Kalevi Aho

Puhe Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahaston vuosijuhlassa Rovaniemellä 6.4.2003

1. Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahaston tämänvuotinen vuosijuhla ajoittuu maailmanpoliittisesti ahdistavaan ja kriittiseen ajankohtaan. Maailman johtava valtio Yhdysvallat on turvautunut kansainvälisen oikeuskäytännön vastaiseen rikolliseen sotaan syrjäyttääkseen itselleen epämieluisen hallituksen ja turvatakseen omat etunsa alueella, jolla sijaitsee suuri osa maailman öljyvaroista. Tällä toimenpiteellä on pidetty samalla pilkkanaan Yhdistyneitä kansakuntia, ja maailmanjärjestön merkitys kansainvälisten kriisien rauhanomaisena ratkaisijana on romahdutettu,

Ennaltaehkäisevyyden ja pahuuden akselin oppi alentaa merkittävästi sodankäynnin aloittamisen kynnystä. Kun kaiken lisäksi Yhdysvaltain presidentti perustelee sotaansa myös uskonnolla, ikään kuin Jumala olisi velvoittanut amerikkalaiset tähän veriseen ristiretkeen, tuntuu kuin maailmanpolitiikassa olisi siirrytty mentaalisesti uudestaan kohti keskiaikaa.

George W. Bushin toimintatavoissa itää kolmannen maailmansodan siemen.

2. Viime vuoden Nobel-kirjailija, unkarilainen Imre Kertész pohtii hienossa romaanissaan Kaddish syntymättömälle lapselle sotien ja keskitysleirien olemusta. Kertész vietiin itse 14-vuotiaana poikana vuonna 1944 Auschwitziin, mutta siirrettiin sieltä jo muutaman päivän kuluttua Buchenwaldin ja Zeitzin työleireille, ja hän onnistui säilymään hengissä.

Kertészin johtopäätökset ovat rankkoja, sillä hän toteaa, että keskitysleirien mahdollisuus on sisäänrakennettu koko länsimaiseen kulttuuriimme. Hänen mielestään Auschwitz edustaa vain äärimmilleen vietynä juuri niitä samoja hyveitä, joihin hän itse oli unkarinjuutalaisessa kodissaan kasvatettu lapsesta lähtien. Näitä hyveitä olivat kuri, tottelevaisuus, velvollisuudentunto sekä työnteon ja tehokkuuden ihannointi. Kertész pitää kaiken pahan juurena kulttuurimme autoritaarisia piirteitä, joita korostaa myös autoritaarinen yksijumalainen uskonto. Kasvatuksessa tämä ilmenee usein lapsen oman tahdon nujertamisena. Imre Kertészille sanat ”isä” ja ”Auschwitz” tuottavat samat mielleyhtymät, ja hän toteaa, että jos pitää paikkansa että Jumala on ikään kuin ihannoitu ja kirkastettu isähahmo, silloin Jumala on ilmentänyt itsensä juuri kuvassa Auschwitzista.

Kertész on maininnut Unkarin 1950-luvun stalinistiset työleirit unkarilaisina vastineina saksalaisille keskitysleireille. Suomalaiset eivät ole olleet saksalaisia, venäläisiä tai unkarilaisia humaanimpia, kun ajattelee jo parikymmentä vuotta ennen natsi-Saksan leirejä maahamme perustettuja kansalaissodan vankileirejä. Kansalaissodassa julmuuksiin syyllistyivät molemmat osapuolet, mutta erityisen raa’an kohtelun kohteiksi joutuivat sodan hävinneet punaiset. Sodan loputtua heitä menehtyi vankileireillä peräti 11700 henkeä, eli yli kaksi kertaa enemmän kuin punaisia kaatui rintamalla. Lisäksi sodan jälkiselvittelyissä 7253 punaista teloitettiin tai murhattiin, ja myös kateisiin joutuneista 2018 punaisesta monet on todennäköisesti murhattu ampumalla. Omalla kotipaikkakunnallani Forssassa valkoiset teloituskomppaniat teloittivat tai murhasivat sodan jälkiselvittelyissä ilman oikeudenkäyntiä lähes 200 forssalaista ja tammelalaista punaisiksi epäiltyä miestä ja naista.

