Ikääntyminen, kuulo ja tasapaino
Ikääntyminen ja vanhuus vaikuttavat ihmisen kaikkiin järjestelmiin. Suomessa tai maailmallakaan ei ole tietääkseni geriatrisen otolaryngologian suppeaa koulutusohjelmaa. Korvalääkäri kohtaa työssään väkisinkin iän potilaille tuomat vaivat. Iän myötä heikkenee kuulo ja tasapaino. Hajuaistin häiriö yleistyy ikääntyessä. Limakalvojen ominaisuudet muuttuvat niin ylähengitysteissä kuin suussakin. Harvalla vanhuksella säilyy puhe- tai lauluääni kirkkaana. Monelle ilmaantuu nielemisvaivoja. Ihon ja sidekudoksen ominaisuudet muuttuvat vanhetessa. Tämä kirjoitus käsittelee ikähuonokuuloisuutta (presbyacusis) ja ikääntymiseen liittyviä tasapainovaikeuksia. Jään uteliaana odottamaan, milloin vanhenevassa Suomessa joku korvalääkäreistä kertoo keskittyvänsä geriatrisiin ongelmiin.
Suomessa väestö ikääntyy kiihtyvää vauhtia. Yli 65-vuotiaiden osuus on kasvanut tasaista vauhtia mutta nyt edessä on iso muutos. Eläkeikäisten eli 65 vuotta täyttäneiden ja tätä vanhempien määrä lähes kaksinkertaistuu nykyisestä 905 000:sta 1,79 miljoonaan vuoteen 2060 mennessä. Yli 85-vuotiaiden osuuden väestöstä ennustetaan nousevan 2 prosentista 7 prosenttiin ja heidän määränsä nykyisestä 108 000:sta 463 000:een.
Alla oleva kaavio kertoo huoltosuhteesta. Viime vuosisadan alussa huollettavia oli 70,8 / 100 työikäistä. Tuolloin suurin osa huollettavista oli lapsia. Suunnilleen sama suhdeluku saavutetaan ennusteen mukaan vuonna 2020 mutta silloin suurin osa huollettavista on vanhuksia. Ennustamiseen liittyy tietysti epävarmuustekijöitä. Ruotsissa maahanmuutto on muuttamassa huoltosuhteen ja ikäpyramidin kuvaajia yhteisön kannalta suotuisimmiksi.
Tilastokeskus on tehnyt ennusteen suomalaisten ikäjakaumasta vuonna 2030:
Sisäkorva, johon vaikuttaa niin perinnölliset tekijät kuin ympäristön vaikutukset, käy elämänkaaren aikana läpi vastaavia rappeutumamuutoksia kuin muutkin elimemme. Todennäköisesti hoitoa vaativa kuulovika on ainakin neljänneksellä 70-vuotiaista. Yli 85-vuotiailla suomalaisilla kuulo-ongelmia esiintyy puolella. Arvioidaan, että väestöstä 1,5 – 3 % hyötyisi kuulokojeesta. On oikeastaan aika outoa, että Suomessa ei ole ”vanhusten neuvolajärjestelmää”, jonka avulla kuulo- ja tasapaino-ongelmaankin helposti päästäisiin käsiksi. Nyt asian hoitaminen jää jokaisen omaksi asiaksi. Monelle vanhukselle se tuntuu turhan hankalalta ja kustannuksetkin pelottavat.
Ikääntyminen koskee myös sisäkorvan toista osaa, tasapainoelintä. 70-vuotiaista miehistä 47 % ja naisista 61 % kärsii tasapainohäiriöistä. Kaatumiseen vaikuttavat muutkin tekijät kuin tasapainoelimen häiriö. Yli 65-vuotiaista kotonaan asuvista miehistä 20 % ja naisista 40 % on kaatunut. Hoitolaitosten asukeilla kaatumisia esiintyy kaksi kertaa enemmän. Kaatumisiin liittyy huomattavia haittoja ja lisääntynyt kuoleman riski.
