Sarjakuvat
ja
otolaryngologia
Sarjakuva on ollut minulle aina läheinen ja rakas kulttuurin muoto aivan samalla tavalla kuin otolaryngologiakin. Löytyykö näistä mitään yhteistä? Sarjakuvassa on dramatiikkaa ja niinpä sairaudet, vammat ja lääkintähoitokin kuvataan elämän äärirajoja etsien. Meidän erikoisalaamme ei nähdä dramaattisena tai kiehtovana. Korva-, nenä- ja kurkkutautien ongelmat esiintyvätkin äärimmäisen harvoin sarjakuvassa vaikka jokapäiväisessä elämässä jokainen ihminen kokee esimerkiksi korvan tai nielun tulehduksen. Tässä kuitenkin joitakin esimerkkejä korva-, nenä- ja kurkkutaudeista sarjakuvassa.
Hergén
1947 piirtämä ja Suomessa 1974 julkaistu albumi ”Särkynyt korva” ei oikeastaan
ole nimestään huolimatta otolaryngologinen tarina. Tarina alkaa siitä, että
etnologian museosta varastetaan harvinainen puuveistos. Tarkkasilmäinen
reportteri Tintti havaitsee, että kaikki ei ole sitä miltä se näyttää.
Puuveistoksen korvassa on vikaa. Rikos vie Tintin ja Milou-koiran seikkailuun
sotilasjunttien ja vallankumousten Etelä-Amerikkaan.
Belgialainen Hergé aloitti sarjakuvan piirtäjän uransa 1930 julkaisemalla tarinan Tintin seikkailuista nuoressa Neuvostoliiton diktatuurivaltiossa. Hänen hiljaisuuttaan Belgian natsimiehityksen aikana on arvosteltu. Tintti albumit ovat loistavasti piirrettyjä ja omalla tavallaan viehättävän viattoman tuntuisia seikkailutarinoita olipa piirtäjän poliittinen näkemys mikä tahansa. Tintti-tarinoiden päähenkilönä on nuori reportteri Tintti ja hänen valkea uskollinen terrierinsä Milou. Tintin kumppanina on äkkipikainen ja pahasuinen merikapteeni Haddock. Useassa tarinassa vilahtaa myös poliisipari Dupont & Dupond sekä professori Tuhatkauno. Tuhatkauno on ikääntyvä tiedemies, tutkija ja keksijä. Hänen ongelmanaan on sisäkorvadegeneraatio. Potilas Tuhatkaunon kuulo on selvästi alentunut ja ehkäpä jonkinasteista neuraalista komponenttia edustaa erittäin huono puheenerotyskyky. Potilas kuulee, että hänelle puhutaan mutta hän kuulee väärin. Seurauksena on huvittavaa dialogia.
Bill Wattersonin ensimmäinen Lassi ja Leevi albumi julkaistiin Suomessa 1988. Sarja kertoo kuusivuotiaasta pojasta, lelutiikeristä ja perhe-elämästä. Lassin mielikuvituksessa lelutiikeri herää eloon ja on perheen ainoan lapsen paras kaveri ja toisaalta arvaamaton kiusanhenki. Lassin mielikuvitus tuntuu muutenkin rajattomalta. Opettaja saattaa muuttua hänen mielessään avaruushirviöksi. Joskus Lassi kuvittelee itsensä mellastavaksi hirmuliskoksi – vanhempien kannalta on kiusallista jos se tapahtuu ruokalautasen vieressä perheen poikettua ravintolaan syömään. Bill Wattersonin piirrosjälki on komeimmillaan värillisissä kolmen ruuturivin sunnuntaistripeissä.
Lassi on ikäisekseen terve poika ja hänen otolaryngologiset ongelmansa ovat vähäisiä. Joskus kuitenkin lääkärinkin vastaanotolla on käytävä.
