svenska | suomi
| Etusivu | Säännöt | Hallitus | Opiskelu | Jäseneksi | Arkisto | Linkit |
 

SMR 20 vuotta -historiikki

-

Nyt kun maineikas järjestömme on päässyt kunnioitettavaan 20 vuoden ikään on hyvä katsoa taaksepäin ja muistella hieman menneitä. Mitä SMR on käytännössä ollut, mitä on tapahtunut ja millaista toimintaa olemme harrastaneet.

Kaikki alkoi Tukholmassa 29.9.1982, kun joukko suomalaisia medisiinareita päätti perustaa yhdistyksen suomalaisille lääketieteen opiskelijoille Ruotsissa. Tavoitteena oli alusta lähtien Ruotsin suomalaisten medisiinarien edunvalvonta ja yhteyden pitäminen suomalaisiin viranomaisiin. SMR haki välittömästi Suomen Medisiinariliiton (SML) jäsenyyttä ja järjestö hyväksyttiinkin muitta mutkitta. Tiivistä yhteyttä pidettiin sekä muihin Ruotsin suomalaisiin opiskelijajärjestöihin että medisiinareihin Ruotsissa ja Suomessa. Yhteydenpito suomalaisiin kollegoihin oli vilkasta heti alusta lähtien. Vierailuja tehtiin puolin ja toisin, ja SMR:stä oli jo heti seuraavana keväänä edustajia mukana maankuuluissa mediolympialaisissa. Pieni perustajajoukko sai pian uusia jäseniä ympärilleen ja ensimmäisen toimintavuoden aikana heitä oli jo hyvän matkaa kolmattakymmentä henkilöä.

Yhdistys pyrki myös innokkaasti ottamaan kantaa erilaisiin epäkohtiin lähellä ja kaukana. Silja Line -varustamolle lähetettiin paheksuva kirjelmä sen harjoittaman syrjivän henkilöstöpolitiikan johdosta. Ydinsodan uhka oli tuohon aikaan vielä voimakkaasti esillä. Niinpä aktiivijäsenemme perustivat keskustelufoorumin aiheesta "Lääkärit vastaan ydinsota."

Mahdollinen opintojen jälkeinen siirtyminen Suomeen oli monella mielessä. Tästä asiasta käytiinkin aktiivista keskustelua SML:n ja Terveydenhuollon Oikeusturvakeskuksen (TEO) kanssa. Tilanne selkiytyi molemminpuolisen tiedonvälityksen ansiosta. Tieto jäsenille pyrittiin sitten jakamaan mahdollisimman kattavasti. Tässä asiassa oli käänteitä, jotka aiheuttivat päänvaivaa hallitusaktiiveillemme vielä useita vuosia. Suomen viranomaiset eivät nimittäin olleet sitä mieltä, että Ruotsin koulutukseen sisältyvä osastopalvelu ja Suomen amanuenssuurijärjestelmä olisivat vastanneet toisiaan. Siksi ruotsinsuomalaiset medisiinarit joutuivatkin Suomeen tullessaan suorittamaan 6 kuukauden ylimääräisen amanuenssuurin ja lakikuulustelun ennen kuin pystyivät astumaan virallisesti lääkärin toimeen. Asiasta väännettiin kättä puoleen jos toiseenkin, koska jäsenemme katsoivat olevansa heikommassa asemassa suomalaisiin kollegoihinsa nähden. Aktiivista kirjeen vaihtoa käytiin mm. Lääkäriliittoon, TEO:on sekä SML:ään. Tilanne tasoittui 90-luvun alkuun mennessä ja vuonna -95 alkanut orientoivan vaiheen korvannut ns. eurolääkäripalvelu tasoitti osat lopullisesti.