Sisäkorvan sen enempää auditorisen kuin vestibulaarisenkaan järjestelmän solut eivät kykene lisääntymään tai uudistumaan. Menetettyä aistinsolua ei saa takaisin. Solujen elinkaareen vaikuttavat perinnölliset tekijät ja ulkoisina tekijöinä melu, vammat, ototoksiset lääkkeet ja kemikaalit sekä muut sairaudet. Se, että kuulo heikkenee iän myötä, ei ole kuitenkaan ehkä aivan väistämätöntä. Tietyillä afrikkalaisilla heimoilla ei esiinny ikähuonokuuloisuutta. Heidän elinympäristössään ei ole melualtistusta ja heidän elintapansa ovat terveelliset. Korkean elintason maissa hyperlipidemia, verenpainetauti ja arterioskleroosi ovat yhteydessä kuulonlaskuun. Ensimmäiset merkit sisäkorvan rappeutumisen alkamisesta näkyvät jo 18 – 20 vuoden iässä pienenä kuulonlaskuna diskantissa. Miehillä ikähuonokuuloisuus on hankalampaa kuin naisilla. Miehillä myös melualtistus on elämän aikana runsaampaa. Geenitutkimuksissa on löydetty ainakin GRM7:n liittyvän iän myötä ilmaantuvaan kuulonlaskuun. Eläintutkimuksissa AHL (Age Hearing Loss) geenejä on löydetty hiiren kromosomeista 10, 5 ja 7. Lopulta ikähuonokuuloisuuden syyt jäävät spekulatiivisiksi. Taustalla olevia tekijöitä ei kyetä erottamaan toisistaan.
Ikähuonokuuloisuus on monitekijäinen sairaus. Sille on tyypillistä hitaasti etenevä, symmetrinen ja korkeisiin ääniin painottuva kuulonlasku, jolle ei löydy muuta selitystä. Ongelman ilmaantumisen ikä ja sen etenemisen vauhti vaihtelevat yksilöllisesti. Iäkkäillä potilailla puheenerotuskyky on huonompi kuin vastaavan puhdasääniaudiometrian omaavilla nuoremmilla. Tämä viittaa siihen, että ikähuonokuuloisuus koskettaa sisäkorvan lisäksi myös sentraalisempia kuuloratoja.
Dissektiotutkimukset tuovat esiin niin sisempien kuin ulompienkin kuulosolujen vähenemisen erityisesti koklean tyvikierteen alueella. Kato koskee etenkin ulompia kuulosoluja. Muutoksia todetaan myös spiraaliganglion, kahdeksannen aivohermon ja nucleus cochleariksen neuroneissa. Myös aivorungon tumakkeissa arvioidaan esiintyvän ikääntymiseen liittyviä muutoksia.
Sentraalisena patologiana todetaan synaptisen ajan pidentymistä, pidentynyt informaation käsittelyaika ja kuuloaivokuoren solujen määrän vähenemistä. Nämä tekijät heikentävät puheen erottelukykyä. Ilmiö korostuu meluisassa ympäristössä. Kyky erottaa hyvin pieniä interauraalisia aikaeroja johtaa suuntakuulon heikkenemiseen.
Kuvassa on 92-vuotiaan potilaan simpukan mikrodissektio.
Aistinsolujen ja hermosäikeiden degeneraatio näkyy selvästi. (Kuva L-G Johnson)
Tässä vertailun vuoksi nuoren ihmisen simpukan mikrodissektiolöydös.
Nuolten välisellä alueella meluvammalöydös 4000 Hz taajuusalueella.
Perinteisesti ikähuonokuuloisuus luokitellaan neljään eri tyyppiin:
1. Sensorinen presbyacusis. Tälle on luonteenomaista keski-iässä ilmaantuva diskanttiin jyrkästi korostuva ja hitaasti etenevä kuulonlasku. Erottelukyky on suhteessa diskantin kuulonlaskuun. Koklean tyvikierteen alueella tulee esiin niin karvasolujen kuin tukisolujenkin häviämistä.
2. Neuraalinen presbyacusis. Tälle on tyypillistä koklean neuronien häviäminen koko spiraaliganglion alueella. Puheen erottelukyky on selkeästi huonompi kuin mitä puhdasääniaudiometriasta voisi päätellä. Kuulonlasku koskee kaikkia äänenkorkeuksia vaikka korostuukin diskanttiin vaihtelevalla jyrkkyydellä.
