Valtiopäiväasiat KK 1573/1998

Valtiopäivät 1998

Kirjallinen kysymys 1573

Maija Rask /sd ym.: Vuotoksen allasalueen uudelleen metsittämisestä

Eduskunnan Puhemiehelle

Lapin metsäkeskus on päätöksellään velvoittanut Kemijoki Oy:n tekemään metsälain tarkoittamia metsänuudistamistöitä suunnitellulla Vuotoksen allasalueella.

Uudistamistöitä edellyttävät hakkuut on tehty 1990-luvun alussa ja suurelta osin ennen alueen siirtymistä jokiyhtiön omistukseen. Kemijoki Oy on hakenut muutosta metsäkeskuksen päätökseen KHO:lta, koska Lapin lääninoikeus 10.2.1998 päätöksessään pysytti Lapin metsäkeskuksen aikaisemman päätöksen.

Uudelleen metsityksen kustannuksiksi arvioidaan noin 5,5 miljoonaa markkaa. On myös kansantaloudellisesti arveluttavaa viljellä metsää alueella, joka muutaman vuoden kuluessa mahdollisesti muutetaan tekojärveksi.

Edellä olevan perusteella ja valtiopäiväjärjestyksen 37 §:n 1 momenttiin viitaten esitämme kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä Hallitus aikoo tehdä, että mahdollisesti turhia metsänuudistamistöitä siirrettäisiin, kunnes Pohjois-Suomen vesioikeus on antanut päätöksen Vuotoksen tekoaltaan rakentamisasiassa?

Helsingissä 22. päivänä tammikuuta 1999

Maija Rask /sd Ossi Korteniemi /kesk Osmo Kurola /kok Hannes Manninen /kesk Maria Kaisa Aula /kesk Matti Huutola /vas Hannu Takkula /kesk

Eduskunnan Puhemiehelle

Valtiopäiväjärjestyksen 37 §:n 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva Puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Maija Raskin ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen n:o 1573:

Mitä Hallitus aikoo tehdä, että mahdollisesti turhia metsänuudistamistöitä siirrettäisiin, kunnes Pohjois-Suomen vesioikeus on antanut päätöksen Vuotoksen tekoaltaan rakentamisasiassa?

Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

Kemijoen säännöstelyä ja allasvaihtoehtoja on tutkittu jo vuodesta 1953 lähtien. Kemihaaran altaan, joka sisältää myös Vuotoksen altaan, yksityiskohtainen suunnittelu aloitettiin vuonna 1962. Vuonna 1991 hallituksen iltakoulussa päätettiin, että kauppa- ja teollisuusministeriö ryhtyy valmistelemaan ehdotusta valtioneuvoston periaatepäätökseksi altaan rakentamisesta.

Valtioneuvosto päätti vuonna 1992 yleisistunnossaan, että valtion puolesta Kemijoki Oy:n osakkaana ei ole estettä sille, että Kemijoki Oy ryhtyy hakemaan Vuotoksen altaan ja voimalaitoksen rakentamislupaa vesioikeudelta. Valtioneuvosto totesi myös, että yhtiö voi ryhtyä muihin tarvittaviin toimenpiteisiin Vuotos-hankkeen toteuttamiseksi. Samana vuonna Kemijoki Oy jätti allashanketta koskevan hakemuksen Pohjois-Suomen vesioikeuteen. Suunnitellun Vuotoksen altaan vesioikeuskäsittely jatkuu edelleen.

Yksityismetsälain soveltamisesta Vuotoksen alueella on tehty eduskunnan oikeusasiamiehelle vuosina 1992-1996 neljä tutkimuspyyntöä. oikeusasiamiehen päätöksissä on todettu, että alueella tulee noudattaa yksityismetsälaissa (412/1967) tarkoitettua uudistamisvelvoitetta.

Vuoden 1997 alusta voimaan tulleessa uudessa metsälaissa (1093/1996) maankäyttömuodon muuttamisesta säädetään mainitun lain 3 §:ssä. Sen 1 momentissa todetaan, että tämä laki ei estä metsätalousmaan ottamista muuhun käyttöön. Kyseisen pykälän 2 momentissa todetaan kuitenkin, että milloin metsätalousmaan muuhun käyttöön ottaminen sisältää sellaisen toimenpiteen, johon vaaditaan viranomaisen lupa, alueeseen sovelletaan tämän lain säännöksiä siihen saakka, kunnes luvan myöntämistä koskeva päätös on saanut lainvoiman tai kunnes lupaviranomainen on toimivaltansa rajoissa antanut luvan tällaiselle toimenpiteelle. Lisäksi mainitun lain 28 §:n 1 momentista ilmenee, että ennen metsälain voimaantuloa tehtyihin hakkuisiin sovelletaan yksityismetsälain säännöksiä mm. siten, että yksityismetsälain 1 ja 2 §:ssä tarkoitettu velvoite metsän uudistamiseen hakkuun jälkeen jatkuu ennen metsälain voimaantuloa voimassa olleiden säännösten mukaisena.

Lapin metsäkeskus on jatkanut edellä mainittujen metsälakien edellyttämien toimenpiteiden valmistelua niiden uudistamisalojen osalta, jotka vuosittain tulevat uudistamisvelvollisuuden alaisiksi. Päätökset jatkotoimenpiteistä tehdään KHO:N annettua ratkaisunsa Kemijoki Oy:n tekemään valitukseen.

Maa- ja metsätalousministeriö pitää kuitenkin aiheellisena selvittää, olisiko tarkoituksenmukaista, että voimassa olevien säädösten edellyttämää uudistamisvelvollisuutta lykättäisiin siihen saakka, kunnes Vuotoksen tekoaltaan rakentamisasiassa on annettu lainvoimainen päätös.

Lykkäämistä perustelisi myös se, ettei alueen metsänuudistamiseen voida käyttää kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisia metsänparannukseen tarkoitettuja valtion varoja. Uudistamisvelvoitteen lykkääminen edellyttäisi voimassa olevan metsälainsäädännön muuttamista.

Helsingissä 5. päivänä helmikuuta 1999

Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/trip/?&${html}=
ts5500&${BASE}=fakt... /589 20.2.1999