|
KOMMENTIT LASSE LAINEEN 'LAUSUNTOON VUOTOKSEN ALUEEN JA SEN LÄHISOIDEN LINNUSTOLLISISTA ARVOISTA JA EDUSTAVUUDESTA' Mauri Leivo, SYKE/LUM, FINIBA-koordinaattori, 5.2.2001 Kommentoin Lasse Laineen lausuntoa (29.11.2000) yksityishenkilönä, en virkani puolesta enkä SYKE:ttä tai FINIBA-hanketta edustaen. Esitän ensin lyhyesti vastineeni pääsisällön, sen jälkeen käyn niitä yksityiskohtaisemmin läpi. Hyvin yksityiskohtaisesti en aio puuttua lukuisiin virheisiin tai virheellisiin väittämiin, joita Laineen lausunnossa esiintyi.
Tässä lausunnossani esitän, että - Laineen lausunnon pohjana olevia 20 vuotta vanhoja laskentoja ei voida luotettavasti vertailla Pessan ym. tuoreisiin laskentoihin - Laine on vertaillut Vuotoksen alueen linnuston tiheystietoja virheellisesti ja harhaanjohtavasti muualta maasta saatuihin tietoihin. - IBA-ohjeiston mukaan kaikki Vuotoksen alueen lajit täyttävät IBA-kriteeristön vaatimukset. - Vuotoksen alue on osa laajempaa koko Luiron-Kitisen-Kemihaaran soiden muodostamaa, kansallisesti erittäin tärkeää ekologista ja linnustollista kokonaisuutta, ja että sitä myös tulee tarkastella osana tätä kokonaisuutta
Aineistojen vertailtavuuteen vaikuttaa seuraavat päätekijät: (i) laskentavuodet, (ii) laskentakauden ajoittuminen suhteessa lintujen pesintään, (iii) laskentamenetelmä, (iv) laskentateho (laskentakertojen lukumäärä), (v) laskijat. Kahden tai useamman alueen lintumääriä voidaan vertailla, jos käytössä on kaikilta alueilta jokseenkin samanlaiset aineistot. Optimaalisesti laskennat on tehty kaikilla vertailtavilla alueilla samana vuonna parhaimpaan lintujen pesintäaikaan samojen laskijoiden toimesta samalla laskentamenetelmällä ja -teholla samana tai peräkkäisinä päivinä useilla eri laskentakerroilla. Lausuntonsa tukena Laineella on ollut käytössään Pulliaisen ym. (1973), Ruuhijärven & Kukko-ojan (1975) sekä Jokimäen & Kaisanlahti-Jokimäen (2000) linnustolaskentatietoja. Näistä tärkeimpänä lähteenä Laine käyttää Ruuhijärvi & Kukko-ojaa (jatkossa R&K), joka minulla on ollut ainoana näistä itselläni tätä vastinetta tehdessäni käytössä. Pulliaisen ym. tiedot koskevat tietääkseni ainoastaan alueen riistaeläimiä, ei siis läheskään koko linnustoa. (Mainittakoon, että Laineen lausunnossa taulukossa 3 sivulla 18 on virheellisesti väitetty, että Kairanaavan tiedot olisivat peräisin Pulliaiselta ym.. Todellisuudessa nekin ovat Ruuhijärveltä & Kukko-ojalta.) Laineella ei ole ollut käytössään tarkkaa Vuotoksen alueen IBA-rajausta. Laineen käyttämä pääaineisto (R&Kn laskennat v. 1972-73) on yli 20 vuotta vanhempi kuin 'Kemihaaran soiden ja metsien' (jatkossa 'Vuotoksen alueen') IBA-alueen perustana ollut Pessan ym. (1994) laskenta-aineisto. Tänä aikana on muuttuneet (i) useiden lajien kannat (Väisänen ym. 1998), joidenkin voimakkaastikin, (ii) laskentamenetelmät ja (iii) yleinen lintulajituntemus. R&Kn laskennat poikkesivat merkittävästi Pessan ym. laskennoista (i) menetelmän, (ii) tehokkuuden, sekä (iii) ajankohdan osalta. Pessan ym. tekemiä Vuotoksen laskentoja voidaan pitää mallikelpoisina. Ne on tehty parhaaseen ajankohtaan, laskentojen kattavuus ja tehokkuus ovat olleet suuria, ja laskennoissa on käytetty kahta erilaista, toisiaan täydentävää menetelmää. Vuotoksen alue onkin ainoa kunnolla tutkittu alue koko Kemihaaran-Luiron-Kitisen suoalangon alueella. Esimerkiksi Laineen lausunnon taulukon 3 tietoja (s.18) vertailtaessa on syytä muistaa, että R&Kn tiedot perustuvat Kairanaavan osalta kahteen ja Sudenvaaranaavan osalta yhteen laskentapäivään, kun taas Pessan ym. tiedot perustuvat kymmenien laskentapäivien tuloksiin. Aineistojen otoksissa on siis valtava ero.