3. Striaalinen presbyacusis eli metabolinen presbyacusis. Tälle on luonteenomaista laakea kulonlasku ja erinomainen puheenerotuskyky. Stria vascularis vastaa endolymfan erittämisestä ja Cortin elimen ionigradientin säilyttämisestä. Mikroskooppi tuo esiin stria vaskulariksen läikikästä atrofiaa koklean keski- ja kärkialueella ilman neuronien merkittävää häviämistä.
4. Konduktiivinen presbyacusis. Tarkoittaa muutoksia koklean basilaarimembraanin mekaanisissa ominaisuuksissa. Saattaa olla hieman teoreettinen ikähuonokuuloisuuden alatyyppi. Kuulonlasku korostuu korkeisiin ääniin ja erotuskyky on suhteessa diskantin kuulonlaskuun.
Ikähuonokuuloisuutta sivuaa myös krooninen meluvamma. Sille on luonteenomaista 4000 Hz:n kuoppa audiogrammissa. Usein nämä nivoutuvat toisiinsa niin, että selvää eroa voi olla vaikeaa tehdä.
Ikähuonokuuloisuuden oireet:
1. Hiljaiset äänet eivät kuulu (esim. kännykän piippaus)
2. Vaikeus saada puheesta selvää erityisesti meluisassa ympäristössä
3. Korvien soiminen
4. Voimakkaat äänet tuntuvat pahalta. Hyvin usein potilailla esiintyy epämiellyttävyyskynnyksen herkistymistä. Se johtaa kuulon dynaamisen alueen kapeutumiseen ja vaikeuttaa kuulon kojekuntoutusta.
Kuulemisen alentuminen saattaa johtaa ahdistumiseen, masentumiseen ja eristäytymiseen.
JAMA Neurology julkaisi vuonna 2011 tutkimuksen, joka osoittaa yhteyden kuulonlaskun ja dementian välillä ”Hearing Loss and Incident Dementia”. Riski dementiaan kasvaa suorassa suhteessa kuulonlaskuun. Dementian riski lisääntynyt niillä, joiden kuulonlasku oli isompi kuin 25 dB ja riski kasvoi kuulonlaskun ollessa isompi. Riski Alzheimerin tautiin lisääntyi jokaisella 10 dB lisäkuulonlaskulla 20 %. Jo ennestään tiedetään, että heikkokuuloinen saa muita herkemmin dementian ja alentuneiden kognitiivisten kykyjen diagnoosin. Nyt tehdyssä työssä huomioitiin iän, sukupuolen, koulutuksen, tupakoinnin, DM:n ja verenpainetaudin vaikutus. Avoimeksi jää onko kuulonlaskulla ja dementialla yhteisiä taustalla olevia neuropatologisia prosesseja. Kuulonlasku saattaa toisaalta myös johtaa kognitiivisten reservien loppuun palamiseen, sosiaaliseen eristäytymiseen ja ympäristön virikkeiden vähenemiseen. Tulevaisuuden tutkimus osoittaa, voiko kuulovammojen ehkäisytyöllä tai kuulonkuntoutuksella vaikuttaa dementian riskiin.
Ikähuonokuuloisuuden diagnostiikka:
· Lääkärin perustutkimukseen kuuluu tietysti korvien tilanteen selvittäminen ja äänirautakokeet. Vähintään yhtä tärkeää on arvioida potilaan yleistä terveydentilaa, toimintakykyä ja elämäntilannetta. Potilaan voi tarvittaessa ohjata yleislääkärin, neurologin tai sisätautilääkärin jatkoselvittelyihin.
· Puhdasääniaudiometria osoittaa symmetrisen ja diskanttiin korostuvan kuulovian.
· Puheaudiometria antaa tietoa erottelukyvystä
· Epämiellyttävyyskynnyksen mittaaminen antaa tietoa kuulolaitteen sovittamista ja säätämistä varten
· Kuvantamistutkimuksia tai laboratoriokokeita ei tavallisesti tarvita
Ikähuonokuuloisuuden hoitokeinot:
· Lisävaurion välttäminen. Kiinnitä huomiota melusuojaukseen ja verenkiertoelimistöön.
· Potilas hyötyy opastamisesta ja kommunikaatiotaitojen parantamisesta. Myös potilaan lähipiirille on tärkeää ymmärtää miten kuulovika vaikuttaa kommunikaatioon. Monilla paikkakunnilla toimii vertaisapua tarjoavia kuuloyhdistyksiä. Niiden kautta saa tietoa ja tukea. Ne voivat auttaa sosiaalisten yhteyksien solmimisessa. Sairaaloissa toimii kuntoutusohjaajia, joilta myös voi saada apua.
