. Maalaus innoitti yhdysvaltalaisen kirjailijan Tracy Chevalierin kirjoittamaan taiteilijan ja hänen mallinsa suhdetta kuvaavan romaanin. Tarina on mielikuvituksen tuotetta mutta kuvaa hyvin 1600-luvun elämää. Romaanista tehtiin elokuvaversio vuonna 2003 ja sen ohjasi Peter Webber.
Maalaus on mielestäni hyvin koskettava. Turbaanin värit sointuvat hyvin yhteen ja tytön suora katse on oudolla tavalla rohkea, intohimoinen ja kuitenkin alistunut. Maalaus ei luonnollisestikaan kuvaa korvatauteja mutta helmen kiilto ja valo vie ajatuksen myös korvatauteihin!
Kliinikko kiinnittää huomiota siihen, että tyttö hengittää suun kautta. Alaleuka on aavistuksen verran retrognaattinen ja yläleuan hammaskaari kapeahko. Se kertoo siitä, että kyse ei ole lyhytaikaisesta nuhan aiheuttamasta nenäntukkoisuudesta vaan todennäköisesti pitkällisestä oireesta. Kasvuikäisellä krooninen suuhengitys ohjaa kielen alaleukaa vasten. Tällöin kielen paine ylähampaisiin jää puuttumaan ja poskien paine ohjaa yläleuan hammaskaaren kapeutumiseen. Valistunut arvaus tytön ongelmasta voisi olla ympärivuotinen yliherkkyysnuha ja siihen mahdollisesti liittyvä risakudoksen liikakasvu. Onkohan kaunis koru laitettu korvaan muistuttamaan liimakorvataudin aiheuttamasta välikorvaviasta?
Vincent van Gogh (1853 – 1890) oli hollantilainen postimpressionistinen taidemaalari, jolla on ollut suuri vaikutus ekspressionismin syntyyn. Hänen isänsä oli pappi. Vanhemmat lähettivät hänet huonon koulumenestyksen vuoksi työskentelemään taidegalleriaan ja samaan työpaikkaan tuli nuorempi veli Theo paria vuotta myöhemmin. Vincent opiskeli teologiaa ja siirtyi Belgiaan kivilouhokselle lähetyssaarnaajaksi. Hän työskenteli suurimman osan ajasta ilman palkkaa vakaumuksensa innoittamana. Täällä hän alkoi kuvataiteen harrastuksen ja päätti tehdä siitä itselleen ammatin paria vuotta myöhemmin. Taiteilijana hän oli itseoppinut vaikka osallistuikin piirustuskursseille ja muutaman kuukauden ajan taideakatemian koulutukseen. Belgiasta hän muutti Pariisiin ja löysi impressionismin.
Vincent muutti vuonna 1888 Arlesiin. Hän halusi perustaa sinne taiteilijoiden yhteisön ja saikin mukaansa Paul Gauguinin. Heidän välilleen kerrotaan syntyneen riitaa, jonka seurauksena Vincent leikkasi palan vasemmasta korvalehdestään ja luovutti sen sitten sanomalehteen käärittynä Rachel-nimiselle prostituoidulle kehottaen tätä ”pitämään sitä huolellisesti”. Viime vuosina tarina on kyseenalaistettu ja epäillään, että taitavana miekkailijana tunnettu Gauguin olisi sivaltanut korvalehden irti riidassa bordellin edustalla. Van Goghin masennuksen pahentuessa hänet otettiin mielisairaalaan hoitoon vuonna 1889. Hän teki kymmenen vuoden aikana lähes 900 maalausta ennen psyykkistä sairastumistaan. Myös mielisairaalassa hän jatkoi maalaustyötään kunnes mielisairaus johti itsemurhaan. Van Gogh ampui itseään rintaan ja kuoli kaksi päivää myöhemmin tukijansa ja rakkaan veljensä Theon vieressä. Elämänsä aikana taiteilija onnistui myymään vain yhden teoksensa. Nyt niistä maksetaan kymmeniä miljoonia dollareita.
Mielenkiintoista luettavaa on Irving Stonen toimittama: Gogh, Vincent van: Kirjeitä veljelleni (Otava 1981). Neurologian professori Erkki Kivalo on myös kirjoittanut aiheesta Taiteilija ja hänen sairautensa: Vincent van Gogh 1853 – 1890 (Otava 1989).