Ottaen
huomioon edellä luetellut huomattavat erot aineistojen
välillä, mielestäni kyseisiä aineistoja ei voida
LUOTETTAVASTI vertailla kuin jossain määrin
kvalitatiivisesti lajien esiintymisen osalta (laji esiintyy tai ei
esiinny). Laine sen sijaan on tehnyt myös yksityiskohtaisia
kvantitatiivisia (linnustotiheys-) vertailuja eri soiden kesken,
vaikka aineisto ei mielestäni anna siihen mahdollisuutta. Tiheystietojen vertailu Laineen johtopäätökset Vuotoksen linnustoarvoista perustuu pääasiassa hänen tekemiin linnuston tiheysvertailuun muihin alueisiin verrattuna. Hän toisaalta vertaa Vuotosta muuhun Peräpohjolaan ja toisaalta läheisiin Luiron ja Kitisen varren suoalueisiin. Muuta maata ja Peräpohjolaa koskevat tiedot hän on ottanut Väisäsen ym. (1998) 'Muuttuva pesimälinnusto' -teoksesta (jatkossa MPL), lähisoita koskevat tiedot yllä mainituista lähteistä. Laine on käyttänyt olemassa olevia linnuston tiheystietoja lukuisien lajien osalta virheellisesti ja harhaanjohtavasti. Seuraavassa esitän tästä kaksi tyypillistä esimerkkiä: - uivelolle Laine esittää muualta Peräpohjolasta ilmoitetuiksi tiheyksiksi 0,3 - 2 p(aria)/km2. Kyseiset arvot on otettu MPLstä, jossa kuitenkaan ei ole esitetty suoraan Peräpohjolalle mitään arvoja. MPLstä käy muulla tavoin ilmi (taulukko B3 ja pääteksti), että Pohjois-Suomessa (ei siis Peräpohjolassa) erityyppisillä vesillä on mitattu uivelotiheyksiä 0 - 8,2 p/km2, karuilla järvillä 0,1 - 1,4 p/km2 (keskimäärin 0,3 p/km2) sekä parhailla vesillä 1-2 p/km2. Olennaista on, että kaikki tiheydet on laskettu kosteikkopinta-alaa kohti. Vuotoksen kohdalla Laine kuitenkin käyttää tiheysarvon 0,198, jonka Pessa ym. ovat laskeneet KOKO Vuotoksen pinta-alalle. Pesimäbiotooppia (järviä, lampia) kohti lasketuksi tiheydeksi Pessa ym. ovat sen sijaan ilmoittaneet 7,57 p/km2. Vertailukelpoinen arvo MPLn tietoihin olisi ollut tuo 7,57 p/km2, joka on korkeimpia, mitä missään Suomessa on laskettu ja yli 20x suurempi kuin keskimäärin Pohjois-Suomen karuissa vesissä. Kuitenkin Laine kirjoittaa, että "&ldots;uivelon paritiheys, 0,198 p/km2, on normaalia tasoa rimpinevoilla&ldots;". - jänkäkurpalle Laine esittää muualta Peräpohjolasta ilmoitetuiksi tiheyksiksi 0,03 - 4 p/km2. Kyseiset arvot on otettu MPLstä, josta käy ilmi (kartta A1 ja pääteksti), että Peräpohjolassa kaikkien habitaattien yhteenlaskettu keskimääräinen jänkäkurppatiheys vaihtelee välillä 0,02 - 0,06 p/km2, rimpisoilla (siis parhaassa elinympäristössä) tiheys on keskimäärin 2 p/km2 ja parhailla rimpisoilla 4 p/km2. Vuotoksen kohdalla Laine käyttää tiheysarvoa 0,282, jonka Pessa ym. ovat laskeneet KOKO Vuotoksen pinta-alalle. Pesimäbiotooppia (avosuot) kohti lasketuksi tiheydeksi Pessa ym. ovat ilmoittaneet 0,75 p/km2. Näin ollen todellisuudessa Vuotoksen alueen jänkäkurppatiheys on n. 10x suurempi kuin Peräpohjolassa yleensä (mutta jää jälkeen selvästi Peräpohjolan parhaista rimpisoista). Kuitenkin Laine kirjoittaa, että "&ldots;vain pohjansirkku [kaikista boreaalisen biomin lajeista] ylittää Peräpohjolan keskitiheyden &ldots;". Edellä olevasta voidaan päätellä, että Laineen tekemät tiheysvertailut ovat harhaanjohtavia ja virheellisiä. Täsmällisten, luotettavien vertailujen tekeminen olisi edellyttänyt olemassa olevien tietojen täsmällistä, kriittistä käyttöä, mitä ei nyt tapahtunut. Useimpien tutkimieni lajien kohdalla tiheys oli selvästi suurempi kuin Peräpohjolassa yleensä (päinvastoin kuin Laine väittää), minkä perusteella Vuotoksen alue erottuu selvästi keskimääräistä Peräpohjolan suo-metsämaisemaa arvokkaampana lintualueena. Verrattaessa lintualueita keskenään on myös syytä muistaa, että vertailu on tehtävä myös absoluuttisten parimäärien osalta, ei pelkästään tiheyksien. Linnustonsuojelun kannalta suuret alueet ovat keskimäärin arvokkaampia kuin pienet, koska niillä elävien lintukantojen koko ja elinkelpoisuus on suurempi. Näin ollen vaikka isolla alueella linnustotiheys olisikin pienempi, sen linnustoarvo voi olla paljon suurempi kuin pienellä alueella, jolla on voitu mitata suuriakin linnustotiheyksiä.