· Kuulokoje: Turkulaisen Jaakko Salosen väitöskirjatyö maaliskuun alusta 2013 kertoo, että vain puolet ihmisistä, joilla oli kuulokoje, käytti sitä päivittäin. Kolmannes käytti laitetta harvoin tai ei lainkaan. Sekä kojeen käyttäjät, että käyttämättömät pitivät taustaäänten voimistumista kiusaavana. Kuulokojeiden tekninen kehittyminen on vähentänyt taustaäänten häiritsevyyttä ja kojeen vinkumista.
Sovitettua kuulokojetta eivät käyttäneet ne, jotka tunsivat itsensä yksinäisiksi ja huonosti motivoituneiksi. Vaikeus saada koje korvaan vähensi kuulokojeen käyttöä. Vaikka kuulokoje parantaa elämänlaatua, väitöstyöhön osallistuneet kuulokojeen käyttäjät katsoivat siihen liittyvän huonoa imagoa. Kuulokoje on monelle vahva symboli vanhenemisesta.
· Langattomat TV-kuulokkeet sallivat television seuraamisen niin, että melu ei häiritse muita. Niiden ongelmana on kuitenkin se, että niitä käytettäessä kommunikaatio muiden kanssa ei onnistu. Langattomia kuulokkeita myyvät kaikki elektroniikkaliikkeet kohtuuhintaan.
· Muut apuvälineet (vilkkuvalo-ovikello, täryytinherätyskello)
· Kommunikaattorilaite voi olla hyvä ratkaisu toimintakyvyltään alentuneelle potilaalle jonka sosiaaliset kontaktit ovat vähäiset.
· Sisäkorvaimplantti: Näitä on suomessa sovitettu potilaille vuodesta 1995 alkaen. Implantin käyttäjiä on noin 800. Suurin osa heistä on lapsia tai nuoria aikuisia. Hoitomuoto on kallis. En tiedä kuinka paljon ikähuonokuuloisuudesta kärsiville potilaille on maassamme implantteja asennettu. Varmaankin olisi aiheellista sopia yhteisistä periaatteista ikäihmisten implantoinnissa. Yhdysvalloissa sisäkorvaistutteita asennetaan yhä enemmän ikääntyneille ihmisille. Vanhin potilas, joille sisäkorvaistute on asennettu, oli leikkausta tehtäessä 105 vuotta vanha. Asiaa on paljon tutkittu ja näyttää siltä, että toimenpide on turvallinen ja parantaa iäkkäänkin potilaan kuulemista. The Laryngoscope 2009 julkaisi materiaalin yli 79-vuotiaista potilaista.
Geeniterapia tai kantasolujen siirtäminen sisäkorvaan ovat tutkijoiden mielessä olevia tulevaisuuden hoitokeinoja.
Kuulokojeesta
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut ohjeet kuulokojesovituksesta ”Kiireettömän hoidon perusteet” - ohjeistuksessaan: http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=39503&name=DLFE-8278.pdf. Ohjeistus koskee myös ikähuonokuuloisuutta. Kojekuntoutuksen edellytyksenä on, että kuulovika häiritsee kommunikaatiota ja potilaalla on motivaatio kuulokojeen käyttöön.
Siinä erikoissairaanhoidossa kuntoutuksen perusteena on:
• Mahdollisimman hälyttömissä olosuhteissa (äänieriö) tutkittu äänesaudiometria,
jossa on määritetty paremman korvan puhealueen (0.5, 1, 2, 4 kHz)
kuulokynnysten keskiarvo (dB HL). Erityistilanteissa käytetään vastaavia
tietoja huonommasta korvasta. Ohjeellisina raja-arvoina voidaan pitää
1) työn, opiskelun tai näihin rinnastettavien tehtävien vuoksi kuulokojetta
tarvitsevat > 30 dB, 2) muusta syystä kuulokojetta tarvitsevat > 30-40 dB,
3) lapsilla kielen kehityksen ja oppimisen vuoksi kuulokojetta tarvitsevat
> 20 dB.
