SOSIAALINEN PÄÄOMA

Luin lehdestä, että muinoisen Postipankin ulospotkittu pomo, Seppo Linblom,
on jälkipuinut traumaattisen kokemuksensa kirjoittamalla kirjan. Taattuun
politiikkotapaan tämä on niinkuin Lasse Lehtisellä ja Seppo
Kiäriäiselläkin: väitöskirja.

Itse asiasta kuultuna kuultava kertoo, että opinnäytteen sisältö on
lähtökohdiltaan ja tuloksiltaan demareille vähemmän mieluinen, suorastaan
vaikenemisen arvoinen.

Toveri pankinjohtaja on asiasta Lama-Suomessa, 60-vuotispäivälahjaksi
saamiansa potkuja kärsiessään ajatellut niin, että pohjoismaisen
hyvinvointivaltion jakopolitiikka ei enää toimi. Tämä Pikku-Limpun mukaan
on jotenkin itse Iso-Paavonkin suututtanut.

Jää nähtäväksi, nouseeko Manun suojissa tehdystä intoksesta keskustelua.

* * *

Asia nousi mieleeni kun pähkäilin lappilaista kunnallista
talousarviovalmistelua.

Taustaksi on syytä todeta, että fin-ihmisen käyttöön valtakunnan
tuottamasta lisäarvosta (siis kasvusta) jäi ennen lamaa 60%, mutta
tänään enää 40%. Joku kuittaa nyt sen 20%, markkinavoimien kasvottoman
roolin nimissä.

Samaan aikaan kunnan talousarviosta omassa päätännässä on nyt 10%
(lähidemokraattinen liikkumavara), kun vastava luku ennen lamaa oli 20%.

Talousarviota valmistellessa tuli esiin tieto siitä, että lakisääteiset
palvelut onnistuvat vain, jos niille löytyy maksajia ja heiltä
maksuvalmiutta. Veronmaksukyky onkin onneksi säilynyt ja jopa
lisääntynyt.

Mutta kun valtiolle ei enää tarvitse maksaa niin paljon kuin ennenvanhaan,
on pääsylipun hinta kunta-kauppaan nousussa. Vaikka kokonaishinta
sosiaalivaltiopalvelimoon on laskenut, lähipalveluhinta on nousussa.

Rovaniemellä tämä tarkoittaa sitä, että kokonaispalkkaveron laskiessa,
siitä kuntaveron hinta on noussut 13.23% kuudessa vuodessa (2,25
%-yksikköä). Ennenaikaan puhuttiin veroäyristä.

* * *

Tätä yhtälöä me kuntapäättäjät nyt sitten emme osaakaan yhtäkkiä laskea
saatikka noudattaa. Eivät sen puoleen osaa valmistelijatkaan. Toiminta
kunnassa suunnitellaan näin ollen kalliimmaksi kuin käytettävissä olevat
tulot.

Kaikkein hassuin on tilanne eniten rahaa kysyvässä sosiaali- ja
terveystoimessa (Rovaniemellä yli 40% kunnan menoista).

Terveyskeskus, sosiaalitoimi ja keskussairaala eivät yksinkertaisesti
pyöri sillä rahalla, jota kuntapäättäjä ja hänelle asiaa valmisteleva
virkamies siihen ovat varanneet.

Ei siis olekaan yllätys, että kunnassa liian vähän asiaan rahaa satsaava
sitten keskussairaalassa varaa jälkien korjaamiseen riittävästi,
yliopistosairaalassa vielä riittävämmin. On tärkeätä huomata, että
kyseessä ovat samat päättäjät, mutta eri pöydät! Mutta sama maksaja: me
ite, pappilan mustat siat.

* * *

Kun tilanne on näin ihanan absurdi, on aika alkaa puhua sosiaalisesta
pääomasta - kuin lisäarvokapitaalia kerran ei ole. Sosiaalinen pääoma on
ihmisten verkottuessa syntyvä lisäarvo, jossa kaikki ovat yhtä mieltä
siitä, että yhdessä asiat sujuvat halvemmin, tehokkaammin ja laadukkaammin.
Kysymys kuuluu: onko sosiaalinen pääoma, solidaarinen heikommista
välittäminen, lisääntymässä vai vähenemässä, kun muu yhteisesti
päätettävä lähiraha on joka tapauksessa hävinnyt markkinavoimien
salattuihin syövereihin.

Tähän odotan mielenkiinnolla Lindblomin väitöskirjalta vastausta. Lehtisen
tai Kiäriäisen väitökset eivät nimittäin kysymykseen vastanneet.
Eivätkä nyt käsillä olevat kunta- ja kuntayhtymä-budjetit:
Jätetäänkö kaveri vai jätetäänkö kaverillekin?

Antti Liikkanen
kirjoittaja on lappilainen psykiatri ja kunnallispäättäjä
antti.liikkanen@rovaniemi.fi