Laineen mielestä useiden Vuotoksen lajien IBA-kelpoisuus voidaan kyseenalaistaa. Useimmiten hän kritisoi sitä, että tarkasteltavalla lajilla ei täyttynyt maakohtainen 1%n sääntö (ks. IBA-kriteeristö), toisinaan myös sitä, että tarkasteltavan lajin kanta ei ylittäisi raja-arvoa joka vuosi. IBA on prosessi, jossa BirdLifen Internationalin sihteeristö tekee kunkin maan osalta päätökset siitä, täyttääkö IBA-verkkoon ehdotettu alue IBA-kriteerit vai ei. Kriteerien suhteen voidaan joissakin tapauksissa joustaa tavoitteen saavuttamiseksi. Varsinkin maakohtainen 1 %n sääntö on ongelmallinen useimpien metsä- ja suolajien osalta, koska ne pesivät hajallaan eikä yksittäisillä alueilla päästä suuriin osuuksiin koko maan parimäärästä. Koska IBAssa tavoitteena on saada IBA-alueverkkoon n. 100 aluetta kutakin kriteerilajia kohti, voidaan joutua tinkimään maakohtaisesta 1 %:n säännöstä, joka on tässä suhteessa vain ohjeellinen. Vuosittaiset vaihtelut ovat lintumaailmassa normaali ilmiö eikä IBA-kriteereissä tämän vuoksi vaadita, että raja-arvo pitäisi ylittyä vuosittain vaan säännöllisesti. Näin ollen esim. sinisuohaukalla riittää, kun raja-arvo ylittyy säännöllisesti toistuvina hyvinä myyrävuosina.
En puutu tässä yhteydessä tarkemmin Laineen esittämiin tietoihin ja väitteisiin yksittäisten lajien osalta. Yleisesti hänen käyttämä vertailuaineisto 70-luvun alusta antaa mielestäni mahdollisuuden vain kvalitatiiviseen esiintyy/ei esiinny - vertailuun, ei yksityiskohtaiseen, kvantitatiiviseen tiheysvertailuun. Monien lajien kannat ovat muuttuneet (taantuneet tai kasvaneet) selvästi kuluneiden yli 20 vuoden aikana, mikä vähentää lajistovertailun painoarvoa. Harvalukuisten lajien osalta ei voida väittää, että jos laji on tavattu yhden tai muutaman yksilön voimin 70-luvun alussa, että se esiintyisi vieläkin alueella.
Kemihaaran soiden ja metsien IBA-rajaus tehtiin osana laajempaa FINIBA (Suomen tärkeät lintualueet) -hanketta. Siinä vaiheessa ei ollut resursseja tarkastella yksittäisten alueiden sinänsä tarkkoja rajauksia laajemmissa puitteissa. FINIBA-hankkeen myöhemmissä vaiheissa yksittäisiä alueita on kuitenkin voitu vertailla suhteessa muihin potentiaalisesti tärkeisiin lintualueisiin. Tältä pohjalta on pyritty muodostamaan ekologisia kokonaisuuksia aina kun se on ollut ekologisesti, linnustollisesti ja maantieteellisesti perusteltua. Vuotoksen aluettakin on tarkasteltu IBA-ehdotuksen jälkeen tältä, uudelta pohjalta. FINIBA-esityksessä koko Luiron-Kitisen-Kemihaaran jokisysteemien muodostamaa suoalankoa on tarkasteltu yhtenä ekologisena kokonaisuutena - siis yhtenä FINIBA-alueena. Kokonaisuus erottuu selkeästi ympäröivien tunturiylänköjen välissä olevana, laajojen avosoiden hallitsemana, verraten yhtenäisenä altaana. Useiden lajien osalta kokonaisuus on kansallisesti hyvin merkittävä (esimerkkinä erittäin uhanalainen muuttohaukka, jonka osuus koko maan parimäärästä on tällä alueella n. 5 %). Vuotoksen aluetta tuleekin tarkastella yhtenä tärkeänä osana laajaa, kansallisesti hyvin merkittävää ekologista ja linnustollista kokonaisuutta, eikä pyrkiä vertailemaan sitä lähialueen toisiin, samaan kokonaisuuteen kuuluviin soihin. Se, että Vuotoksen alueen ympärillä on useita yhtä arvokkaita suoalueita, ei tarkoita sitä, että se voitaisiin korvata jollakin näistä. Päinvastoin, Vuotoksen alue tulee yhdistää näiden kanssa yhdeksi laajaksi, ekologisesti mielekkääksi, linnustollisesti arvokkaaksi kokonaisuudeksi. Kuuluminen tähän laajaan kokonaisuuteen lisää entisestään Vuotoksen jo kansainvälisestikin tunnustettua linnustoarvoa. |