Masennus on palovamma aivoissa

Ylilääkäri Liikkanen toivoo, että aivotutkimuksesta saadun tiedon myötä voitaisiin lakata syyllistämästä masentuneita heidän sairaudestaan. Esimerkiksi työyhteisöissä pitäisi pystyä keventämään pohjaanpalaneen työtoverin työtaakkaa siihen saakka, kun hän on kuntoutunut - eikä pakottaa häntä ulos työmarkkinoilta.

Palovamma iholla on aina tuskallinen. Kämmenen kokoinen palovamma vaatii sairaalahoitoa. Sitä suurempi on jo kriittinen, sillä iho on ihmiselle elintärkeä elin: se toimii kehon puskurina ulkomaailmaa vastaan. Se on jotain, joka on meidän ja ympäröivän maailman välissä. Iho välittää meille tuntohavainnot maailmasta. Myös aivoissa on alueita, jotka yhdistävät sisäiset ja ulkoiset havainnot toisiinsa. Nämä alueet ovat erityisen herkkiä vaurioitumaan stressin vaikutuksesta - aivan kuten ihokin, joka ottaa ulkoiset kolhut vastaan. Kun stressi pitkittyy, ihmisen mieli voi palaa pohjaan. Tätä kuvaa termi burn out, ja se on fysiologisesti sama ilmiö kuin masennus sairautena. Puhe burn outista on kuitenkin enemmän kuin osuva kielikuva, sillä osia masentuneen ihmisen aivoista on kirjaimellisesti palanut pohjaan.

Masennus on solukatoa aivoissa

Lapin keskussairaalan yleissairaalapsykiatrian ylilääkäri Antti Liikkanen on perehtynyt masennukseen sairautena vuosikymmenien ajan. Hän on ottanut ilolla vastaan uusimmat neurologiset tutkimustulokset, jotka ovat vihdoinkin valaisseet sitä mitä masentuneen aivoissa fysiologisella tasolla tapahtuu. Aivan hiljattain on julkaistu tutkimustuloksia, joiden mukaan masennus aiheutuisi hermosolujen uusiutumisen heikkenemisestä. "Depressiivisen potilaan aivoissa on jopa kymmenien tuhansien hermosolujen solukatoa sellaisilla alueilla, jotka integroivat sisäiset ja ulkoiset havainnot keskenään. Nämä alueet ovat nimenomaan niitä, jotka säätelevät kipua, mielialaa, mielenvireyttä ja ahdistusta. Aivojen kuvantamislaitteella tarkasteltaessa syvää depressiota potevilla näkyy kirjaimellisesti reikiä päässä." "Lohdullista kuitenkin on, että nämä reiät voivat kuroutua umpeen. Uusiutuminen on kuitenkin hidas prosessi, joka ei tapahdu viikossa eikä kahdessa, vaan se vie puolesta viiteen vuotta. Aikaisemmin on luultu, etteivät hermosolut uusiudu lainkaan, mutta uusimpien tutkimustulosten mukaan nimenomaan stressissä vaurioituvat aivojen alueet kykenevät uusiutumaan. Näyttää siltä, että serotoniinilla on tekemistä hermosolujen uusiutumisen kanssa." "Tietenkin uusiutuminen edellyttää sitä, että aivojen kortisolipitoisuus eli stressihormonitaso laskee. Syvä masennus voi pitkään jatkuessaan johtaa sellaisiin toiminnallisiin vaurioihin, jotka eivät enää korjaannu," Liikkanen sanoo. Liikkasen mukaan masennus on tappava tauti jo fyysisesti - ei pelkästään sitä kautta, että se tappaa elämänhalun ja johtaa itsemurhaan. "Syvä masennus vauriottaa elimistön säätelymekanismeja ja lamauttaa vähitellen sisäelinten, esimerkiksi sydämen toiminnan."