Nykyisten tietojen mukaan sodan uhreja oli yhteensä ainakin 36 733 henkeä. Suomen kansalaissota kuuluu koko Euroopan historian julmimpiin ja verisimpiin sisällissotiin.

Sodat, väkivalta ja vankileirien saaristot sikiävät viime kädessä yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja yhteiskunnan sisäisistä tai valtioiden välisistä hierarkkisista ja autoritaarisista alistussuhteista, joita voi korostaa myös autoritaarinen, itseään muita ylempänä pitävä uskonto tai muu ideologia. Eräänlaisia laajennettuja keskitysleirejä ovat tällä hetkellä muun muassa monet Israelin palestiinalaisalueista, jotka ovat alkaneet muistuttaa olosuhteiltaan hätkähdyttävästi toisen maailmansodan aikaisia juutalaisgettoja.

3. Kun uutiset täyttyvät sodista ja väkivallasta, voisi luulla, että pahuus ja väkivaltaisuus on ihmisen todellisinta perusluontoa. Kirjailija ja filosofi Eero Ojanen puoltaa kolmiosaisessa kirjasarjassaan Hyvyyden filosofia, Hyvyyden yhteiskunta ja Hyvyyden maailma kuitenkin sitä päinvastaista näkemystä, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Ihmisissä oleva hyvyys vain ei ylitä uutiskynnyksiä, koska hyvyyttä on ympärillämme niin paljon, ja se on perusolemukseltaan itseään korostamatonta ja vaatimatonta, eikä se ilmene juurikaan näyttävinä suureellisina tekoina.

Jokaisen ihmisen perustarpeena on kehittyä henkisesti ja rakentaa jotain mieluummin kuin hävittää. Ihmisen perusluonteeseen kuuluu myös elämän ylläpitäminen ja puolustaminen mieluummin kuin sen tuhoaminen. Arkipäiväinen elämämme on täynnä pieniä hyvyyden ilmauksia, kuten ihmisten toisilleen osoittamat pienet kauniit eleet, rakkaus ja yleensä lähimmäisestä välittäminen.

Pahuuden edellytyksenä on taas se, että ihmisen rakkauden ja hyvyyden tarve on tukahdutettu, hänen henkisen kasvunsa edellytykset on ehkäisty, ja hän on joutunut kokemaan jatkuvaa katkeroittavaa sosiaalista tai yhteiskunnallista alistamista. Jo kirjailija Fjodor Dostojevski huomautti, että ihmisen pahuus on useimmiten vain vääristynyttä, nurin käännettyä hyvyyttä. Vankileirikuvauksessa Muistelmia kuolleesta talosta Dostojevski kuvaa sitä, miten suuri hyvyyden potentiaali on jopa väkivaltaisimmissa murhamiehissä ja rikollisissa.

Pahuutta voi synnyttää myös valta ja siitä hurmaantuminen niin, että vallassaolijan todellisuudentaju lopulta katoaa. Kirjailija Jorge Volpi on kuvannut romaanissa Klingsoria etsimässä tätä prosessia seuraavasti: ”Jatkuvan epävarmuuden keskellä […] aina joku nousee muiden yläpuolelle ja julistaa […] että juuri hänellä on lopullinen totuus. Päämääristään vakuuttuneena hän alkaa ajaa — tapauksesta riippuen — kansansa, rotunsa, ystäviensä, perheensä tai rakastettujensa asiaa ja asettaa siten oman uskonsa muiden epävarmuuden yläpuolelle. Totuuden julistaminen on aina harhautusta, petosta, väkivaltaa.”