Bill Watterson on ilmeisesti kaikkien aikojen ensimmäinen sarjakuvapiirtäjä, joka on käyttänyt jutussaan sanaa ”räkäklöntti”. Unohtumaton on myös Lassin ”elämää suurempi idea” alkaa kerätä korvavahaa, josta sitten voisi tehdä kynttilän. Ruokapöydässä kerrottu idea ei ylentänyt Lassin äidin mieltä.
Walt Disneyn Aku Ankka tuli Suomeen samaan aikaan kun opin lukemaan. Olenkohan lukenut koskaan mitään yhtä hartaasti kuin 50-luvulla keskiviikkona postiluukusta pudonnutta Aku Ankkaa? Erityisesti Carl Barksin piirtämät klassikkosarjat elähdyttävät vielä tänääkin päivänä. Vuosikymmenten aikana Aku Ankassa on tietysti vilahdellut jos jonkinmoisia sairauksia. Pieni erikoisalammekin on ollut useita kertoja esillä:
Ikähuonokuuloisuus on hitaasti etenevä sairaus kun taas sarjakuva suosii nopeita ja selkeästi tapahtuvia muutoksia. Aku Ankassa 22/03 Roope-Setä kuitenkin on havahtunut huomaamaan itsessään iän tuomia muutoksia.
Aku Ankka 8A/57 ja 31/75 kertoo Ankkalinnan urheilukilpailuista. Kilpailun mottona on: Tärkeintä ei ole voitto vaan se, että tekee parhaansa. Aku Ankka ei ole oikeastaan urheilumies mutta erilaisten sattumien ja kovan sisunsa ansiosta hän kuitenkin saa lopulta pokaalin. Keihäskilpaa häiritsi allerginen nuha. Tiettävästi tauti ei ole tarttuva vaikka sarjakuvassa se tarttuvalta vaikuttaakin.
Aku Ankka 2-4/62 kertoo Roope-sedän kilpailusta Missisippijoen uponneiden jokilaivojen nostamisessa. Allergia nousee myös tässä kilpailussa keskeiseen osaan. Luulen, että suurin osa ihmisistä sietäisi hyvin allergisoitumisen rahasäiliönsä pohjakerrosten ummehtuneelle ilmalle.
Aku Ankassa 9A/56 ja 45/74 kerrotaan Akun unihäiriöistä. Melu tuntuu häiritsevän ja Aku muuttaa tunnetusti hiljaiseloa viettävien ihmisten taloon. Hermot ovat kuitenkin pinnalla ja syntyy naapurisopua koetteleva meluriita. Riidan ratkaisee sveitsiläinen alppitorvi. Voiko akuutin meluvamman syntymistä tämän paremmin kuvata? Potilas joutui sairaalahoitoon. Mahdollisesta hyperbaarisesta happihoidosta sarjassa ei kerrota mutta kuulon kuntoutuksen ongelmista kyllä!
Juban piirtämä ”Viivi ja Wagner” on mainio arkipäivän ilmiöitä ja parisuhdetta analysoiva sarja. Parisuhteen mies on kuvattu sikana. Juban luomalla pariskunnalla ei ole erikoisalamme ongelmia. Viivi kuitenkin on ehkä uteliaisuuttaan halunnut tutustua nenähuuhtelukannuun.
Harald Hirmuinen on viikinkiaikaan sovitettu päivälehdissä ilmestyvä Chris Brownen piirrossarja. Haraldin ja Helga-vaimon välit, työtoveruus ja viikinkien ryöstöretket ovat sarjan keskeisenä sisältönä. Päivittäin ilmestyvästä sarjasta on uutuuden viehätys hävinnyt jo kauan sitten. Aamun lehden sarjakuvasivuja selatessani huomaan usein harppaavani Harldin jutun yli. Ehkäpä sarja tulisi luettua tarkemmin jos siinä käsiteltäisiin enemmän otolaryngologisia ongelmia.
