PÖYTÄKIRJA
Keiteleen Melojat
Kevätkokous 15.5.2002
Seudun toimituksessa
1§ Markku Vihava avasi kokouksen klo 19.00.
Esityslista (Liite 1) jaettiin osallistujille.

2§ Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Marja-Riitta Koskinen, sihteeriksi
Pirjo Nyman sekä pöytäkirjan tarkastajiksi Pauli Salonen ja Pirjo Leskinen.
Edelliset valtuutettiin tarvittaessa myös ääntenlaskijoiksi.

3§ Osallistujalista (Liite 2) laitettiin kiertämään. Todettiin, että
äänioikeutettuja ovat yhdistyksen jäsenmaksun 2001 maksaneet jäsenet.

4§ Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

5§ Markku Vihava esitteli vuoden 2001 toimintakertomuksen (Liite 3) ja Juha
Raatikainen esitteli yhdistyksen taloustilannetta ja tilintarkastajien
lausunnon. Talouden todettiin olevan hyvässä mallissa: viime vuonna menot
olivat tuloja huomattavasti pienemmät. Tilinpäätös päätettiin vahvistaa.

6§ Tili- ja vastuuvapaus myönnettiin asianomaisille.

7§ Muut asiat.
Päätettiin käydä läpi tulevan kesän toimintaa.
- Keiteleen Melojien joukkue osallistuu Suomi meloo -tapahtumaan kesäkuussa
8.-15.6. Tarkka osanottajamäärä ei ole vielä tiedossa. Lähtijät ottavat
yhteyttä Markku Vihavaan.
- Viikkomelonnat toteutetaan keskiviikkoisin klo 18.00, lähtöpaikkana
entiseen tapaan Osmolan vaja.
-Päätettiin hankkia junioreille ja pienille aikuisille sopiva, uusi tai
käytetty yksikkökajakki. Sitä rahoitetaan mahdollisesti yrityselämältä
saatavilla avustuksilla. Hankinnan hoitaa Juha Raatikainen.
-Melonnan alkeiskurssit järjestetään Viitasaarella aikuisille 3.-4.6 ja
nuorille 5.-6.6. sekä Pihtiputaalla 17.-18.6. Kursseista ilmoitetaan
Viitasaaren Seudussa 23.6. ja Viitasaaren Sanomissa 27.6.
-Mari Waali ottaa selvää, järjestetäänkö lähistöllä
melontaohjaajakoulutusta.
­Koskimelontaharjoitus toteutetaan mahdollisesti heinäkuussa. Pidempi
retkimelonta jää väliin.
­Kuutamomelonta toteutetaan elokuussa 16.-17.8. Yhtenä suuntavaihtoehtona
tuli esille Tervo.
­Seuraa pyydettiin melko nopealla aikataululla Puutarhamessuille
esittelemään lajia ns. Kolera-altaalla. Asia hoidetaan pystyttämällä
paikalle esittelytaulu.
-Huopanan tai johonkin muuhun kylätapahtumaan osallistuminen jäi hautumaan.

8§ Puheenjohtaja päätti kokouksen noin klo 20.15.





_________________________ __________________________
Marja-Riitta Koskinen Pirjo Nyman
pj. siht.



_________________________ ___________________________
Pirjo Leskinen Pauli Salonen
pöytäkirjan tark. pöytäkirjan tark.