Pahimmatkaan diktaattorit eivät ole pitäneet itseään suinkaan rikollisina, vaan he ovat kuvitelleet olevansa pikemminkin hyväntekijöitä. Heidän toimintansa motiivina ei välttämättä ole ollut sokea tuhoamisvimma, vaan velvollisuus — he vievät vain loppuun elämäntehtävänsä, koska he todellisuudentajunsa menettäneinä kuvittelevat olevansa kansansa tai koko ihmiskunnan pelastajia.

4. Ihmisen persoonallisuuden tasapainoisen kehittymisen kannalta olennaisimpia ovat hänen lapsuudenaikaiset kasvuolosuhteensa. Tärkeintä on, että lapsesta välitetään eikä hänen persoonallisuuttaan ja itseilmaisun tarvettaan nujerreta, vaan hänen henkistä kasvuaan tuetaan viisaalla tavalla. Tässä taas lasten kulttuurikasvatus, ennen kaikkea taideaineiden oikeanlainen opetus on osoittautunut poikkeuksellisen tehokkaaksi ja rakentavaksi kasvatusmetodiksi.

Kolme vuotta sitten julkaistiin Saksassa musiikkitieteilijä Hans Günther Bastianin uraauurtava tutkimus Musik(erziehung) und ihre Wirkung. Eine Langzeitstudie an Berliner Grundhochschulen.

Bastianin ja hänen työryhmänsä pyrkimyksenä oli selvittää, miten musiikin harrastaminen vaikuttaa lasten henkiseen kehitykseen. Viiteen berliiniläiseen peruskouluun laadittiin musiikkipainotteinen opetusohjelma, jossa jokainen koululainen joutui opiskelemaan jonkun instrumentin soittoa. Opetusohjelmaan kuului samalla yhteissoitto pienemmissä yhtyeissä tai laajemmissa kokoonpanoissa. Vertailuryhmänä oli kaksi peruskoulua, joissa noudatettiin normaalia saksalaista, tietopuolisiin aineisiin painottunutta oppijärjestelmää. Tutkimus kesti kaiken kaikkiaan yli kahdeksan vuotta; sen perusteelliseen etukäteissuunnitteluun kului yksi vuosi, kuusi vuotta (vuodet 1992-1998) kului itse tutkimuksen toteuttamiseen ja yli vuosi tulosten analysoimiseen. Tutkimusta suunnittelemassa ja sen tuloksia analysoimassa oli useita psykologeja ja musiikkipedagogeja.

Bastianin työryhmän tulokset olivat erittäin merkittävät. Kun tutkittavan koululaisryhmän ja vertailuryhmän lähtökohdat olivat suunnilleen samanlaiset, niin kuuden vuoden tutkimusjakson jälkeen ryhmien henkisissä valmiuksissa oli suuria eroja. Ne koululaiset, jotka soittivat jotain soitinta, olivat tutkimusjakson lopulla kaikilla alueilla etevämpiä musiikkia harrastamattomiin koululaisiin nähden. Soittaminen ja yhteissoitto paransi merkittävästi sosiaalisia kykyjä ja vähensi samalla mm koulukiusaamista; se nosti oppimis- ja suoritusmotivaatiota; se lisäsi huomattavasti yleistä älykkyysosamäärää; se kehitti keskittymiskykyä; se paransi yleisesti luovuutta; se kehitti emotionaalista herkkyyttä ja emotionaalista vastaanottokykyä; se vähensi lasten ahdistus- ja pelkotiloja, ja se paransi oppimistuloksia kaikissa muissakin oppiaineissa siitä huolimatta, että soitonopiskelu vaati lapsilta paljon aikaa.

Hans Günther Bastianin tutkimus antaisi uudelleenarvioinnin aihetta suomalaiselle koululaitokselle, jossa taideaineiden opetusta on koko ajan vähennetty. Bastian osoittaa ensinnäkin, että kaikki lapset ovat pohjimmiltaan musikaalisia ja luovia. Siksi jokaiselle peruskoululaiselle pitäisi tarjota mahdollisuus opiskella jotain instrumenttia osana kouluopetusta, koska tämä kehittää lapsia älyllisesti ja emotionaalisesti kaikilla muillakin elämänalueilla ja antaa heille siten parempia henkisiä valmiuksia selviytyä elämässä.