Yhteyksiä pidettiin myös muihin Suomen lähialueella opiskeleviin suomalaisiin medisiinareihin. Venäjän suomalaisiin medisiinareihin (Chiasma ry) Pietariin, Viron yhdistykseen Tartossa (TaSLO ry) sekä Saksan suomalaisiin medisiinareihin (SLSLO ry) pidettiin aktiivista yhteyttä. Vierailumatkat järjestöjen kokouksiin olivat kohokohtia SMR:n toiminnassa. Matkustus oli muutenkin vilkasta. SMR:n perinteiset syys- ja kevätmatkat olivat iloisia tapahtumia, joissa arjen aherrus katkesi iloisesti. Matkakohteina oli niin Saksa, Viro kuin Neuvostoliittokin. Tarto, Hampuri, Leningrad ja Prahakin tuli tutuksi innokkaille SMR:läisille. Varsinkin Leningradin matka vuonna -88 oli onnistunut. Sen aikana jäsenillämme oli mahdollisuus tutustua Leningradin sairaalaoloihin, lääketieteen opintoihin ja opetukseen sekä luonnollisesti opiskelijaelämään. Hauskaa oli, kuten Bukpressen (Medicinska Föreningenin tiedotuslehti) kertoo: "Shampanjaa ja kaviaaria riitti." Toisenlainen yhteydenpitomuoto oli Tuohilampi-seminaari, joka järjestettiin vuosittain elokuun alussa Orionin kurssikeskuksessa Tuohilammella Helsingin lähellä. Seminaarin tarkoituksena oli yhdistää ulkomailla opiskelevat suomalaiset medisiinarit ja jakaa heille tietoa Suomen tilanteesta ja muista ajankohtaisista asioista. Samalla tavattiin muualla opiskelevia kollegoita ja vaihdettiin kuulumisia. Hauskanpitoa ei tietenkään unohdettu. SMR:n edustus seminaarissa oli aktiivista. Uutiset seminaarista raportoitiin sitten muille jäsenille syksyn koittaessa.

Ajan myötä toiminta alkoi levitä myös Tukholman ulkopuolelle. Varsinkin Uppsalan ja Uumajan medisiinarit saatiin aktiivisesti toimintaan mukaan. Myös Etelä-Ruotsin yliopistojen opiskelijat liityivät vähitellen joukkoomme. Yhteyttä pidettiin vilkkaasti eri opiskelupaikkakuntien välillä. Toimintaan kuului luonnollisesti juoksevien asioiden hoito, kuten jäsenluettelon painatus ja postitus jäsenille sekä yhteydenpito yhteistyökumppaneihin. Sosiaalista, kulttuuri- tai urheilutoimintaakaan ei unohdettu. Oopperan ja teatterin ohjelmatarjonta oli hyvää ja jäsenemme käyttivät hyväkseen nämä mahdollisuudet. Urheilun saralla SMR osoitti myös suurta aktiivisuutta. Oma lentopallojoukkue otti osaa Tukholman opiskelijoiden lentopallosarjoihin ja luonnollisesti mediolympialaisissa pidettiin SMR:n lippu korkealla. Sosiaalinen toiminta oli myös erittäin tärkeää. Syksyn ja kevään yleiskokoukset tarjosivat tilaisuuden kokoontua yhteen ja kuulla lääkefirmojen terveisiä sekä nauttia mainiosta illallisesta jälkeenpäin. Aluksi yleiskokoukset järjestettiin pelkästään Tukholmassa, mutta kun toiminta vilkastui muilla paikkakunnilla, alettiin kokouksia järjestää myös siellä. Uppsala ja Uumaja olivat vuorollaan kokouskaupunkeja. Aikaa myöten vakiintui sellainen käytäntö, että tukholmalaiset isännöivät kevätkokousta ja uumajalaiset syyskokousta. Kaikille avoimet hallituksen kokoukset olivat myös oiva tapa viettää aikaa yhdessä. Itsenäisyyspäivän vietto ja iloiset pikkujoulut olivat luonnollisesti myös ohjelmassa kaikilla paikkakunnilla.

Tieto ja uutiset kulkivat jäsenille jäsenkirjeiden ja jäsenluettelon muodossa. 80-90 -lukujen vaihteessa SMR:llä oli jopa oma 3-4 kertaa vuodessa ilmestyvä tiedotuslehti -Äsmäri. Sen toimitusvastuu oli Uumajassa ja sisältö oli hieman epävirallisempaa ja kevyempää. Äsmärin sivuilta löytyvä virallinen osio oli vain puheenjohtajan tai päätoimittajan kuulumisia. Matkakertomukset ja vanhempien medisiinareiden tai vastavalmistuneiden kuulumiset ja terveiset olivat myös mielenkiintoista luettavaa, mutta ajanvietettäkään ei unohdettu. Jokainen itseään kunnioittava lehti julkaisee tietenkin sarjakuvia ja horoskoopin eikä Äsmäri tehnyt tässäkään poikkeusta. Juttuja kirjoittivat myös ulkomailla vaihdossa olleet SMR:läiset ja sisarjärjestöjemme edustajat. Näin saatiin Äsmäriin hieman kansainvälistä väriä. Hienot kuvat lisäsivät lukunautintoa entisestään.