Kun terve suru muuttuu sairaudeksi

Jotta ei menisi liian vakavaksi, on todettava, että masennus on pohjimmiltaan ihmiselle tarkoituksenmukainen tunne, joka auttaa sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin. Niin medikalisoitunut medisiinari Liikkanen ei ole, että hän pitäisi sairautena kaikkia surun ja pettymyksen tunteita. "Pohjavireenä masennus ei ole sairaus, vaan osa ihmisen normaalia elämänkaarta. Masennuksen käynnissäpitävä voima on menetyksen tunne, joka syntyy siitä kun ihminen menettää jotakin itsestään. Menetetty asia voi olla joko konkreettinen tai mielikuvissa oleva asia. Ihmisen elämä on sarja jatkuvia menetyksiä, joten jokainen meistä joutuu käymään jonkinasteisen depression läpi elämänsä kuluessa monta kertaa." "Sairauskäsite tulee kuitenkin vastaan siinä vaiheessa, kun menetyksen tunne ei menekään ohi," Liikkanen korostaa. On arvioitu, että kolmannes ihmisistä kokee sairaudeksi määriteltävän depression jossain elämänsä vaiheessa. Silloin heidän aivoissaan tapahtuu kortisolin tason nousu, jonka seurauksena tietyt alueet keskushermostosta menevät kirjaimellisesti rikki. Niin kuin Liikkanen asian ilmaisee: "Suru ihmisen keskushermoston biologisena ilmiönä polttaa tietyn alueen aivoissa pohjaan."

Masennusherkkyys on synnynnäinen

Geeniperimänsä mukaan jokaisella meillä on elimistössämme kohtia, jotka ovat erityisen alttiita häiriöille: Joidenkin polvet eivät kestä rasitusta, joillakin on tavallista herkempi iho, joku reagoi stressiin vatsahaavalla, toinen sydäntaudeilla ja kolmas masennuksella. Antti Liikkasen mukaan 20-30 prosentilla ihmisistä on geeniperimästään johtuen riski sairastua masennukseen eli reagoida stressiin tietyllä tapaa. Alttius sairastua masennukseen on voimakkaasti periytyvä. Jos toisella vanhemmista on ollut masennusta, on lasten riski sairastua masennukseen 20% luokkaa. Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä eli maanis-depressiivisyydessä periytyvyys on vielä voimakkaampi. Liikkanen laskee masennuksen alalajeiksi myös anoreksian, bulimian, vaikeat premenstruaalioireet, paniikkihäiriön, pakko-oireiset häiriöt, burn outin, työnarkomanian ja kaamosmasennuksen, sillä nämä kaikki ovat erilaisia tapoja reagoida aivojen kortisolitason nousuun.

Huippuaivojen vitsaus

Ilmeisesti geneettinen masentumistaipumus ei kuitenkaan ole pelkästään kielteinen, vaan sillä on tekemistä myös luovuuden ja lahjakkuuden kanssa. Liikkanen viittaa parin vuoden takaiseen brittitutkimukseen, jossa arvioitiin elämäkertatietojen perusteella lähes 300 huipputiedemiehen, poliitikon ja eri alan taiteilijan mielenterveyttä. Tulokseksi saatiin, että 270 tutkitusta vain yksi näytti olleen psyykkisesti täysin tasapainoinen! Tavallisin diagnoosi oli maanis-depressiivinen mielialahäiriö. Merkittävä oli kuitenkin se havainto, etteivät nerot olleet luoneet merkittävimpiä aikaansaannoksiaan järkkyneessä mielentilassa, vaan terveinä kausinaan sairausjaksojen välissä. Huippuaivojen masentumistaipumus asettaakin mielenkiintoisen ristiriidan nykyiselle työelämälle. Huippuosaajilta vaaditaan yletöntä työtahtia, vaikka juuri he ovat herkimpiä polttamaan itsensä pohjaan. Ei ole ihme, että burn outista on tullut varsinainen epidemia mm. IT-huippuammattilaisten ja yliopistoväen keskuudessa. "Saattaa koitua karhunpalvelukseksi yrityksen kilpailukyvylle, jos stressinsietokyvystä tulee tärkeämpi työhönottokriteeri kuin lahjakkuudesta," huomauttaa Liikkanen.