Vincent maalasi kaksi kuvaa itsestään korvasidoksen kanssa (1889):
Kummassakin kuvassa näkyy apean näköinen ikäistään vanhemman näköinen mies. Esitietojen ja poliisin pöytäkirjojen mukaan vasen korvalehti on leikattu pois mutta kuvissa sidos peittää oikeaa korvaa! Mietteliääksi tekee katsojan myös naisten tapaan napitettu takki. Olisiko taiteilija käyttänyt peiliä erikoisella tavalla kuvaa tehdessään?
Nasolabiaalipoimu ei ole silinnyt ja huulten ote piipusta pitää, joten kasvohermo ei ole puukon viillosta vaurioitunut. Korvasidos ei selvästikään ole lääkärin tai ammattitaitoisen sairaanhoitajan tekemä. Siinä on amatöörin käden jälki. Leuan alta päälaen ylitse kierretty sidos ei pysy paikallaan. Tiukka karvahattu saattaa tietysti sidoksen pysyvyyttä parantaa. Todennäköisesti potilas on itse haavansa sitonut.
Quinten Massys (1465 – 1530) syntyi Leuvenissa, Belgian Flaaminmaalla ja hänet koulutettiin alkuaan sepäksi. Hänen isänsä työskenteli kelloseppänä ja arkkitehtinä. Kauniin tarinan mukaan hän rakastui taidemaalarin tyttäreen vaihtaessaan tuotteitaan maalaukseen ja pääsi sitä kautta niin avioliittoon kuin taideopintojen piiriin. Ensimmäisen vaimonsa kanssa hän sai kolme ja toisen vaimonsa kanssa kymmenen lasta.
Massysin maalauksille on luonteenomaista vahva uskonnollisuus perintönä aikaisemmilta koulukunnilta. Hänen maalauksissaan yksityiskohdat on kuvattu tarkasti. Hän oli taitava muotokuvamaalari ja yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan on ”Rahanlainaaja ja hänen vaimonsa”. Massys työskenteli ja kuoli Atwerpenissa ja on Antwerpenin taidekoulukunnan isä.
Hyvin erikoinen muotokuva on ”Groteski vanha nainen” eli ”Ruma ruhtinatar”. Se on varmaankin hänen tunnetuin maalauksensa. Sen sanotaan kuvaavan Tyrol-Görtsin ruhtinatarta Margaretaa. Hänet tunnettiin pilkkanimellä ”Maulasch”, joka tarkoittaa rumaa naista tai huoraa. Maalaus on peräisin vuodelta 1515.
Mitä korvalääkäri näkee tässä maalauksessa? Tämä ikääntyvä nainen on kyllä ruma mutta rumuudelle vastakohtaa muodostaa rauhallinen ja terävä katse. Vastakohtaa vanhenevan kehon muutoksille muodostaa myös kaunis päähine. Avoin kaula-aukko kertoo ajan muotisuuntauksista mutta varmaankin myös tietystä itseriittoisuudesta.
Miksi naisen kasvot ovat niin oudon näköiset? Ruhtinatar sairastaa osteodystrofia deformansia eli Pagetin luutautia. Tauti on nimetty kuvaajansa (1877) brittiläisen kirurgin James Pagetin mukaan.
Tauti diagnosoidaan harvoin alle 40-vuotiailla. Sen prevalenssi Keski-Euroopassa on 2 – 4 % mutta pohjoismaissa sitä sairastaa vain muutama promille väestöstä. Se on miehillä yleisempi kuin naisilla. Sairauden taustalla arvioidaan olevan hitaan virusinfektion mutta myös hereditaariset tekijät vaikuttavat. Potilaista 15 – 30 %:lla on tautia sairastavia sukulaisia. Pitkissä luissa tai kallon luissa osteoklastit aiheuttavat lyyttisiä pesäkkeitä, jotka johtavat osteoblastien aktivoitumiseen ja huonosti järjestäytyneen uudisluun muodostumiseen. Luun rakenteen sidekudos lisääntyy. Suurin osa potilaista ei ole tietoisia sairaudestaan. Oireena voi olla luukipu, päänsärky ja aivohermojen toimintahäiriöt kallon luurakenteiden paksuuntuessa. Kuulo-ongelmat ovat tavallisia.
Diagnoosi perustuu tyypillisiin röntgenlöydöksiin. Laboratoriokokeissa alkaalinen fosfataasi on koholla mutta seerumin fosfaatti ja kalsium normaalitasolla. Hoitoon käytetään bisfosfanaattilääkitystä.
