OTOSKLEROOSIN LEIKKAUSHOIDOSTA

 

Sisäkorvan luu on tyypiltään alkukantaista, rustosyntyistä luuta, jossa ei varhaisen sikiö­kau­den jäl­keen yleensä ta­pahdu muutoksia. Se ei kasva, eivätkä esim. murtumat parane uudella luulla ehjiksi. Sisäkorvan tasapainoelin ja kuu­loelin simpukka eivät siis muutu lapsen kasva­essa. Valkoisen rodun jäsenillä noin 3 %:lla on taipu­musta krooniseen tuhkarokkoinfektioon, joka johtaa sisäkorvan luun luutumishäiriöön, joka vuorostaan näistä joka kymmenennellä johtaa jonkinas­teiseen kuulonlaskuun. Vanhan tyyppinen luu korvautuu pesäkkeit­täin hitaasti joskus puuskittain uudella järjes­täytymättömällä luulla. Si­sä­korvan soikean ikkunan seutu on tavallinen luutumispesäk­keen paikka. Soikeassa ikkunassa liikkuva sisin kuulo­luu jalustin luutuu kiinni sisäkorvan pintaan, jolloin äänen siirtyminen si­säkorvaan estyy. Äänen laatu ja puheen erotuskyky säilyy vaimenemisesta huolimatta tällöin hyvänä. Mikäli luutuminen jatkuu pitemmälle voivat vuosien mittaan luutumisen ja siitä si­sä­korvaan vapautuvien entsyymien takia myös sisäkor­van aistinelimet vaurioitua. Tämä osa kuulovikaa ei ole parannettavissa, mutta tilanne on autetta­vissa kuuloko­jeella.

 

Jalustimen kiinniluutuminen on usein korjattavissa kuulonparannusleikkauksella, jossa ja­lustimen pääosa poiste­taan ja äänen johtamiseen jälleen sisäkorvaan käytetään muovista tai metallista valmis­tettua kuuloluuproteesia. Toimenpiteen hyödyllisyyden arviointi pe­rustuu koettuihin kuulo-ongelmiin, kuulon herkkyyden (myös luujohto­kuulon) ja puheen erotusky­vyn mittauksiin.  Leikkaus tehdään puudutuk­sessa pie­nestä korvakäytävää väljen­tävästä viil­losta. Korvakäytävän ja tärykalvon ihoa irrote­taan ja käännetään syrjään sekä koverretaan vä­hän luuta pois korvakäytä­vän sisäreu­nasta. Näin saadaan yleensä riit­tävä näkyvyys jalusti­meen. Jalustimen le­vyyn tehdää pieni reikä alasimeen kiinni­tettävää muovi(teflon)- tai titaaniproteesia varten. Pieni eri viillosta (jalasta) otettu verisuonen pala asetetaan tiivisteeksi ja iskunvaimentajaksi proteesin ja reiän väliin.  Jalustimen haarakkeet poistetaan tai katkaistaan. Ääniyhteyden rakentamisen jälkeen potilas voi kertoa ään­ten kuu­lumi­sesta. Tärykalvo ja korvakäytävän iho tuetaan paikoilleen turpoavan vaah­tomuo­vin avulla ja haava suljetaan ompe­lein. Osastolta kotiutetaan yleensä samana iltapäivänä tai seuraavana aamuna. Korvakäytävä tyh­jennetään ja päällimmäiset ompeleet poiste­taan noin viikon päästä leikka­uksen jälkeen. Sairauslo­maa suositellaan yleensä noin 2-3 vii­koksi. Kuulo mitataan tavallisesti kuukauden, puo­len vuoden ja puo­lentoista vuoden päästä leikkauksesta. Tämän jälkeen pari kertaa vuoden tai kahden vä­lein seurataan kuulon kehitystä tar­peen mukaan. Kuulo onnistu­taan parantamaan noin kahdek­salla kymme­nestä lä­helle luujohtomittauksella arvioitua sisä­korvan kuulokykyä. Asiaan saattaa kuulua alkuvaiheessa myös korvan soiminen. Uuteen kuuloon tottuminen voi kestää kuukausia. Korvan aiempi humina paranee noin puolella leikatuista. Sisäkorvan avaaminen saattaa joskus vau­rioittaa si­säkorvakuu­loa. Kuulon menetys kokonaan on onneksi harvinaista, vaara on yhden sadasta luok­kaa. Usein sisäkorvaärsytyksen takia välittömästi leikkauksen jäl­keen on muuta­man päivän ajan huimausta. Tiellä olevan makuhermon käsittelystä johtuen jos­kus kielen si­vussa tuntuu makupuu­toksen takia ohimenevästi metallinmakua. Vaikka hermo joudutaan joskus katkaisemaan, haitta pois­tuu tottumisen myötä ta­vallisesti muu­ta­massa kuukaudessa. Puudutus tehdään ohuella neulalla esilääkityksen jälkeen. Ki­puon­gelmat ovat harvinaisia. Leikkauksen jälkeisen illan jälkeen esiin­tyvä korva­särky johtuu yleensä kor­van varomisesta johtuvasta niskalihasten jännityksestä ja on parhaiten hoidet­ta­vissa lihasten painelulla ja ve­nyttelyllä. Vanhan käytännön mukaan edelleen suositellaan lentomatkojen välttämistä ensimmäisen 4 viikon aikana. Tavallisesti korva kestää vettä n. 2 kk leikkauk­sesta.                                                     KL