Menneisyyden ruotiminen ei auta

Jos uusin tutkimustieto otettaisiin tosissaan, pitäisi samalla muuttaa perusteellisesti psykiatrian hoitokäytäntöjä. Yhä vieläkin Suomi on täynnä psykoanalyytikkoja, jotka vannovat menneisyyden traumojen nimeen. Liikkasen mielestä olisi korkea aika myöntää psykoanalyysiin pohjaavan terapian tehottomuus ja alkaa suosia ratkaisukeskeisiä lyhytterapioita yhdistettynä lääkehoitoon. "Masennus ei parane menneisyyttä vatvomalla, sillä alttius masentumiseen on geneettisesti periytyvä toimintahäiriö, joka voi olla myös rakenteellinen. Ihmisen elämänhistoria ei aiheuta masennusta, vaan voi ainoastaan laukaista sen." Antti Liikkanen on taipuvainen uskomaan kohupsykologi Judith Harrisin teesiin, jonka mukaan kasvatuksella ei voida juuri vaikuttaa ihmisen luonteen ja persoonallisuuden kehittymiseen. Vanhemmat vaikuttavat lapseen vain antamalla heille geenit ja kulttuuritaustan. Paljon suurempi vaikutus on vertaisryhmillä, eli ihmissuhteilla lastentarhassa, koulussa, ystäväpiirissä, työpaikalla jne. Vanhemmat voivat korkeintaan pilata ihmisen lapsuuden mutta eivät aikuisuutta. Liikkasen mukaan edes varhaislapsuuden kokemukset eivät ilmeisesti vaikuta persoonallisuuden rakenteeseen kovinkaan paljon; lapsi on nimittäin ensimmäisen ikävuotensa aikana äärimmäisen sopeutumiskykyinen. Vasta myöhemmin tulee alttius erilaisille säätelymekanismien häiriöille. Varhaislapsuuden merkitys persoonallisuuden kehittymiseen näyttää siis olevan varsin pieni. Harrisin teoriaa seuraten sosiaalinen vertaisverkosto on se, joka voi laukaista mielen järkkymisen.

Onnellisuuspilleri - hyvä vai paha?

Antti Liikkanen seuraa ja kommentoi aktiivisesti lääketieteestä käytävää eettistä keskustelua. Hänen mielestään väittely psykiatrian medikalisoitumisesta on surullisen mustavalkoista: psyykenlääkkeet nähdään julkisessa keskustelussa joko siunauksena tai paholaisen keksintönä. Tilanne on Liikkasen mielestä paljon monimutkaisempi. Kiihkeimmät medikalisaation kriitikot julistavat, että onnellisuuspillerit ovat "oopiumia kansalle", jolla tehdään ihmisistä tehokkaita markkinatalouden orjia. Masennuksen hoitokin on kätevää, kun vain pumpataan ihminen täyteen lääkkeitä. Jopa arkkiatri on esittänyt tämän suuntaisia mielipiteitä. Psyykenlääkkeiden puolustajat taas korostavat, etteivät onnellisuuspillerit "tee onnelliseksi" vaan lievittävät toivottomuuden tunnetta ja palauttavat aloitekyvyn. Kun suurin tuska on poissa, ihminen kykenee tarttumaan toimeen ja muuttamaan elämäntilannettaan. On täysin virheellistä verrata onnellisuuspillereitä huumeisiin, koska onnellisuuspillerit eivät aiheuta riippuvuutta. Aivan uusimmissa masennuslääkkeissä sivuvaikutuksetkin ovat olemattomat: ne eivät tylsistytä, eivät vie unta eivätkä vaikuta seksuaaliseen halukkuuteen.

Patenttiratkaisua ei ole

Liikkanen ymmärtää medikalisaation kriitikoita tietyssä mielessä. "On totta, että on olemassa aika paljon ihmisiä, jotka käyttävät onnellisuuspillereitä kyetäkseen sopeutumaan tähän helvettiin. Onnellisuuspillerien voimalla he pystyvät olemaan tehokkaita ja suorituskykyisiä ja tekemään mitä tämä yhteiskunta vaatii," Liikkanen toteaa. Onnellisuuspillereitä ei voi kuitenkaan pitää patenttiratkaisuna, sillä ne vaikuttavat eri ihmisiin eri tavoin. Osalla ihmisistä ne toimivat hyvin eivätkä aiheuta minkäänlaisia sivuvaikutuksia, mutta joihinkin ne vaikuttavat tylsistävästi tekemällä heistä lammasmaisia mukautujia. Uudet lääkkeet ovat kuitenkin merkittävästi riskittömämpiä kuin vanhat, jotka voivat aiheuttaa joillekin myrkytyksen. Tästä on kokemusta mm. Neil Hardwickilla, joka oli kuolla psyykenlääkkeiden aiheuttamaan maksasairauteen. Neil Hardwick on kuitenkin vakuuttanut, että ilman psyykenlääkkeitä hän ei olisi hengissä. Myös mielenterveysaihetta aktiivisesti kommentoinut Juha Siltala korostaa, että on ehdottoman tärkeää että vakavassa masennuksessa lääkkeisiin voidaan suhtautua syyllistämättä, koska ne ovat henkeä pelastava asia. Hänen mielestään masennuslääkkeet tulisi kuitenkin säästää sellaisiin vakaviin tilanteisiin, joita 20-30% ihmisistä käy läpi elämänsä varrella.