”Vanhat herrat” on suomalainen sarjakuva. Sarja syntyi syksyllä 1982 sen ilmestyessä ensimmäisen kerran huumorijulkaisussa Pahkasika. Tekijöinä ovat Pauli Heikkilä ja Markku Paretskoi, joiden yhteistyö on peräisin 1970-luvulta Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta. Sarja ottaa kantaa erilaisiin yhteiskunnallisiin asioihin aitoon undergroundtyyliin. Anarkististen herrojen lemmikkinä on kissa Jäppinen. Vain yhdessä jaksossa pohdiskellaan allergian syvintä olemusta. Onko psyykkisillä tekijöillä osuutta taudin etiologiassa? Sarjaa julkaistaan edelleen.
Corto Maltese on italialaisen Hugo Prattin luoma isänmaaton onnensoturi ja laivaton merikapteeni. Hän seikkailee 1900-luvun alkupuolella ensimmäisen maailmansodan jälkeen ympäri maailmaa. Siperianretkellään hän joutuu Neuvostoliiton vallankumouksen jälkimaininkeihin ja tekemisiin niin bolsevikkien, kiinalaisten kuin valkoisen armeijakunnankin kanssa. Tapahtumat sijoittuvat Mongoliaan ja Mandshuriaan. Piirrosjälki on upean graafinen ja tarina kiehtova.
Korvaleikkaus on kirurgille haasteellinen ja tunnetusti tarkkaa puuhaa. Sarjakuvan maailmaan ei meille tutut korvaleikkaukset mahdu, ne ovat aivan liian pitkästyttäviä. Hugo Prattin tarinassa on kuitenkin tiibetiläinen munkki, jolle on tehty tavallista radikaalimpi ”korvaleikkaus”. Tarinan lopulla yksikorvainen munkki surmaa julman sotaherran kenraali Changin.
Lucky Luke on yksinäinen cowboy joka ampuu varjoaan nopeammin. Belgialaisten Morrisin ja Coscinnyn tarinat pohjaavat usein todellisiin tapahtumiin tai ilmiöihin villissä lännessä. Albumissa ”Sukuvihaa Villissä Lännessä” -78 hän joutuu sovittelemaan isokorvaisten O’Harojen ja isonenäisten O’Timminsien välistä riitaa. Painful Gulchin pienen kaupungin sukuriita päättyy onnellisesti ja cowboy pääsee monien vaiheiden jälkeen ratsastamaan auringonlaskuun.
Kaksi sarjakuvapiirtäjää oansaitsee tulla esitellyksi tämän kirjoitelman yhteydessä vaikka heidän heikkoudekseen onkin laskettava vähäinen kiinnostus erikoisalaamme kohtaan. Toinen on Robert Crumb, underground sarjakuvan grand old man. Hänen töistään en löytänyt erikoisalaamme käsitteleviä aiheita. Käsitellyt sairaudet liittyvät lähinnä seksuaalisen psykopatologian alalle. Tyttökommandoista ja naisten militantista vapautusliikkeestä kertovassa sarjassa kuitenkin kuvataan kuinka kurkunpäävamma saadaan aikaan jiujitsua käyttäen.
Toinen sarjakuvapiirtäjä joka on tutustumisen arvoinen on kroatilais-tsekkiläinen mutta myöhemmin ranskalaistunut Enki Bilal. Uskomattoman komeasti piirretyt sarjakuva-albumit käsittelevät Itä-Euroopan totalitaarista yhteiskuntaa ja toisaalta lähitulevaisuutta. Egyptin muinainen mytologia ja väkivalta kietoutuvat teoksissa omituiseksi mutta mukaansa tempaavaksi yhdistelmäksi. Alla näytteeksi Bilalin piirrostyyliä. Näyttävämpiäkin kuvia hänen albumeistaan löytyisi mutta tässä kerrotaan nenäverenvuodon, pahoinvoinnin ja päänsäryn liittyvän valvottuun yöhön.
Kuusankoskella 4.3.2005
Hannu Tapiovaara