Varmaa on myös se, että erittäin positiivisia kasvatuksellisia vaikutuksia on kaikilla muillakin taideaineilla.

Tässä yhteydessä tekee mieli utopistisesti pohtia, olisiko myös Irakin sodan suunnittelijoille ja puoltajille kehittynyt suurempi kyky toisenlaisten näkökohtien tajuamiseen, empaattisuuteen ja ylipäänsä muiden huomioonottamiseen, jos he olisivat aikanaan harrastaneet vaikkapa teatteria tai yhteissoittoa edellämainittujen berliiniläiskoululaisten tavoin? Tai olisiko arabialaisen runouden harrastaminen auttanut heitä pääsemään vastapuolen kanssa edes jonkinlaiseen keskusteluyhteyteen? Juuri runoushan on monille Lähi-idän asukkaille keskeisimpiä taiteen muotoja.

5. Toinen viimeaikainen uraauurtava tutkimus osoittaa, että kulttuuriharrastukset vaikuttavat merkittävästi myös aikuisen väestön henkiseen ja fyysiseen terveydentilaan

Kaksi vuotta sitten Uumajan yliopistossa Ruotsissa tarkastettiin lääketieteen lisensiaatti Boinkum Benson Konlaanin väitöskirja Cultural Experience and Health: the Coherence of Health and Leisure Time Activities Konlaanin väitöskirja perustui erittäin laajaan satunnaisotantaan Ruotsin väestöstä. Yli 12.000 tutkittavan elämäntapoja ja terveydentilan kehitystä seurattiin peräti 9-20 vuoden ajan. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä tekijät elämäntavoissa erityisesti vaikuttavat elinikäodotuksiin.

Konlaan osoittaa tutkimuksessaan kiistattomasti, että ne kansalaiset, jotka käyvät säännöllisesti vaikkapa museoissa, konserteissa, teatterissa tai elokuvissa, elävät keskimäärin pitkäikäisemmiksi ja voivat paremmin kuin kulttuuria harrastamattomat. Tutkimus todisti myös, että kun kulttuuria harrastamattomat alkoivat harrastaa sitä, heidän terveytensä koheni, ja päinvastoin kulttuuriharrastusten lopettaminen merkitsi samalla sitä, että tutkittavien terveydentila alkoi heiketä. Penkkiurheilu tai kirkossa käynnit eivät puolestaan juurikaan vaikuttaneet koettuun terveydentilaan. Myöskään koulutuksella ei ollut yllättäen ratkaisevaa merkitystä elinaikaodotuksiin, tärkeämpiä olivat säännölliset kulttuuriharrastukset.

Konlaanin yksi keskeinen johtopäätös on, että kulttuuriharrastukset ovat samalla erinomaista ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa, joka tulee kunnille kaiken lisäksi huomattavaksi halvemmaksi kuin se, että ihmiset päästetään sairastumaan ja heitä hoidetaan sairaaloissa.

6. Kulttuurilaitosten toiminta on Suomen kunnissa rinnastettu usein terveyden- ja vanhustenhoitoon ja muihin kunnallisiin perustehtäviin. Tällaista vastakkainasettelua ei siis pitäisi tehdä, sillä henkiset harrastukset vaikuttavat aivan suoraan myös terveydentilaan. Ihminen on psykofyysinen ja sosiaalinen olento, ja jos mitään henkisiä virikkeitä ja aktiviteetteja eikä sosiaalisia kontakteja ole, hän sairastuu helpommin myös fyysisesti.

Kulttuuri ja hyvin toimivat kulttuurilaitokset vastaavat ihmisen perimmäiseen itsensä kehittämisen tarpeeseen. Ne tuovat henkistä sisältöä ja kauneutta elämään. Lisäksi hyvissä esityksissä taiteilijat antavat yleisölle aina jotain parasta itsestään. Näin taiteilijoiden ja yleisön kommunikaatiossa ilmenee myös aikaisemmin jo viittaamani hyvyyden aspekti.