Maailmantuska masentaa nuoret

Tällä hetkellä masennuslääkkeitä syö 200 000 suomalaista. Liikkasen mukaan paljon suurempi osa väestöstä, 300 000 - 400 000 hyötyisi lääkkeistä merkittävästi. Voiko tosiaan olla totta, että mielialahäiriöt ovat yleistyneet noin paljon? Liikkasen mukaan kyllä. "Tilastot osoittavat kiistattomasti, että masennus on lisääntynyt 1800-luvulta lähtien lähes eksponentiaalisesti. Lisäksi kehitys on mennyt siihen suuntaan, että masennukseen sairastutaan yhä varhemmin. Kun aikoinaan sairastuttiin masennukseen viisikymppisenä, niin nykyään jo 7-9 -vuotiaat saattavat olla masentuneita. Liikkasen mielestä depressioepidemia ei aiheudu yhteiskunnan suorituspaineesta sinänsä - onhan ennenkin paiskittu töitä jaksamisen äärirajoilla. Masennus-nimisen kansantaudin syy on paljon syvemmällä. Masennuksen aiheuttaa tiedon tuska; tietoisuus yhä synkkenevästä globaalista tilanteesta. Herkkä lapsikin oivaltaa, että maailmassa jyräävät ne, joilla on valta käyttää toisia häikäilemättä hyväkseen, ja joilla riittää elämänhalua röyhkeydeksi asti. Mikäli nuori ihminen ei koe omaavansa riittävän röyhkeää itseluottamusta, hän menettää herkästi elämänhalunsa kokonaan. Hän tekee johtopäätöksen: Minä ole arvokas elämään, koska en edes kykene nauttimaan olemassaolostani. Olisi hyvä jos kuolisin pois; onhan maapallo muutenkin ylikansoitettu. Tynnyrissä eläminen ei voi kuitenkaan olla ratkaisu nykyihmisen henkisen tasapainon säilyttämiseen. Informaatioyhteiskunta on tullut jäädäkseen. Koska ihmisiä ei voi tässä maailmanajassa estää masentumasta, niin ainut toimiva vaihtoehto on Liikkasen mielestä jakaa tietoa mielen sairauksista, ja vaikuttaa tätä kautta asenteisiin yhteiskunnassa. Ylilääkäri Liikkanen toivoo, että uuden tutkimustiedon myötä voitaisiin vihdoin lakata syyllistämästä masentuneita heidän sairaudestaan.

Työelämässä asennemuutoksen paikka

Työuupumuksesta tiedottaminen ja sitä kautta työyhteisön virittäminen pitämään huolta kärryiltä tippuneesta on Antti Liikkaselle missio, jota hän tekee kiertämällä luennoimassa ympäri Pohjois-Suomea. "Kun työntekijä palaa pohjaan, niin hänellä ei ole asenteessa vikaa vaan pikemminkin hänen työtovereillaan. Uupuneen ihmisen siirtäminen pitkäksi aikaa pois työyhteisöstä tuomitsee hänet ulos lopullisesti. On hirveän tärkeää, että akuutin vaiheen hoidon jälkeen työyhteisö suostuisi kannattamaan ihmistä seuraavat pari vuotta, joka toipumiseen menee. Käytännössä hänen pitäisi antaa olla työyhteisössään jonkin aikaa helpommalla. Kuntoutumisen jälkeen hän on sitten taas pätevä varsinaisissa tehtävissään." "Usein valitettavasti käy niin, että uupunut ihminen lähetetään vuodeksi sairaslomalle. Tämän jälkeen työyhteisö ei pysty enää ennakkoluulojensa takia ottamaan häntä vastaan. Toisaalta ihminen ei ehkä enää pystykään entiseen työhönsä, koska pohjaanpalaneet aivojen osat ovat kuntoutuneet muuhun tarkoitukseen kuin työntekoon." Liikkanen toivoo että uupunutta työntekijää voitaisiin auttaa syyllistämättä, leimaamatta ja itse uhrautumatta. Uhrautumista on se, jos työtoverit tarjoutuvat tekemään työt uupuneen puolesta ottamatta siitä palkkiota. Leimaaminen on merkki siitä, että leimaajalla itsellään olisi asenteiden tarkistamisen paikka.

Riikka Kalsi