Näillä potilailla erityisesti kuulo-ongelmat ovat tavallisia. Tauti voi aiheuttaa kuulohermon kompressiota ja mahdollisesti vaikuttaa sisäkorvan rakenteisiin. Ruhtinattaren korvalehdet on kuvattu isoiksi ja höröttäviksi. Nämä eivät ole tavalliset hörökorvat koska korvalehden anthelixpoimu on normaalilla tavalla muodostunut. Haluaako taiteilija muistuttaa kliinikoita Pagetin taudin korvaoireista? Tällä potilaalla Pagetin uudisluukasvua näkyy erityisesti otsan alueella ja yläleuanluussa.
Hugo Simberg (1873 – 1917) oli lähtöisin viipurilaisesta kodista. Hänen isänsä oli eversti. Taideopintoja hän kävi alkuun Viipurissa ja sitten ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Aksel Gallen-Kallelan oppipoikana hän oli Ruovedellä vuonna 1895 ja sai oudoille töilleen oppimestariltaan vahvan tuen. Tampereen tuomiokirkon freskot 1900-luvun alussa tekivät hänet tunnetuksi. Simbergiä voi luonnehtia symbolistiksi, joka on omimmillaan pienimuotoisten akvarellien ja piirustusten tekijänä. Hänen pienet piruhahmonsa ja kuolema-aiheiset kuvansa ovat meille suomalaisille tuttuja. Hugo Simbergin hieman naivistisesti maalatut työt tuntuvat koskettavilta ja sadunomaisilta. Yksi niistä on ”Halla”. Teos on vuodelta 1895. Se on pieni vesivärityö, kooltaan 27x18 cm.
Maalaus kuvaa Simbergin omin sanoin ”hallaa, joka rauhallisena kirkkaana syyspäivän iltapäivän auringonlaskun aikaan levittäytyy seudun ylle. Sitä esittää ihmisolento, joka on hyvin tyylitelty, jolla on aivan valkoinen ihonväri… Olen koettanut saada aikaan kauniin värikokonaisuuden.” Ruiskuhilaan päällä istuva hahmo puhaltaa kylmän henkäyksensä silmät suljettuna.
Korvalääkäri kiinnittää tietysti huomionsa höröttäviin, suunnattoman kookkaisiin korvalehtiin. Taiteilija on ehkä halunnut kuvata hahmon araksi, pienestäkin räsähdyksestä piiloon vilahtavaksi haltijaksi. Korvalääkäri on jäätävän professionaalinen. Hän toteaa, että korvalehdissä on kuvattu hörökorvan, otapostasin, tavallisin perusongelma. Korvalehti kääntyy hörölleen kun anthelixin poimu jää kehittymättä.
Korvalehti kehittyy raskausviikkojen 6 ja 16 välillä ensimmäisestä ja toisesta kiduskaaresta. Vastasyntyneellä korvalehti on täysin muotoutunut. Kolmevuotiaan lapsen korvalehden koko on 85 % aikuisen korvalehdestä ja 6 vuotiaan lapsen korvalehti on saavuttanut lähes lopullisen kokonsa. Mielikuva korvalehden kasvamisesta liittyy lobuluksen kasvamiseen. Hörökorvaisuus on perinnöllinen ominaisuus.
Japanilaiset vanhemmat ovat onnellisia jos heidän pienellä vauvallaan on hörökorvat. Kaikki Japanissa tietävät, että tuo ominaisuus viittaa älykkyyteen. Suomalaiset vanhemmat eivät ole yhtä onnellisia samassa tilanteessa. He tietävät, että suomalainen kulttuuri sietää erilaisuutta huonosti. Erilaisuus pienessäkin asiassa voi johtaa lapsiryhmässä kiusaamiseen vaikka toki kiusaamisen taustat monisäikeisemmät ovatkin. Lapsen hörökorvaisuus on harvoja esteettisiä leikkauksia, joita hoidetaan julkisissa sairaaloissa. Usein ajattelen, että meidän pitäisi pystyä vaikuttamaan asenteisiin niin, että tällaisia toimenpiteitä ei tarvitsisi lapsille tehdä.
