Kansakoulussa kerrottiin vitsiä hahmotus-ongelmaisesta: hän ei osannut sanoa elefantti (eikä traktori) vaan sanoin efelantti (ja ratkori). Asiaan etsittiin neuvoa opettamalla sanomaan norsu. Ratkori muuttui oikeaan muotoon opettelemalla sanomaan valmetti, vortsonni ja setori. Norsu kuitenkaan ei luonnistunut: tuli RONSU.
Tämä savannien jättiläinen on hyvämuistinen, mielikuvien mukaan. Siksipä amerikkalainen koulii sen sirkukseen, myy ja ottaa rahat pois. Saksalainen tekee jätistä omissa teurastamoissaan lihaa, luuta ja nahkaa, myy ja ottaa rahat pois. Ranskalainen ihmettelee moisen jätin rakkaustempun mahdottomuutta.
Mutta suomalainen jää pohtimaan, mitä tuo muisti-hirviö mahtaa hänestä ajatella.
Vasta kunnon kapakkakierroksen jälkeen muuttuu ääni kellossa: jenkki pohtii sirkukseen myytävää norsulaumaa, joka tekee ryhmässä temppunsa, ja sitä samaahan se humalainen ranskalainenkin, ryhmä-seksiä ja elefanttia. Monena kun elukan kapakkakunnossa näkevät. Saksalainen perustaa tehtaan, että saisi koko humalassa monistuneen norsun laumaksi muuttuneena hyödynnettyä suur-EURO-pääomaksi luuna, lihana ja nahkana.
Mutta suomalainen, tämä sisukas itseään naapurin peilistä arvioiva, ottaa ja ryhtyy vihaiseksi: "Minä kyllä menen ja vedän koko laumaa turpiin!"
****************************************
Selvin päin ja arkipäivässä me olemme aika alttiita pohtimaan mainettamme maailmalla. Humalassa taas ei niin väliksi, härmän jätkillä, p-le!
Mutta muistaako maailma, onko ronsulla pitkä muisti?
Ehkä asian lähestyminen olisi helpompi, jos ei ihan maailmoja syleilisi. Pysytään kotimaakunnassa ja arvaillaan, miten meitä muu maa katsoo. Tai katsotaan ihan seutukunnittain. Onko Länsi-Pohja perämeren pohjalla tai Ylä-Lappi rotusodan partaalla.
Vielä somempaa on, jos tarkastelukulma on kunnan sisäinen "aluejako". Korkalonvaaran asuntoneliön hinta muodostuu mielikuvapohjalla, joka on parempi kuin Ounasrinteen. Se taas on ihan eri asia kuin Pullinpuolen uudisraivaajat.
Kittilässä toki on kivet, kannot aitoina, mutta onko sittenkin Kiistalan naisten puute jotain erityistä?
Muistaako muu maa, että Saariselkä haisee rahalle, viinalle ja sensellaisille, kun taas Levillä tai Ylläksellä jyrää ihan eri raha, Oloksen saksalaisautoista nyt puhumattakaan.
****************************************
Mielenkiintoiseksi efelantin näkökulman tekee myös se, onko isossa päässä enemmän tilaa myönteisille kuin kielteisille mielikuville. Tai kummat säilyvät jättimuistissa pidempään.
60- ja 70-luvuilla näytti kovasti siltä, että lappilaiset olivat unohtaneet saksalaisten koskaan tehneen mitään erityistä pahaa pohjoisessa, olihan heillä silloin rahaa. 80-luvun Suomessa alkoi näkyä enemmän ja enemmän elämäntapa-intiaani-tyypin saksalaisia (ranskalaisia, jenkkejä jne), jolloin oli taas helpompi muistaa, että tupakointikielto takseissa piti kääntää saksaksi "verbrennen Sie nicht, bitte!" (ethän tuhopolta).
Sananlasku toki lupaa, että hyvä kello kauas kuuluu, mutta paha kello se vasta kaikaakin.
Oma pää ja sielu sanoo asian jotenkin sovitellen. Paha mielikuva kääntyy hyväksi ja päinvastoin syistä, jotka eivät liity mielikuvan kohteeseen. Tätä kautta ei ole helppoa itse kohteen muuttaa mainettaan tai korjata kunniaansa. Tai jos on, niin se on tehtävä tarkastelijasta käsin, ei itsestä. Pitää mennä sen housuihin, joka on tärkeä minulle (tai hameeseen, nythän kumpaakin vaatekappaletta voi tredikkäästi kantaa kumpikin sukupuoli). Sieltä katsojasta käsin arvioiden sitten voi pohtia, miten norsua pitää tai voi ohjata.
Ne kutsuvat sitä empatiaksi. Pääkön Sauli Kemijärveltä, tuosta koillis-kairan stora-enso-nokia-orionilaisesta piäkaapunnista, jaksaa aina tätä tähdentää. Pitää olla empaattisesti, niin ei oma napa nau´u!
Voi olla, että senjälkeen Suomi-Poikakin ison harmaan suurikorvaisen olennon savannilla nähdessään pohtii, miten sitä voitaisiin hyödyntää. Olisihan Afrikan suuri-aivoinen hyvä vaikkapa Santa Parkin tai Tornio-joen lohenpyynnin markkinoinissa. Jos tuota jälkimmäistä nyt sitten Åålannin ohi koskaan enää yhtään yksilöä pääsee.
Kyllä me vielä niille merikalastajille näytämme, p-le!
Antti Liikkanen
Antti.liikkanen@pp.inet.fi