ALUEIDEN EUROOPPAAN?

Isot pomot epäonnistuivat hiljattain Nizzassa Euroopan yhteisten asioiden edistämisessä. Erityisesti ongelmaksi tuntui kehittyvän 40-luvun lopun ihanteita pohjustaneen Ranskan toiminta.
Alunperin Euroopan verkottamisessa, EU:ssa, tarkoitus oli hiilen ja teräksen tuotannon sopiminen siten, etteivät kaksi muinoin suurta valtaa, Ranska ja Saksa, asiasta enää sotaa kiehi.
Nizzassa oltiin kuitenkin jo aivan eri asioiden kimpussa. Miten saada entisen kommunistisen maailmanvallan rajamaat mukaan Euroopan yhteiseen hiileen puhaltamaan, jotta voitaisiin välttää kriisien kehittymismahdollisuus Euroopan itäisellä laidalla. Ja miten saataisiin yhteinen päätöksenteko kattavaksi niin syvällisesti, että kaikki 15 nykyistä ja suuri joukko tulevia jäsenmaita saisi kansalaisensa uskomaan ja luottamaan verkostoitumisen
kaikkivoipaan vaikutukseen.

Nizzan jäljiltä Euroopassa lienee tyytyväisinä sisäpoliittisia ongelmiaan paennut Ranskan päämies, talouspoliittista
valtaansa pönkittänyt Saksan päämies, mutta toisaalta suuri joukko tyytymättömiä pikkuvaltioiden päämiehiä.
Huolestunein viimemainituista saattaa olla länsinaapurimme edeskäypä: jäihän hänen johtamansa Ruotsin ja sen EU-kriittisen väestön vastuulle - uutena puheenjohtaja- maana - pelastaa Nizzan raunioilta mitä pelastettavissa on.
Hänellä, Perssonilla, tulee kiire. Vaikka Ruotsi EMUn ulkopuolisena ei vaihdakaan valuuttaansa EUROon vuoden päästä, suurin osa Euroopan unionin jäsenmaita tämän on tekemässä. Tilanteessa, jossa suurten, pienten ja tulevien jäsenmaiden edut ovat selvittämättä, pöytäbismarkin piilokortit ovat katsomatta ja, tuppipelaajien kielellä, ramia vielä pelataan, eikä älyllisempänä pidettyä noloa kukaan ole saanut käyntiin.

Tällaisin miettein lentelin äsken alpeille tekemään alueiden Euroopan käytännön yhteistyötä. Olin kolmekymmenpäisessä lappilaisjoukossa Itävallassa, shillinkinsä EUROon kohta vaihtavassa, kahden maailmansodan ytimessä olleessa muinoisessa suurvallassa.

Itävallalla on kaksi konkreettista alueellista kumppania Suomessa: Tampere ja Rovaniemen maalaiskunta. Saisi kyllä olla useampiakin. Niin samankaltaisia ovat maidemme ongelmat tässä kasvihuoneilmiön, hullun lehmän ja turismin coca-cola-internet-maailmassa.

Itävalta kamppailee sellaisen valtionvelan kanssa, joka Sailaksen-Niinistön Suomelle on - onneksi - jo historiaa. Parissa viikossa hurahtaa kansantalouden tuotosta pelkästään korkoihin Rovaniemen maalaiskunnan vuosibudjetin kokoinen rahaläjä.
Ratkaisuksi Itävallassakin on valittu kansalaisten käytössä olevien palvelujen raju leikkaaminen. Ja taisto tietenkin on raju: "ei ainakaan multa, mieluummin sulta"
Itseäni tietenkin kiinnosti se, miten tämä vaikuttaa sairauksien hoitoon. Terveyttä nimittäin tämä wieninleikkeiden ja maksapasteijan syöjämaa ei isommin ole edistämässä: tupakkaa, kaljaa ja monityydytettyjä rasvahappoja jodlaajat näyttävät kovasti kuluttavan, eikä sadan kilometrin päässä, Baijerissa oleva hullujen lehmien joukko tuntunut naudan syöntiä rajaavan. Miten ne nyt tuosta rajan yli tulisivat, me olemme puhtaat, "kein BSE- Anschuss"? (BSE= hullun lehmän tauti)

Joka tapauksessa ilmaston lämpeneminen on yhteinen huoli. Suuri hiihtotapahtuma piti siirtää maaliskuulle St Johanissa, Rovaniemen maalaiskunnan ystävyys-kunnassa, kun lunta yksinkertaisesti ei tullut ajoissa. Maaliskuussa kuulema tulee!?
Erikoissairaanhoidon johto on otettava pois lääkäreiltä, kun säästöä muutoin ei tule Poliitikkojen ottaessa johdon varmaankin sitten budjetit niukkenevat ja valtionvelkaa ei enää tarvise lisätä – ainakaan syömävelkana.

Meidän, Lapin maakuntajohtaja Esko Lotvosen ja minun, missioni oli kuitenkin se, että isojen poikien epäonnistuttua Euroopan verkostoitumisen edistämisessä me pienet pojat- alueiden edeskäyvät - verkkoamme urheasti rakennamme.
Ajatus on, että pidetään liettä lämpimänä pikku-kasarien valmistaessa evästä, jotta sitten aikanaan, kun isot padat pistetään porisemaan, uunia ei alusta alkaen tarvitse sytytellä.
Onnistuimmeko? Kyllä kai se vanha tunnustettu sananlasku "pienistä puroista syntyy se suuri kymi!" on edelleenkin totta?

Antti Liikkanen
kirjoittaja on Lapin liiton valtuuston 2. varapuheenjohtaja ja Lapin keskussairaalan ylilääkäri