• Pienillä lapsilla käytettävissä olevilla menetelmillä varmistettu kuulovika
(äänikenttä, OAE, aivorunkovasteet).
• Kuulovika, mikä ei ole leikkaushoidolla korjattavissa tai leikkaushoitoon ei
haluta ryhtyä.
Vaikka nykyaikaisissa kuulokojeissa on paljon erinomaisia ominaisuuksia, joilla ääni-informaatiota voidaan digitaalisesti käsitellä, osa potilaista on laitteeseen tyytymättömiä. Selvän saaminen haastavissa kuunteluoloissa on usein ongelma. Bilateraalinen, kumpaankin korvaan sovitettava kuulokoje, helpottaa selvän saantia ja äänen suuntimista.
Kovin pienikokoinen koje voi olla hankala käsitellä. Kojetta sovitettaessa potilaan toimintakyvyn ja elämäntilanteen huomioiminen on olennaisen tärkeää. Korvantauskoje on helpompi käsitellä kuin konkkakuoppaan sovitettava laite. Kuuntelutilanteen mukaan ohjelmoitava laite on monelle iäkkäälle ihmiselle hämmentävä. Kallein ja monipuolisin laite ei ole välttämättä paras.
Jos potilas kärsii tinnituksesta, kuulokoje saattaa oiretta vähentää. Jos potilaalla on alkava dementia, kuulokojeen sovittamisen kriteereitä kannattaa ehkä helpottaa. Kuulokoje voi auttaa häntä perussairauden hämmentäväksi tekemässä ympäristössä.
Maassamme on pulaa kuulontutkijoista. Moni heistä työskentelee julkisen terveydenhuollon ulkopuolella. Sairaaloiden henkilökuntapula ja resurssipula on johtanut viime vuosina siihen, että yhä suurempi osa erityisesti ikähuonokuuloisuudesta kärsivien potilaiden kuulokojesovituksista hoidetaan ostopalvelutoimintana. Hyvin suuri osa näistä potilaista ei tapaa lainkaan korvalääkäriä. Potilas ohjataan kuulokojesovitukseen yksityiselle kuulokojeyrityksen asemalle suoraan terveyskeskuslääkärin lähetteen ja terveyskeskuksen kuulonmittauksen perusteella. Tämä toimintamalli edellyttää, että terveyskeskuslääkäri on hyvin perillä kuuloon liittyvistä asioista.
Huonokuuloisen ihmisen kommunikaatiolle tärkeitä asioita:
· Ilmaise keskustelukumppanillesi, että kuulosi on alentunut. Se voi säästää monelta väärinkäsitykseltä. Kuulovika ei näy päällepäin. Sen salaaminen saattaa johtaa siihen, että keskustelukumppani pitää sinua yksinkertaisena, ylpeänä tai töykeänä.
· Katso kohti puhekumppaniasi ja keskity keskusteluun. Alentuneesta kuulosta kärsivä ihminen oppii vaistonvaraisesti saamaan tukea ääniviesteille keskustelukumppanin suun liikkeistä.
· Opettele ilmaisemaan, että olet ymmärtänyt viestin. Kun ystäväsi sanoo sinulle: ”Tulen teille kylään kello viideltä.”, sinun kannattaa vastata esimerkiksi: ”Tavataan sitten viideltä.” Ystäväsi voi olla varma, että olet ymmärtänyt viestin oikein. Jos vastaat: ”Se vaikuttaa sieneltä”, ystäväsi ymmärtää, että et kuullut oikein.
· Vaimenna häiritsevät melulähteet silloin kun se on mahdollista! Televisio ja radio kannattaa sulkea silloin kun saat vieraita. Joskus voi olla viisasta etsiä rauhallinen keskustelupaikka. Puheensorinasta ja kuppien kilahtelusta voi päästä eroon siirtymällä vaikkapa pihamaalle keskustelemaan tärkeistä asioista.
· Opettele käyttämään tekniikan tuomia mahdollisuuksia hyväksesi. Induktiosilmukasta voi olla paljon apua.
Miten huonosti kuulevalle ihmiselle tulisi puhua:
· Kiinnitä huonokuuloisen puhetoverisi huomio vaikkapa koskettamalla kevyesti käsivarteen.
