Home

19/06/2000 18:28 FAX 09-667923 MEP H.HAUTALA Lehdistötiedote 19/6/2000
Heti vapaa julkaistavaksi

Vuotos esillä Euroopan parlamentin ympäristövallokunnassa

Komission kanne Suomea vastaan edennyt tuomioistuimeen

EU:n komissio ilmoitti maanantaina, että Vuotoksen allashanke voisi merkittävällä tavalla tuhota EU:n luonto- ja lintudirektiivien tavoitteet. Vastatessaan parlamentin jäsenten Heidi Hautalan ja Jonas Sjöstedtin tekemään kysymykseen komission edustaja sanoi, että komissio on viime viikolla jättänyt hakemuksen Suomea vastaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa.

Komissio päätti jo viime vuoden heinäkuussa haastaa Suomen oikeuteen lintudirektiivin rikkomisesta mainiten erityisesti Vuotoksen allasalueella sijaitsevat Kemihaaran suot. Haasteeseen johti Heidi Hautalan vuonna 1995 komissiolle tekemä kantelu.

Komission edustaja kertoi parlamentin ympäristövaliokunnalle, että komissio on hyvin perillä Vuotoksen tekoallassuunnitelmista ja siihen liittyvästä voimalaitoshankkeesta. "Komissio on huolissaan helmikuussa myönnetystä rakennusluvasta ja harkitsee parhaillaan, saattaisiko luvan myöntäminen johtaa komission puolelta jatkotoimenpiteisiin. Komissio tutkii, onko Suomi tässä yhteydessä rikkonut lintu- ja luontodirektiivien määräyksiä vastaan."

"Viime viikolla antamassaan Natura-ratkaisussa KHO toteaa varsin selkeästi, että lintudirektiivin mukaisia erityissuojelualueita valittaessa on noudatettava tieteellisiä arviointiperusteita. KHO toteaa myös, että muun tieteellisesti pätevän aineiston puuttuessa tai sen ohella voidaan tukeutua kansainvälisen lintujensuojelujärjestö Birdlifen ns. IBA-tutkimukseen. Se on jo osoittanut Kemihaaran soiden kiistattoman lintutieteellisen arvon", Heidi Hautala totesi tänään Brysselissä ja sanoi odottavansa KHO:n myöhemmin tässä kuussa antaman Vuotosratkaisun laittavan pisteen tekoaltaan rakentamiselle.

"Komissiolta juuri saamani vastaus vahvistaa sen, että Suomen hallituksen on nyt käytettävä omistajan valtaa Kemiioki Oy:ssä, jotta vuosikymmeniä jatkunut allashanke keskeytetään heti. Myös UPM-Kymmenen kannattaa Kemijoki Oy:n toiseksi suurimpana vesivoimaosakkaana tuntea vastuunsa ja estää hanke, joka epäilemättä vaikuttaa haitallisesti sen kansainväliseen maineeseen", Hautala sanoi.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on aiemmin käsitellyt lintudirektiivin perusteella nostettuja kanteita Alankomaita, Espanjaa ja Saksaa vastaan ja antanut jäsenmaille langettavia päätöksiä. Mikäli jäsenmaa ei noudata tuomioistuimen päätöstä, se voidaan tuomita sakkoihin. Sakkojen suuruudesta kertovaa ennakkotapausta ei vielä ole olemassa.

Lisätietoja: Heidi Hautala 050-60076, erityisavustaja Oili Alm 050-5217565


KEMIHAARAN SOIDEN NATURAKOHTALO

KHO (= korkeinhallinto-oikeus) teki päätöksensä suurimmasta osasta Natura-valituksia kesäkuun puolivälissä. Lähes kaikki valitukset hylättiin, myös yleisvalitukset koko Naturasta.

Heinäkuun alussa tulivat loput päätökset. Näihin sisältyivät myös valitukset koskien Kemihaaran soiden jättämistä Naturan ulkopuolelle. KHO:n päätöksen mukaan Kemihaaran soiden osalta ei löytynyt perusteita niiden jättämiseksi Naturan ulkopuolelle ja tältä osin asia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi. Suomen Luonnonsuojeluliiton valituksen teki varatuomari Pirjo-Riitta Oinaala ja tämän valituksen pohjalta päätös tehtiin, yksityishenkilöiden valituksia ei käsitelty.

KHO:n mukaan vain luonnontieteelliset kriteerit saavat vaikuttaa Natura- ratkaisuun. Kemihaaran soiden luontoarvot ovat kiistattomat.
Luontoarvot