TEE KAHVIA

Kuulin reissussa taas viisauden. Savolaisia tutkineet masennus-asiantuntijat ovat huomanneet, että kahvinjuojat ovat 30 prosenttia masentuneempia kuin teetä nauttivat.

Selvähän tuon tietenkin piti olla ennestäänkin. Illalla jos erehdyn emännän tuputtaman kupposen hörppimään on edessä uneton yö. Uni taasen on edelleen paras lääke pahaan mieleen.

Laboratorioissakin sama on huomattu aikapäiviä: jos solu laitetaan kofeiiniliemeen se reagoi samoin kuin amfetamiinin kanssa. Amfetamiinin käyttäjä taas on melko lyhyelläkin altistuksella takuuvarmasti pahasti pää pilvessä ja se ei ole kultareunainen pilvi: synkeät harhat täyttävät piri-jengin sielut.

* * *

Mutta, mutta. En voi nykyisin harkitakaan työpäivän aloittamista ilman kahviloita. Jos Rovaniemellä ollessa arkiaamuna en ole parkkeerannut autoani ennen kello seitsemää kantakahvion eteen, olen menettänyt otteeni elämään. Mistään muualta en saa luettavaksi niitä lehtiä, joissa kerrotaan, miten maa makaa. Saapa siinä vielä saa höystönä muiden vakioasiakkaiden tulkinnan siitä, missä lääkäri, kaupunginvaltuusto tai kaupankassa taas on tehnyt väärin. Tai miten eilisillan ottelut kiekossa, jalkapallossa tai parisuhteessa olisi pitänyt pelata. Kaupantekijäisiksi kuulee kunniansa viimeisistä tekemisistään tai tekemättä jättämisistään muiltakin kuin koti-raadilta. Lisäksi voi ottaa vastaan edellislauantaisen porukkaloton voittoosuutensa (vaikkei se useimmiten riitä uuden arvonnan osuuden lunastamiseen).

Vähän vuodenajasta riippuen aamukahvi kantabaarissa on joko tee (kylminä aamuina) tai pullo vissyä (kuumina aamuina). Jos joskus harvoin on edellisillan jäljiltä suu napsuva ja pää vannehtii, kahvi kummasti maistuu greippilimsaksi metamorfoituneena. Mutta kahvia se ei siis ole, kas kun se masentaa.

Paitsi sitten, kun pääsen työpaikalle tai - kuten kuluneena kesänä - torille, jonka kahvio talvisulkee pian.. Työporukan kuulumisia ei kestä ilman kahvia eikä kukaan Lapissa kanna vettä tunturiin saati juo teetä torilla. Vaikka kuinka pylly maata viistäisi, se on kahvia näissä hetkissä.

* * *

Kuten varmaan jo kävi ilmeiseksi, kofeiinipitoiset aamu-, päivä- ja iltajuomat eivät ole pitoisuus- vaan seura-riippuvaisia. En usko, että ihmiset teetä juodessaan tietävät, että teeiini on ihan samaa piristettä - vähän alhaisemmalla pitoisuudella tosin - kuin kofeiini. Vihreässä teessä tosin teeiiniä on useamman kahvikupillisen verran, joten iltauniongelmaisen kannattaa vähän varoa. Niinkuin kannattaa varoa
kolajuomiakin - muutoin menee kärväilyksi seuraava yö. Ja se on sitten masennusta taas.

Kofeiinitonta kahvia, teeiinitöntä teetä, nikotiinitonta pikkusikaria tai alkoholitonta Koskenkorvaa en kuitenkaan suostu nauttimaan, olipa seura mikä tahansa. Enkä kuplatonta vissyä.

Teen kohdalla vieropaikoissa tulee vastaan usein se ongelma, että omaa teelaatua (earl grey) ei löydy. Jostain syystä teeksi on alettu kutsua ja sellaisena myydä mahdottoman isoa valikoimaa kaikenmaaiman mehutettuja hiutaleita. Toinen ongelma on tietenkin veden keittäminen. Teeveden kun pitää kiehahtaa ihan tietyllä tavalla, että juoma olisi akkurat - nautittavaksi.

* * *

Lauantai- ja sunnuntai-aamuisin sekä lomalla vaimon keittämä vahva kahvi takaa sen, että kotiin kannettu lehti, nurkassa remuava televisio ja edellisiltaiset mokat ihan eri tavalla saavat mielen möyrittymään. Ihan niinkuin kaurapuuro mannapuuron sijasta saa kuopuksen kerta toisensa jälkeen reklamoimaan julmasta kasvatuksesta. Vaikka isä sormi pystyssä kuinka vakuuttaisi, että kaurapuuro on terveelisempää. Terveellisempää kuin vaikkapa mikropuuron keittäneen isän aamulehden kanssa pihalla ryystämä kahvi pikkusikarin keralla.

Äiti, se kahvin tehnyt, keittää aina puuron hellalla ja se on usein sitä mannapuuroa, hillosilmällä. Hampirukat, nami nami!

Antti Liikkanen

antti.liikkanen@rovaniemi.fi
Kirjoittaja juo psykiatrina kahvia/teetä Rovaniemellä