Syntymäpäiviäkään ei unohdettu. 5-vuotisjuhlia vietettiin hieman myöhässä 13. helmikuuta 1988. Puitteet olivat jo tuolloin juhlallisen arvokkaat: Royal Viking Hotel aivan Tukholman keskustassa. SMR:läiset ja kutsuvieraat söivät ja joivat juhlaillallista ja jatkoivat juhlintaa pikkutunneille saakka. Juhlassa palkittiin ja muistettiin SMR:n aktiiveja ja perustajajäseniä mm. erityisesti tilaisuutta varten lanseeratulla SMR -paidalla. Onnistunut 5-vuotisjuhla jäi varmasti kaikkien osallistujien mieleen. Seuraava merkkipaalu olikin sitten pyöreät 10 vuotta. Pääkaupunki Tukholma tarjosi taas parastaan, kun vielä uhmaikäinen SMR näytti parhaat puolensa. Illallisjuhla pidettiin tällä kertaa Grand Hotellissa. Juhlan aikana puhuttiin, laulettiin ja ennen kaikkea syötiin maittava illallinen. Jatkotkin olivat railakkaat juhlien arvon mukaisesti.

Monien vuosien, retkien, juhlien, pikkujoulujen sekä kevät- ja syyskokousten jälkeen on päästy nykypäivään. Viime vuosina SMR on päässyt mukaan tiedon valtateille ja tieto toiminnasta kulkee nykyään sähköpostilistan ja oman internetkotisivun kautta. Sähköpostilista oli aluksi Uumajan yliopiston verkkopalvelimella, mutta toimivammaksi se saatiin, kun palvelin muuttui kansainväliselle ja ilmaiselle Yahoolle. Juoksevat asiat ja juhlakutsut sekä uutiset kandiseuroilta Suomesta kulkevat jäsenille sähköisesti silmänräpäyksessä. Varsinaiset jäsenkirjeet kulkevat tosin vielä paperilla ja postin välityksellä mutta niiden määrä on vähentynyt, koska sanottavaa jää huomattavasti vähemmän sähköpostilistan nopeuden vuoksi. Jäsenluetteloakaan ei ole unohdettu ja sellainen tupsahtaa postiluukusta jokaiselle jäsenelle lähes vuosittain. Internetsivut ovat nähneet siis päivän valon ja sieltä voi lukea uutisia ja muita ajankohtaisia asioita sekä hieman ajattomampaa informaatiota yhdistyksemme toiminnasta. Hanna Ihalainen on tehnyt tällä saralla hienoa työtä. Toivottavasti Hannan työ saa jatkoa myös ensi vuonna.

Toimintamme on nykyään keskittynyt itä-rannikolle: Uumajaan, Uppsalaan ja Tukholmaan. Hallituksen enemmistö oli vähän aikaa Uumajassa, mikä toi vaihtelua. Tasavertaisuuden vuoksi on käytäntönä että jos pj. on Uumajassa niin varapj. on Uppsala - Tukholma -akselilta ja päin vastoin. Näin molempien alueiden ääni tulee kuuluviin.

Nykyään ei tarvitse taistella tutkintojen vastaavuudesta, amanuenssuuripaikoista tai muistakaan virallisista pykälistä. Pohjoismainen ja Euroopan sisäinen yhteistyö ja direktiivit takaavat nimittäin täydet oikeudet medisiinarille ja valmiille lääkärille työskennellä helposti Pohjanlahden molemmin puolin. Siten toiminta onkin keskittynyt yhteydenpitoon Suomeen ja tietenkin hauskanpitoon täällä Ruotsissa. Edustajamme ottavat edelleen osaa mahdollisuuksien mukaan sisarkandiseurojemme vuosijuhliin Suomessa. Urheilutoiminta on tosin kuihtunut lentopallojoukkueen ajoista. Mediolympialaiset ovatkin olleet kauden päätavoite ja sinne on SMR:llä ollut lähettää edustus melko usein. Vuonna -01 tosin yhden miehen sählyjoukkue nukkui pommiin, joten pytty jäi lahden toiselle puolelle sillä kertaa. Viime keväänä olikin SMR:stä sitten täysi miehitys ja menestyskin oli sen mukaista. Yleiskokoukset ovat tietenkin ohjelmassa puolen vuoden välein ja paikallistasolla kaikennäköiset pikkujoulut ja muut kemut ovat oiva piristys opiskelun arkiseen harmauteen.

Tässäpä on SMR pähkinänkuoressa. Monia asioita ja kommelluksia on varmaan jäänyt kertomatta, mutta kaikkien kirjaamiseen ei varmaan tämän julkaisun sivut riittäisi. Hauskaa on ollut ja hauskaa tulee olemaan. Ennen kaikkea upeat 20-vuotisjuhlat. Onhan sentään perinteikäs SMR päässyt täyteen ikään. Onnea tulevaisuuteen ja hauskaa juhlaa!


Kari Manninen

-
 
© 2004 FMS, päivitetty 2008-4-11