CLINTON; PAAVI , PIISPA JA SUOMI

 

Clinton on puhunut, kansa reagoi ja juna kulkee, karavaani käy.

Samanlainen prosessi kuin rapakon takana, käydään pienemmässä mittakaavassa kovin monessa kodissa ja oikeusistuimessa ympäri maailman varmaan tuhannesti jos ei useamminkin päivittäin.

Seksi ja väkivalta liittyvät niin paljon yhteen, että tekee mieli oikoa.

Persianlahden sota, Irlannin ja USA:n lähetystöjen pommit sekä maailmanlaajuinen irlantilais-boomi jotenkin sopivat yhteen.

Titanicista kertova elokuvaspektaakkeli rakentui yllättävän voimakkaasti sellaisten mielikuvien ympärille, jotka liittyvät muualla massiivisesti vastaantulevaan irkku-maniaan. Irlantilainen tanssi, irlantilaiset euroviisut, irkku-pubit (Rovaniemelläkin kai jo useampia) ja sitä myötä Irlannin nousu maailmanyleisön huulille on tätä päivää.

Irlannin väestön stereotyyppi on punatukkainen, vihersilmäinen, luonteeltaan raisu sateessa kastunut römäkkä mies tai hoikkauumainen vamppi.

Tällaisen mielikuvan meille välittää media ja mielikuvakirjallisuus sekä elokuvat.

Samaan aikaan maa on Euroopan unionin saamamiehenä, oman infrastruktuurinsa hienosti kuntoon meidän muiden euro-maiden saanut vihreä saari.

Mutta mitalin toinen puoli on koko ajan esillä.

Frank McCourtin Seitsemännen portaan enkeli kertoi kurjasta, kahtiajakaantuneesta, Englannin puhkiryöstämästä maasta, jossa sataa aina ja jossa katolinen kirkko viimeistään tappaa ilon ja/tai antaa ripin kautta anteeksiannon oikeastaan missä tahansa synnissä, kuolemansyntejä ehkä lukuunottamatta - niissäkin on sitten tulkinnanvaraa. Kirjan viesti on pelastumisen ja selviytymisen viesti, eikä irlantilainen tanssi ole pienessä roolissa.

Eureka street Belfast on vähän toisenlainen, kuitenkin upea irlantilainen nobel-tason teos, joka kertoo rakkaustarinan pommien räjähdellessä ja kertoo sen tavalla, joka saa oivaltamaan, mistä Pohjois-Irlannin pommissa tällä kertaa on kyse.

Kielletty hedelmä, Annie Murphyn haamukirjoittajansa kanssa kertoma historianpätkä eronneen nuoren naisen ja katolisen karismaattisen piispan seksuaalisuhteesta saa mieleen ajatuksen amerikkalaisen presidenttiyden irlantilais-katolisesta luonteesta. Niin ovat samankaltaisia, seksiä ja väkivaltaa (vähintään henkistä) tihkuvia tosi-tarinoita tai ainakin sellaisina esitettyjä.

Ihmisen sielun syövereissä asuu arvoja, joiden esiintulo rauhan aikana ja arkena ei ole tavallista. Kun tällaiset arvot alkavat hallita niiden toimia, joita mediassa suuri yleisö näkee tai taiteessa kokee, on omien arvojenkin tarkastelu mahdollisempaa ja tietenkin myös ahdistavampaa: onhan se siinä, oma sikamaisuus ja kaksinaamaisuus, mutta toisen vetämänä roolina.

Aivan selvästi irlantilais-buumilla on meille annettavaa. Ei pelkästään sirkuksena ja taidenautintona, vaan myös tämän homo sapiens sapiensin (viisas muuta luomakuntaa ryöväävä ihminen) arkkityyppinä. Jos siitä nyt sitten mitään oppia saa?

Antti Liikkanen