Syksyn hämärän hyssyyn luin monta kirjaa, enemmän kuin vuosiin. Vaikka en niitä käynyt kaupunginjohtaja Matti Pelttarin tavoin kirjastosta, vaan kirjakaupasta hakemassa, uskon kaikkien lukemieni lainausosastoilta löytyvän. Osa ehkä pitkänkin jonotuksen takaa.
Kirjojen väliin osui joku mieltä kuohuttavampi uutinen tai artikkeli, joka ryyditti kirjojen sanomaa ja sai huomaamaan, ettei kaikkea omin silmin ehdi havaita. Näistä lehdistä luetuista eniten osui kohdalleen Maria Lähteenmäen Helsingin Sanomien yläkerta joulukuisena perjantaina, vielä oli 13. pv!
Sekä lukemissani kirjoissa että sodankyläläissyntyisen Lähteenmäen
Marran kirjoituksessa kuljetaan samoissa maisemissa: miten Suomi tähän on
joutunut, miten Lappi ja muut six-pack´in ulkopuoliset seudut. Six-pack on
kuuden kasvavan kaupungin joukko, joka on alkanut vahtia etuaan ja erityisiä
tarpeitaan, ettei vain turha solidaarisuus saisi sisään muuttavan väen etuja
uhatuksi. Tampere, Turku, Helsinki, Jyväskylä, Oulu ja joku kuudes – sitä en
muista eikä taida olla väliksikään.
Aluepolitiikkaa on yksi ja toinen ollut vaatimassa samoihin puihin kuin
oli KERA:n aikaan eli silloin, kun Kehitysaluerahasto (nyttemmin Finnvera)
piti pääpaikkaansa Kuopiossa ja avitti tehtaita, sahoja, nyrkkipajoja ja muuta
tuotannollista toimintaa omaperäisellä tavallaan takuulla muualla kuin
pääkaupunkiseudulla. Tämä Finnvera-seuraaja käyttää tuhdin siivun rahastaan
kolmoskehän liepeillä ja vähitellen ajaa alas KERAlaista syrjässä olevien tukemista.
*
* *
Nyt näissä syksyn luetuissa ja Lähteenmäen HS-artikkelissa asiaa on
katseltu monella lailla toisin: syvemmin, kauempaa juuria etsien ja ratkaisuja
kaipaamatta, enemmänkin kurjuutta ja mahdottomuutta kuvaten. Ikään kuin ei
löytyisi enää edes taiteilijan luovuudesta tai akatemiatutkijan kammiosta
keinoa pitää Suomea asuttuna joka puolelta, Vuotosta valjaissa tai Vuosaarta
luonnontilassa.
Finlandia-palkintoehdokkaista tarina umpikujamaisesta tilanteesta
löytyy useammastakin. Kjell Westö kuvaa kirjassaan Lang helsinkiläisen maan ja sen media-narsismin
tavalla, joka saa ihmettelemään, kuinka joku täällä kauempana suostuukaan
Bumptsi-Bumia, Mustaa laatikkoa tai mitään muutakaan juonnettua tv-ohjelmaa
seuraamaan; niin on erilainen pääkaupungin ilmapiiri, josta nämä suositut
sarasvuot, furmanit ja stillerit sen hengen imevät, jolla shownsa pistävät
kokoon.
Umpikujassa tuntuu olevan myös Finlandia-palkinnon voittaneen Kari
Hotakaisen Juoksuhaudan tien sankari, rintamamiestalosta Pakilassa,
ykköskehän liepeillä, haaveileva mies. Hän menettää haaveensa myötä kaiken, ja
on ehkä siksi niin suosittu, ennätysmyyty, painosten kuningas.
Mutta löytyy joukosta pohjoistakin, varmuudella Helsingin ulkopuolista
tekstiä (joskaan ei Finlandia-ehdokkaana). Joni Skiftesvik kirjoittaa Lipsauttajissa
ajasta, jolloin Lapissa kaikkea tehtiin kolmessa vuorossa ja pelastettiin
samalla koko maa: niin jatkosodan torjuntavoitot kuin maan teollistumisenkin
ryydittäminen.
* * *
Sokeri on kuitenkin pohjalla: Harri Tapper kirjoittaa suvustaan,
Pitkäsuisten suku, saman asian kuin alussa mainittu Lähteenmäki
Sodankylän poliisiongelmaa arvioidessaan. Viesti on aika selvä: Suomi
asutettiin, ja haluttiin asuttaa, Kustaa Vaasan ja seuraajiensa toimesta
tavoilla ja keinoilla, joiden kantovoima oli kuin kaivoon kannetun veden.
Prosessi ei ole ollut vaalikauden mittainen, ei kahdenkaan, vaan 1600-luvun
lopulta asti jäljitettävissä.
Jo 1804 Saarijärvellä Tapper kertoo sanotun: ”Ja miksi pitää meidän
kaikki saatavat maksaa Saarijärvelle, pappien saatavat, lukkarin saatavat,
suntionkin saatavat, vaikkemme emme enää heidän palveluksiaan tarvitse emmekä
ota, emme ota, emme. Emmekä me kovin hirvittävästi saarijärvisille tapulista
maksa. Miksi maksaisimme näille möhömahoille, mullikkasilmille, toukan syömille
het-het-miehille ja jiessussiunatkoon-naisille.” Saman asian Lähteenmäki sanoo:
”Nyt näyttää valtaavan alaa käsitys, ettei matkailu- ja luonnonsuojelualueilla
tarvitse asua vakinaista väkeä”.
Riita tuollaisesta syntyy, on syntynyt jo satojen vuosien ajan.
Poliisien kesken, poliitikkojen kesken, lääkäreiden ja hoitajien kesken,
pappien kesken, veljesten kesken.
Onneksi joukossa on näitä, joita kuvaa saarijärveläinen termi näsy. Se
on sellainen, joka on hoksaavainen ja ymmärtää olla kohtelias ja on kärkäs
auttamaan. Niin kuin nyt vaikka Kain Tapper, se sama joka on veistänyt Vuorten
synty taideteoksen Rovaniemelle kaupungintalon, kirjaston ja Lappiatalon
keskelle.
Siitä kirjastosta näitä kirjoja muuten saa lainata, korvauksetta.
kirjoittaja on rovaniemeläinen psykiatri
antti.liikkanen@rovaniemi.fi