Tavallisimmin korvalääkäri käyttää hörökorvan korjaamiseen Nordzellin menetelmää. Anthelixin poimu saadaan muodostumaan ohentamalla rustoa poran avulla anterioriselta puolelta. Se käpristyy kimmosäikeiden katkeillessa. Tekniikka vaatii ruston läpi leikkaamista ja harjaantumista mutta on toimiva. Plastiikkakirurgi on taipuvainen valitsemaan Mustarden menetelmän, jossa anthelix muodostetaan resorboitumattomilla langoilla kiristäen.
Stenströmin kuvaama ruston ohentaminen raspin avulla ihotunnelin kautta on jäänyt vähän käytetyksi tekniikaksi.
Francisco de Goya (1746 – 1828) vietti nuoruutensa Espanjan Zaragozassa ja aloitti taiteilijan oppipoikana 14-vuotiaana uransa. Pääosan elämästään hän vietti Madridissa. Goyan vaikutus taiteessa oli henkilökohtaisen lähestymistapansa vuoksi käänteentekevä. Hän maalasi paljon muotokuvia mutta kuvasi myös historiallisia tapahtumia. 1700-luvun lopulla hän työskenteli kuninkaallisen hovin taidemaalarina. Työt olivat valoisia mutta ehkä myös kaavamaisia.
Goya kuuroutui vuonna 1792 sairastettuaan koleran ja kärsittyään kovasta kuumeesta. Sairauden myötä hän muuttui synkäksi ja sisäänpäin kääntyneeksi. Napoleonin joukkojen otettua vallan Espanjassa Goya vetäytyi Quinta del Sordoon eli Kuuron miehen huvilaan. Maalaukset alkoivat käsitellä sodan kauhuja ja niitä voi pitää ensimmäisinä ekspressionistisina maalauksina. Vuonna 1794 hän koki hermoromahduksen. Hänen näkönsä heikkeni, hänellä esiintyi ohimeneviä huimauskohtauksia ja etenevä kuulovika. Jälkikäteen syyksi on ajateltu multippelien pienten aivohalvausten aiheuttamaa tilaa, Menieren tautia, syfilistä, kroonistuvaa virusenkefaliittia ja paranoidia dementiaa.
Goyan tunnetuimpia töitä ovat ”Alaston Maja” ja sama hahmo puettuna ”Puettu Maja” sekä tietysti sodan kauhuja ja teloitusta kuvaava traaginen ”3. toukokuuta 1808”.
Nyt kuitenkin tahdon esitellä yhden hänen harvemmin nähdyn teoksensa. ”Lazarillo de Tormes” on vuodelta 1819. Öljyvärimaalauksen koko on 80x60 cm.
Difteria l- kurkkumätä sekoitettiin 1800-luvulle asti muihin peitteisiin nielutulehduksiin. Saksalainen Friedrich Löffler löysi kurkkumätäbakteerin vuonna 1884 ja osoitti kurkkumädän ja kuristustaudin olevan saman sairauden eri muotoja. Taudin yleisoireet johtuvat bakteeritoksiineista, jotka lamauttavat nielun, verenkierron ja sydämen toimintaa ja voivat johtaa kuolemaan. Kuolemaan voi johtaa myös kurkunpäähän ja alempiin hengitysteihin ilmaantuva turvotus ja tulehdukselliset peitteet. Erityisesti lapsille sairaus on usein ollut kohtalokas ja sairastuneista lapsista kuollut 25 – 30 %. Suomen viimeiset laajat difteriaepidemiat olivat vuosina 1942 – 1947. Silloin tautiin sairastui yli 66 000 lasta ja heistä kuoli 5,2 %.
Suomessa kurkkumätärokotukset otettiin käyttöön 1940-luvun alkupuolella ja vuodesta 1956 alkaen on käytetty PDT-kolmoisrokotetta (polio, difteria, tetanus). Yhdistelmärokote annetaan lapsille 3 kk:n iästä alkaen kolmesti kuukauden välein. Tehosteannokset annetaan 2 ja 6 vuoden iässä. Myös asevelvollisuuden yhteydessä annetaan tehosterokote.
Venäjällä on esiintynyt difteriaa 1990-luvulla. Kurkkumätään sairastui 150 000 ihmistä ja 5000 kuoli. Tuolloin Suomessakin todettiin kymmenen sieltä tuotua tartuntaa ja kaksi kuoli. Hoito perustuu difteria-antitoksiiniin, G-penisilliiniin (tai roksitromysiiniin), hengitystiestä huolehtimiseen ja myokardiitin hoitoon.