Siksi esimerkiksi hyvällä konsertilla tai teatteriesityksellä on aina puhdistava vaikutus, elämä voi tuntua sen jälkeen taas hiukan enemmän elämisen arvoiselta. Eikä tällaisen onnistuneen tilaisuuden vaikutus rajoitu pelkästään paikalla olleeseen yleisöön. Kuulija, joka poistuu esityksestä henkisesti rikastuneena ja tyytyväisenä, saattaa välittää tätä onnen tunnettaan edelleen jollekin ulkopuoliselle vaikkapa vain muutaman kauniin sanan tai eleen muodossa ja tehdä näin jonkun muunkin hetkeksi onnellisemmaksi.

Hyvät konsertit ja teatteriesitykset, kuten myös parhaat kirjat, elokuvat, taidenäyttelyt tai museot tuovat maailmaan siten koko ajan lisää hyvyyden, onnellisuuden ja konstruktiivisuuden impulsseja. Kulttuuri rakentaa eikä tuhoa. Sen vaikutus voi levitä yhteisössä eteenpäin kuin renkaat vedessä. Ilman henkisiä pyrintöjä yhteiskunta kuihtuisi ja näivettyisi ja muuttuisi destruktiiviseksi ja itsetuhoiseksi. Juuri kulttuuri on keskeinen yhteiskuntaa koossapitävä voima.

7. Kulttuuri voi toimia myös pakopaikkana ahdistavasta todellisuudesta. Sen avulla voidaan saada ihmiset unohtamaan ympäröivä raadollinen maailma, jolloin reaalisen todellisuuden kestäminen tulee helpommaksi. Tässä on kulttuurin suuri voima, joka antaa mahdollisuudet myös kulttuurin väärinkäyttämiseen. Vaarana on se, että pakenemalla reaalisesta todellisuudesta mielikuvituksen ja kauneuden maailmoihin kulttuuri voi antaa yllykettä myös todellisuuspakoiselle itsepetokselle.

Adolf Hitler esimerkiksi pönkitti huuruisia kuvitelmiaan germaanisen rodun ylivertaisuudesta käymällä katsomassa Wagnerin oopperoita. Stalin taas rentoutui mielellään varsinkin Mozartin musiikin parissa. Myös monet keskitysleiriupseerit pyrkivät unohtamaan kammottavan työnsä leiriorkesterin soittaman klassisen musiikin avulla ja palauttamaan näin omissa silmissään itselleen ihmisarvoa.

Usein kulttuuria on käytetty hyväksi poliittisiin tarkoitusperiin. Neuvostoliitossa luotiin 1930-luvulla sosialistisen realismin oppi, ja taiteilijoiden edellytettiin sen mukaisesti kuvaavan neuvostoyhteiskuntaa optimistisessa ja kaunistellussa valossa. Amerikkalainen viihdeteollisuus, etenkin monet Hollywood-filmit ja televisiosarjat ovat taas tehneet amerikkalaisen elämänmuodon ihanteet läpikotoisin tutuiksi kautta koko maailman.

Kirjailija Paavo Rintala viittaa vaikuttavassa teoksessaan Leningradin kohtalonsinfonia kulttuurin suureen voimaan vaikeana kriisiaikana. Juuri taiteet auttoivat monia ihmisiä kestämään piiritetyn Leningradin hirvittäviä olosuhteita. Kaupungin kulttuurilaitoksia pyrittiin pitämään toiminnassa niin pitkään kuin mahdollista. Piiritetyssä Leningradissa toimi jopa baletti, vaikka näytöksissä saattoi tapahtua, että luunlaihat tanssijat lyyhistyivät kesken näytöksen nälkäänsä.

