NOVELLI, ensimmäinen lauselma

Seuraava tuli sisään melkein ovenpielet kaulassaan kuitenkin liikennevaloa soitettuaan pyytäen ilman vihreää valoa tutkimaan asiansa kunnolla, vaikka ennestään oli kuullut, kai luennoiltani, että työni joka tapauksessa perustuu psykoneuroendokrinologiseen immunologiaan sosiaalivakuutusfarmakologisessa yksilövastuisen hoitotyökulttuurin kenttäverkostossa ja tiesi palvelun saavansa luvatussa muodossa tai ainakin siten, että näitä asioita tultaisiin toimestani pitämään esillä, tahtoipa hän sitä eli ei ja vaikka hän tiesi tahtovansa ja oli siitä huolimatta pohjattoman kriittisen vaikutelman haluamassa itsestään antaa aavistaen, ainakin ilmeistä päätellen, että olin ymmärtänyt kritiikin vain keinoksi etsiä lähtökohtaa toimelle, jonka me kummatikin ymmärsimme olevan alkamassa eli keinoksi löytää viimeinkin, monen vaikean kokemuksen ja mutkan kautta, hyvä ja asianmukainen ja kokonaisvaltainen, vuorovaikutusverkkoon perustuva ja sen mahdollistava teko tai tekojen sarja sille, mitä hän jo oven liikennevalonappulaa aivan liian kiivaasti painaessaan tiesi enemmän toiveeksi ja haaveeksi kuin toteutumaan mahdolliseksi palveluteoksi, joita olin toki luvannut tuottaa, olipa kysyjänä ollut hän tai hänenkaltaisensa tai heitä edustava niin sanottu työnantaja-taho, tai vaikkapa media, joka sekään ei jättänyt nuuskimatta sitä, tapahtuuko ammattilaisen kammarissa pahaa vai hyvää ja millä perusteella voisi olla, jos nyt yleensä perusteita sitten olisi – ja sehän oli muodostunut niin sisään tulleen kuin hänen taustanaan mielestäni olevien tahojen tärkeimmäksi toimeksi siitä alkaen kun karismaksi tai "kyvyksi-miellyttää"-tyyppiset avut ja ominaisuudet olivat kaikkien suureksi suruksi ja vahingoksi menettäneet kykynsä – mahdollista tarkastella sellaisia vuorovaikutuksia eli parantamisia, joiden keskeisin toimija ei ole parantamisen konkreettinen väline, esimerkiksi resepti tai kirurgin veitsi vaan herkkäviritteinen vuorovaikutus jollaisen vain luottamukseltaan äärimmilleen viritetty suhde voi pohjustaa, joskaan ei tuollaisena prosessina sekään voi sitten ikään kuin luvata tulosta sen paremmin osittaisena kuin täydellistä hipovanakaan, täydellisestä nyt puhumattakaan, pikemminkin johtaen pelkoon siitä, että tässäkin yrityksessä, ehkä viimeisessä laatuaan, tulee vesiperä ja into tulla ohi sihteerien suoraan liikennemerkkinappia painamaan ja ilman sisään kutsua saranpuolelta sisään olisi siis sittenkin turha, jopa kohtalokkaan tuhoisa riippumatta siitä, oliko teko, joksi sitä kutsun, itse aiheutettu tahallinen vahinko vai spontaani, ilman omaa tuottamusta tapahtunut mission muualta saanut voimattoman terveys-alamaisen ainoa mahdollisuus, tai vaikkapa omasta toiminnastani kumpuava täysin väistämätön seuraus, jossa sekä syylliseksi, tuottamukselliseksi että korjaamiseen ainoana mahdollisena tai käyttökelpoisena tekijänä voisin toimia vain minä, joka nyt juuri joudun vain pelkäämään, haeskelemaan mahdollisimman evolutiivista tapaa selviytyä tilanteesta joko niiden oppien mukaan, joita aina julistan tai sitten itseohjautuvan prosessin enemmän tai vähemmän keskeisenä osasena, ehkä heijastamaan tilannetta ja sen puitteita ja siinä esiintyvää dynamiikkaa kaikissa tapauksissa ja vaihtoehdoissa kuitenkin siten, ettei muista olisi tähän tuomittaviksi, syyllisiksi tai millään ehdoilla edes tutkittaviksi vastuumielessä, enemmänkin avunhakijan ja tarvitsijan ja toivottavasti myös saajan roolissa, koska juuri siinä mielessä koko tunkeutumisen rauhalliseen perjantaiseen vastaanoton lopettelu- ja jäähdyttelytilanteeseen on täytynyt jos ei nyt juuri tapahtua niin ainakin latautua siihen jännitteeseen asti, joka teon ja taustalla olevien tekijöiden toimet ja huonon itsekontrollin parhaiten tai edes todennäköisesti selittää tai ainakin tekee siten ymmärrettäväksi että minulle syntyy velvollisuus ja ehkäpä oikeuskin, tai suorastaan pakko, joko laillinen, eettinen tai moraalinen tai sitten näitä kaikkia, toimia ja lähteä reagoimaan muillakin kuin mielettömän tai huolettoman tai väsyneen kyynisen pakenijan lähtökohdista käsin, jos nyt yleensä minulle koko tilanteessa voidaan millään ulkoisella tai sisäisellä järjestyksen- tai järjestäytymättömyyden logoksen perusteella tai siihen perustamatta, mutta se mielessä pitäen, roolia tai intention tapaista selkääntaputusta tai kampitusyritystä kohdentaa, siihen velvoittaa tai siitä varoittaa tai siihen jollain pikakurssilla kouluttaa unohtamatta koko prosessiin liittyvää työnohjauksen – tasaisen virheen tarkkailun – velvoitetta niin subjektiivisena oikeutena minulle kuin objektiivisena velvollisuutena samalle, tai ehkä vähän eri roolilla toimivalle toiselle minulleni, jotta tässäkin muodostuisi tuo tuttu, klassinen ja niin perin juurin turhauttava jekyl-hyde kaksois-rooli sekä odotuksena että velvoitteena ja ehkä myös vähän mystifioituneena tarunomaisena visiona eli tulevaisuus-suuntautuneena harhanomaisena arvauksena, ja niin siis jouduin, aivan muutamassa sekunnin murto-osassa, tämän kaiken välähdyksenomaisesti kaikella psyykkisellä intuitiollani tilanteeseen ladaten, nousemaan varovaisesti, mutta ei pelokkaalta näyttäen, tuoliltani ja ojentamaan käteni sanoen mahdollisimman tasaisella ja rauhallisella äänellä koko ajan erityisesti kasvojen, mutta jossain taka-alalla tietoisesti tai tiedostamattomasti myös muun ruumiin, kieltä tarkkaillen: "Hyvää päivää, mistähän meidän olisi syytä aloittaa, istukaahan tuohon tuoliin – mutta varokaa hiukan, se keikahtaa helposti ikään kuin se olisi kaatumassa ja kaatamassa teitäkin, heh-heh!".