· Puhu selkeällä ja rauhallisella äänellä. Voit liioitella kasvojen liikkeitä. Huutaa ei tarvitse juuri koskaan.
· Etsi aina hyvää katsekontaktia ja puhu kohti! Ei kannata huudella keittiöstä olohuoneeseen.
· Etsi rauhallinen keskusteluympäristö etenkin silloin kun on tärkeää puhuttavaa.
· Jos kumppanisi ei saa selvää siitä mitä sanoit, toista asiasi toisin sanoin.
· Ole kärsivällinen!
Kuulolaite auttaa pysymään muiden mukana!
Älä jää yksin!
Vanhuusiän tasapainohäiriöt
Vanhuusiän huimaaminen on todella iso ongelma. Iäkkäiden kaatumisen ehkäisemisestä on tehty opas. Se kertoo, että joka kolmas yli 65-vuotias ja joka toinen yli 80-vuotias kaatuu vähintään kerran vuodessa. Suurin osa iäkkäiden tapaturmista on seurausta kaatumisesta tai matalalta putoamisesta. Alla kaavio tapaturmaisesti kuolleista 65 vuotta täyttäneistä vuonna 2010 (Lähde: Tilastokeskus 2011).
Katuneen potilaan iän kasvaessa, kasvaa myös sairaalahoitojaksojen määrä. Iäkkäillä potilailla ja erityisesti iäkkäillä miehillä kaatuminen johtaa usein kuolemaan. Lonkkamurtuma käynnistää monasti kuolemaan johtavan heikkenemisen kierteen. Näistä ei ole kuitenkaan tilastotietoa saatavilla.
Kaatumis- ja putoamiskuolemat 100 000 henkeä kohden vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan:
Kaatumisriskiin vaikuttaa moni tekijä. Suurimmat riskitekijät ovat aiemmat kaatumiset, kaatumispelko, Parkinsonin tauti, kävelyvaikeus ja kävelyapuvälineen käyttö, pyörrytys ja huimaus, alentunut kognitio, virtsainkontinenssi, depressio, rauhoittavat lääkkeet jne.
Huimauksen prevalenssi vanhuksilla on 13 – 38 %. Se on Yhdysvalloissa yleisin oire lääkäriin hakeutuvilla yli 75-vuotiailla.
Huimauksella voidaan tarkoittaa kiertohuimausta, presyncopea, epävarmuuden tunnetta tai keinuttavaa oloa.
Vanhuksen huimaamisen taustalla saattaa olla sentraalisia syitä. Isojen aivojen lakunainfarktien määrässä ei ole eroa oireisilla ja oireettomilla vanhuksilla. Sen sijaan pikkuaivojen ja aivorungon alueella huimauksesta kärsivillä vanhuksilla esiintyy lakunainfarkteja. Vertebrobasilaarinen insuffisienssi tarkoittaa kyseisen alueen hypoperfuusiota ja se korreloi huimaamisoireisiin. Alzheimerin taudissa ja Parkinsonin taudissa ekstrapyramidaaliradan häiriö tuottaa liikkumisen epävarmuutta.
Useat lääkkeet saattavat aiheuttaa vanhukselle huimaamista. Vanhuksilla lääkkeiden sietokyky on heikentynyt. Vanhukselle usein huimausoireita aiheuttavia lääkkeitä:
· Verenpaineen laskua aiheuttavat lääkkeet: Verenpainelääkkeet, neuroleptit, trisykliset antidepressantit, levodopa ja dopamiiniantagonistit
· Keskushermostovaikutus voi aiheuttaa huimausta: Neuroleptit, antiepileptit, anksiolyytit, opiaatit
· Hypoglykemiaa tai elektrolyyttihäiriöitä aiheuttavat lääkkeet
· NSAID lääkkeet: Erityisesti indometasiini
· Sisäkorvavauriota aiheuttavat lääkkeet: Loop diureetit, sytostaatit, aminoglykosiditPerifeeristä neuropatiaa aiheuttavat lääkkeet: Cisplatiini, isoniatsidi, hydralatsiini, nitrofurantoiini jne.