Goyan maalauksessa tutkitaan lapsipotilaan nielua. Jotkut väittävät, että ongelmana olisi lapsen kurkunpäähän juuttunut makkaranpala (Läkartidningen 1997) mutta selitys tuntuu kaukaa haetulta. Kurkunpäähän juuttunut vierasesine aiheuttaa äkillisen tukehtumistunteen ja potilas vie kädet kaulalleen. Silmät laajenevat hädässä. Hoitohenkilökunnan on vaikeaa säilyttää tuollaisessa äkillisessä tilanteessa kylmäpäisyytensä ja tavallisesti ensimmäisenä hoitokeinona ennen Heimlichin otteen keksimistä oli roikottaa lasta pää alaspäin ja läiskiä häntä selkään kämmenellä. Tässä maalauksessa on kuitenkin lähes harras tunnelma!
Mielestäni tilanne kuvaa todellakin difteriaa. Lapsi on jo sairautensa heikentämä ja alistunut. Hänen asentonsa kertoo luottamuksesta lääkäriä kohtaan. Kuume saa hänen poskensa punottamaan vakavasta sairaudesta ja hengenahdistuksesta huolimatta.
Lapsen vaatteet ovat repaleiset ja kertovat köyhyydestä. Lasta hoitava mies on pukeutunut paremmin ja hänen ilmeensä ja kokeneet otteensa kertovat ammatillisuudesta. Mies on selvästi lääkäri, joka yrittää helpottaa luottavaisen lapsipotilaansa vointia irrottamalla sormillaan tukehduttavia peitteitä nielusta. Lääkärin iso nenä aistii märkäisten eritteiden imelän hajun lapsen hengityksessä. Hän ei pelkää saavansa tartuntaa. Hän on nähnyt useita vastaavia tapauksia. Hän työskentelee ihailtavan rauhallisesti ja keskittyneesti.
Emily Shanks (1857 – 1936) tunnetaan myös nimellä Emiliya Yakovlevna Shanks. Tämä Suomessa huonosti tunnettu taiteilija syntyi Moskovassa. Hänen isänsä oli brittiläinen liikemies. Emily vietti suuren osan elämäänsä Venäjällä ja siellä hän opiskeli myös Moskovan taidemaalaus-, kuvanveisto- ja arkkitehtuurikoulussa aikaan, jolloin naistaiteilijoiden oli vaikeaa edetä urallaan. Hän kuului kiertävien taiteilijoiden l. Peredvizhnikien ryhmään, jonka tavoitteena oli tuoda todenmukaisia maalauksia kansan nähtäväksi. He kuvasivat henkilöitä elävästi ja realistisesti. Isänmaa nähtiin vaatimattomissakin aiheissa kauniina. Ilja Repin oli yksi tunnetuimmista ryhmän jäsenistä. Emily Shanks kuoli Lontoon Kensingtonissa.
Näkymä ”Venäläisen sairaalan korvatarkastuksesta” on peräisin vuosilta 1880 – 1900 ja nähtävissä Essexin museossa. Öljymaalauksen mitat ovat 88,8x106,6 cm
Maalauksen tunnelma on äärettömän rauhallinen ja henkilöt ovat hyvin keskittyneet potilaan tutkimiseen. Rauhallinen on potilaskin. Hän ei näytä kivuliaalta vaan kääntää korvansa luottavaisesti nuoren lääkärin tutkittavaksi. Sairaalassa on selvästi opetustilaisuus käynnissä.
Nuori lääkäri istuu hyvässä työasennossa. Hän on saanut opastusta korvalääkärin ergonomiassa. Taustalla toinen nuori lääkäri odottaa otsalamppu kädessään vuoroaan. Parrakkaan miehen asento huokuu itseluottamusta ja olettaisin hänen olevan seniorilääkäri. Hänen vieressään seisova nainen voi olla sairaanhoitaja.
Vuosisadan vaihteessa korvalääkärin työkalut olivat kovin erilaiset kuin nyt. Valo ohjattiin työskentelyalueelle otsapeilin avulla. Sellaiset olivat käytössä Turun yliopistosairaalan poliklinikalla vielä 1980-luvulla mutta nyt käytämme Clarke-otsalamppua tai kuituoptiikkaan perustuvia otsavaloja. Otsapeili heijastaa korvaan öljylampun valoa. Heikko valo vaati tarkkoja silmiä! Huoneen hämärtäminen pimennysverholla auttaa katseen tarkentamista. Korvamikroskooppia ei vielä oltu keksitty. Kliinikko joutui luottamaan omiin havaintoihinsa. Conrad Röntgen keksi röntgensäteet vuonna samoihin aikoihin kun maalaus on tehty, vuonna 1895.