8. Alussa mainitsemani Irakin sodan uutisoinnin vastenmielisiä piirteitä on ollut se, että kun uutisissa on juuri kerrottu pommituksista ja suurista inhimillisistä kärsimyksistä, heti perään on voitu ruveta pohtimaan, mikä on markkinoiden reaktio tapahtumiin ja mahtaako öljyn hinta kenties seuraavaksi nousta ja pörssikurssit laskea. Se että sodan seurauksia analysoidaan näin keskeisesti sodan markkinataloudellisen merkityksen kannalta, on osoitus etuoikeutetussa asemassa olevien vauraiden läntisten yhteiskuntien suuresta itsekkyydestä ja vieraantuneisuudesta elämän ydinkysymyksistä.

Kun suuret, koko maapalloa koskettavat tragediat ja myös ihmiskunnan tulevaisuudenkysymykset kiteytetään näin herkästi pelkkiin taloudellisiin laskelmiin, numeroihin ja markkinoiden näkymiin, vääjäämättöminä seurauksina ovat myös toistuvat Irakin sodan kaltaiset katastrofit. Numerot ja pörssikurssit eivät tunne myötätuntoa eivätkä suvaitsevaisuutta. Rajoittamattoman kilpailun markkinaliberalismissa se joka taloudellisesti menestyy parhaiten, on myös eniten oikeassa ja muut aina enemmän tai vähemmän väärässä.

Näin koko systeemi tuottaa ylimielisiä oikeassaolijoita, jotka voivat sallia itselleen kaiken senkin, minkä he alakynnessä olevilta osapuolilta taas kieltävät. Tällaisen oikeassaolijan ei tarvitse ymmärtää muita, mutta hän vaatii kyllä muilta, että nämä ymmärtävät häntä. Juuri tätähän vauraimmat valtiot edellyttävät monesti vaikkapa kehitysmailta.

Tulevaisuutemme kannalta on tuhoisaa, jos ihmiskunta kokonaisuudessaan yritetään pakottaa näin yksioikoiseen muottiin. Maailmaa ei voi jaotella pelkästään oikeana tai vääränä pidetyn talousjärjestelmän, uskonnon, elämänmuodon tai kansantulon perustella oikeassa tai väärässä olijoihin, menestyjiin tai häviäjiin, hyviin tai pahoihin.

Globaalissa kulttuuripolitiikassa tulisi päinvastoin pyrkiä antamaan paljon enemmän arvoa myös toisenlaisille, vähemmän materialistisille elämänmuodoille. Pelastuksenamme voi olla vain riittävän kulttuurisen moniarvoisuuden, henkisen biodiversiteetin säilyttäminen. Nykyhetken maailmassa suvaitsevainen globaali kulttuuripolitiikka on vain tukahdutettu vauraimpien valtioiden harjoittaman taloudellisen ja valtapolitiikan alle. Maapallon kestävän kehityksen kannalta pitäisi toimia täysin päinvastoin, talous- ja reaalipolitiikan pitäisi olla alisteisia globaaleille kulttuuri- ja ympäristöarvoille.

Kulttuuri, jolla tarkoitan tässä ennen kaikkea taiteita ja monia tieteitä, ei tuota taloudellisesti samaa mitä menestyneimmät pörssiyhtiöt. Se tuottaa jotain paljon enemmän: identiteettiä, kauneutta ja ajatuksia. Se ei tuhoa mitään, vaan antaa syvempää arvoa elämälle, tekee sen mielekkäämmäksi elää ja antaa uskoa ja toivoa myös tulevaisuuteen. Se synnyttää suvaitsevaisuutta ja antaa paremmat perusedellytykset ymmärtää toisenlaisia näkökohtia.

Siksi oikeanlainen kulttuuripolitiikka on myös parasta rauhankasvatusta.

Ihmisten on ratkaisevasti helpompi löytää yhteinen kommunikaation kieli juuri vaikkapa taiteiden ja muiden hengenelämän saavutusten avulla. Ne antavat ylivertaiset avaimet eri yhteisöjen ja kansakuntien parempaan keskinäiseen ymmärtämiseen.