· Bradykardiaa tai pitkän QT-ajan aiheuttavat lääkkeet: Betasalpaajat, makrolidiantibiootit
· Polyfarmasia, anksiolyytit, unilääkkeet
Vanhuksilla esiintyy vasovagaalista synkopeeta esim. virtsaamisen, ulostamisen tai emotionaalisten ärsykkeiden yhteydessä. Sinus carotikuksen yliherkkyys on tavallinen (24 -45 %) syy vanhuksen synkopeen. Huimauspotilaan tutkimuksiin on ehdotettu liitettäväksi 5 – 6 sekunnin mittaista karotishierontaa. Diagnostinen löydös on vähintään kolmen sekunnin mittainen asystole tai 50 mmHg lasku systolisessa verenpaineessa. Ortostaattinen hypotonia aiheuttaa tajunnan himmenemisen tunnetta äkillisesti ylös noustaessa. Myös tämän selvittely kuuluu perustutkimuksiin.
Tasapainoaistimus saa informaationsa näköaistin, vestibulaarielimen, proprioseptiikan ja jalkapohjissa toimivien painereseptoreiden kautta. Iän ja muiden sairauksien myötä näissä kaikissa tapahtuu rappeutumista. Vestibulaarielimen toimintaa mittaavissa kalorisissa kokeissa tulee esiin iän tuoma toiminnan heikkeneminen. Aistinsolujen määrä vähenee ja vestibulaaritumakkeessa todetaan muutoksia.
Näköaistin antaman informaation merkitys tasapainolle tuntuu iän myötä korostuvan.
Lihasvoiman väheneminen heikentää ja hidastuttaa (dynapedia) korjausliikkeitä. Statiinilääkkeiden lihasvaikutukset ovat vanhuksilla haitallisia silloin kun ne johtavat liikunnan vähentymiseen. Toisaalta niistä on hyötyä valtimotaudin ehkäisyssä korkeaan ikään asti.
Hyvänlaatuinen asentohuimaus (BPPV) on iäkkäillä potilailla tavallista. Osittain sen taustalla on otoliittien demineralisoitumiseen liittyvä sakka, joka saattaa joutua kaarikäytäviin. Osittain se saattaa minun käsitykseni mukaan liittyä siihen, että vanha ihminen ei muuta paljoakaan asentoaan yön aikana. Silloin unissaan pyörimisen tuoma, itse tiedottomasti tehty manipulaatiohoito, jää tekemättä. Periaatteessa vanhuksilla voi esiintyä muitakin korvaperäisen huimaamisen syitä mutta ne ovat harvoin oireilun taustalla. Tällaisia syitä ovat mm: Menieren tauti, perilymafisteli, akustikusschwannooma jne.
Mitä sitten vanhuksen tasapainohäiriön hoitamiseksi voisi tehdä?
· Yritä selvittää mahdolliset kaatumisriskiä lisäävät taustalla olevat sairaudet: Anemia, hypotyreoosi, DM, neurologiset sairaudet (Parkinson, dementia jne), masennus ravitsemustilan heikkous ja potilaan käyttämien lääkkeiden sivuvaikutukset (esim. bradykardia).
· Hyvä näköaisti on iäkkään tasapainolle tärkeä. Kaihi, silmänpohjan rappeutuma tai muu silmän sairaus saattavaa tilannetta hankaloittaa. Hyvä valaistus on olennaisen tärkeää. Pimeässä liikkumista pitää välttää. Yövalo voi helpottaa vessareissua mutta kunnon valaistus on tehokkaampi. Kauppareissu on viisainta tehdä valoisaan aikaan.
· Erityisesti diabetekseen saattaa liittyä neuropatiaa. Hyvällä DM:n hoidolla sen etenemistä voi estää. Tupakka ja alkoholi ovat haitallisia. Lääkkeillä neuropatian tuntohäiriöitä ei voi parantaa.
· Iäkäskin ihminen voi huolehtia lihasvoimastaan. 80-vuotiaalla on jäljellä 15 – 24 % terveen 20-vuotiaan lihasvoimasta ja volyymista! Vanhuksen hauraus-raihnausoireyhtymää esiintyy jopa 10 %:lla yli 70-vuotiaista. Lihasvoiman heikkenemisen taustalla saattaa joskus olla hypotyreoosi tai D-vitamiinin puutos. Lihasharjoittelu lisää suorituskykyä ja parantaa insuliinivastetta. Erityisen hyödyllistä on kuntosaliharjoittelu, jossa pääpaino on alaraajojen ja keskivartalon lihasharjoitteilla.