Pöydällä on mielenkiintoisia tarveaineita. Pienissä pulloissa on sairaalan apteekkarin toimittamia lapiskiteitä, gentianaviolettiliuosta eli metyylirosaniliinia, väkevöityä trikloretikkahappoa ja vanua. Maalauksen korvaklinikassa on hieno tunnelma. Siellä on hyvä olla töissä.
Tyko Brahe (1546 – 1601) oli tanskalainen tähtitieteilijä, astrologi ja alkemisti. Opintonsa Kööpenhaminan yliopistossa hän aloitti vuonna 1559. Seuraavana vuonna tapahtunut auringonpimennys herätti uteliaisuuden tähtitieteeseen. Kolmetoistavuotias filosofian opiskelija oli hämmentynyt kun auringonpimennyksen hetki osattiin tuolloin ennustaa tarkasti. Kööpenhaminasta hän siirtyi jatkamaan opintojaan Leipzigin yliopistoon, Wittenbergiin ja Rostockiin.
Rostockissa sattui valitettava tapahtuma. Hän joutui sanaharkkaan toisen tanskalaisopiskelijan kanssa tanssiaisissa. Miekat vedettiin esiin paria päivää myöhemmin joulujuhlissa ja yhdellä sivalluksella hävisi osa tulevan tähtitieteilijän nenästä. Vamma oli pysyvä ja vaikutti ikävällä tavalla nuoren miehen ulkonäköön. Brahe yritti korjata mitä korjattavissa oli. Hän valmisti itselleen kullan ja hopean seoksesta liimalla kiinnitettävän nenäproteesin. Se kiinnitettiin liimalla mutta liima saattoi antaa periksi milloin tahansa ja nenäproteesi pudota. Hän joutui kuljettamaan liimarasiaa taskussaan lopun ikäänsä.
Brahe havaitsi vuonna 1572 Kassiopeian tähdistössä uuden tähden, joka oli mahdollisesti seurausta supernovan räjähdyksestä. Ilmiö oli nähtävissä puolentoista vuoden ajan. Löytö herätti hämmennystä koska tähtien katsottiin olevan Jumalan luomia. Brahe työskenteli kahdenkymmenen vuoden ajan observatoriossaan Tanskan Venin saarella. Paikkaa pidettiin Pohjolan ihmeenä ja tuon ajan oppineet vierailivat siellä mielellään. Rahoituksen vaikeutuessa joutui muuttamaan Benatkyn linnaan Tsekkiin. Praha oli Rudolf II:n aikana tieteen keskus ja Brahe löysi sieltä työlleen jatkajan tutustuessaan vuonna 1600 nuoreen Johannes Kepleriin. Kepler viimeisteli Brahen suuren tähtikartaston. Tyko Brahe perusti tutkimustyönsä havaintoihin, ei vanhaan kirjallisuuteen. Hän oli yksi nykyaikaisen tiedeajattelun isistä.
Legendan mukaan tähtitieteilijä kuoli virtsarakon repeämään juotuaan liikaa viiniä Rosenbergin paronin kanssa. Brahen väitettiin pelänneen etikettirikettä niin paljon, että hän ei poistunut pöydästä helpottamaan painettaan. Väitetään myös, että hän ei löytänyt helpotuksen huonetta ja, että tuosta onnettomasta tapauksesta lähtien vessat olisi merkitty. Nykykäsityksen mukaan hän kärsi eturauhasongelmasta ja virtsarakon tulehduksesta, joita hän yritti helpottaa lääkitsemällä itseään elohopealla.
Usein muotokuvamaalarit vaipuvat unholaan. Kohde on näissä kuvissa tärkein ja kuvan tekijä tavallaan valokuvauskoneen korvike. Tyko Brahen nenän erikoisuus ja proteesi retusoitiin yleensä hienotunteisuussyistä muotokuvista. Nenävamma kuitenkin kuvissa näkyy ja se todettiin myös kolmesataa vuotta myöhemmin tehdyssä sarkofagin avaamista seuranneessa ruumiinavauksessa.
Kuusankoskella 16.7.2010 Hannu Tapiovaara