· Tasapainoharjoitteet. Kaukoidässä suosittu Tai chi on tehokas tasapainon ja lihaskoordinaation harjoite.
· Tukevat ja hyväpitoiset jalkineet ehkäisevät kaatumista. Talvella liukuesteiden käyttö jalkineissa on paikallaan.
· Järjestelyt kotona: Mattojen poistaminen, kynnysten poistaminen, tavarat pois lattioilta.
· Hyvästä yöunesta huolehtiminen vähentää kaatumisia. Masennukseen ja ahdistuneisuuteen pitäisi pystyä puuttumaan.
· Iäkkään ihmisen tulisi ymmärtää rajoitteensa. Ortostaattinen hypotensio on tavallista. Vanhuksen on syytä oppia nousemaan vuoteesta kiirehtimättä vaikka ovikello tai puhelin soisi.
· Erityisen suuri huimaamisen riski liittyy ylöspäin työskentelyyn. Verhojen ripustaminen ja kattolampun vaihtaminen on viisaampaa jättää nuorempien huoleksi.
· Keppi voi antaa turvallisuuden tunnetta, vähentää kaatumisen riskiä ja kaatumisen pelkoa.
· Alkoholi, unilääkkeet, rauhoittavat lääkkeet ja epilepsialääkkeet saattavat pahentaa tasapainohäiriötä. Ne lisäävät kaatumisen riskiä.
· Ns. huimauslääkkeillä ei ole sijaa vanhuksen huimaamisen hoidossa.
Vanhuksen huimaamisoireen taustalla on tavallisesti useita syitä. Yhden syyn korjaaminen ei välttämättä tilannetta korjaa. Tavallaan huimaamisoire on geriatrinen oireyhtymä.
Vanhusten otolaryngologisista ongelmista kirjoittaminen herätti mieleeni ajatuksia. Ei varmaankaan olisi kovin hankalaa selvitellä onko kuulonlaskulla ja kaatumistaipumuksella yhteyttä. Onko iän mukanaan tuoman kuulonlaskun ja vestibulaarisen funktion välillä yhteyttä? Onko huonokuuloinen ihminen muita suuremmassa vaarassa kaatua? Onko tasapainoelimen hermotuksen ikämuutoksista tehty yhtä taidokkaita histopatologisia tutkimuksia kuin mitä Lars-Göran Johnson teki 1970-luvulla kokleasta?
Suomen lastenneuvolajärjestelmä aloitettiin Maitopisarayhdistyksen toimesta vuonna 1904. Ensimmäinen neuvolalääkäri Elis Lövegren piti vastaanottoa ilman palkkiota. Varsinaiseen lentoon neuvolatoiminta lähti Arvo Ylpön ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton toiminnasta 1920-luvulla. Suomalaiset tuntevat aiheellista ylpeyttä järjestelmästä, joka on omalta osaltaan ollut pienentämässä lapsikuolleisuutta. Imeväiskuolleisuus oli 1930-luvulla lähes 30 %. Nyt uusimpana haasteena ovat perheiden hyvinvointiin ja mielenterveysongelmiin liittyvät asiat.
Suuret ikäluokat ovat lapsuusvuosinaan saaneet valtavaa apua neuvolajärjestelmältämme. Nyt he ovat vähitellen lähestymässä vanhuusvuosia.
Suomeen pitäisi perustaa vanhusneuvolan järjestelmä! Siellä voisi tehdä ikäkausitarkastukset, joissa selviteltäisiin kotona pärjäämisen kannalta tärkeitä terveysasioita. Nyt kaikista näistä asioista joutuu vanhus huolehtimaan itse. Monelle se ei onnistu pirstaleisessa terveydenhuollon kentässä. Ikääntyvän ihmisen kuulo, näkö, lihasvoima ja ravitsemustilanne ovat huimaamisen ja kaatumisen kannalta tärkeitä tekijöitä. Tarvittaessa sitten asiakkaan voisi neuvolasta ohjata jatkoselvittelyihin tai vaikkapa kuntosalille, fysioterapeutille tai Tai chi ryhmään.
Hannu Tapiovaara
Kuusankoski 2.4.2013
Takaisin Korvalääkärin kotisivujen sisällysluetteloon