 |
§1 NIMI JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen nimi on Suomalaiset Medisiinarit Ruotsissa ry. Näissä säännöissä Suomalaiset Medisiinarit Ruotsissa ry:stä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.
§2 TARKOITUS
Yhdistyksen tarkoituksena on yhdistää Ruotsissa lääketiedettä opiskelevat suomalaiset lääketieteellisiä tarkoitusperiä varten, yhteyden pitäminen Suomen lääkintäviranomaisiin ja medisiinariseuroihin. Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys järjestää kokouksia, tiedotustilaisuuksia ja vapaa-ajantoimintaa. Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi järjestää keräyksiä, arpajaisia ja myyjäisiä sekä harjoittaa muuta vastaavaa toimintaa.
§3 JäSENYYS
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi on oikeutettu Ruotsissa lääketiedettä opiskeleva yhdistyksen säännöt hyväksyvä Suomen kansalainen. Yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut lääketiedettä opiskeleva ulkomaalainen voidaan valita yhdistyksen ulkojäseneksi. Kannatusjäseneksi voidaan valita yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut yksityishenkilö tai yhteisö. Jäseneksi hyväksymisestä ja erottamisesta päättää yhdistyksen hallitus. Jäsen on kuitenkin oikeutettu saattamaan erottamispäätöksen yhdistyksen kokouksen tutkittavaksi viimeistään kuukauden kuluessa erottamispäätöksestä tiedon saatuaan. Varsinainen ja ulkojäsenyys päättyy sen voiden lopussa, jolloin jäsen päättää opintonsa. Vain varsinaisella ja ulkojäsenellä on äänioikeus yhdistyksen kokouksissa.
§4 HALLITUS
Yhdistystä edustaa vuodeksi kerrallaan syyskokouksen valitsema hallitus, johon kuuluvat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja sekä neljä muuta jäsentä, joille valitaan myös henkilökohtaiset varajäsenet. Muut yhdistyksen toimihenkilöt valitsee yhdistyksen hallitus. Hallitus on päätösvaltainen vähintään neljän hallituksen jäsenen läsnä ollessa. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Taloudenhoitajan on luovutettava tehty tilinpäätös tilintarkastajille tarkastettavaksi hallituksen toimikauden päätyttyä, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen seuraavaa kevätkokousta, joka myöntää edelliselle hallitukselle tili- ja vastuuvapauden.
§5 YHDISTYKSEN KOKOUS
Yhdistyksen syyskokous pidetään vuosittain loka-marraskuussa yhdistyksen kokouksen määräämässä paikassa. Siitä ilmoitetaan kuitenkin jäsenelle kirjallisesti. Muut kokoukset kutsutaan koolle yhdistyksen ilmoitustaululle asetettavalla ilmoituksella tai muulla sopivalla tavalla. Yhdistyksen kokouksessa on kullakin jäsenellä yksi ääni. Ylimääräinen kokous on kutsuttava koolle, kun 2/3 jäsenistä niin vaatii kolmenkuukauden kuluessa vaatimuspäivästä lukien. Ylimääräinen kokous kutsutaan koolle samalla tavalla kuin syyskokous vähintään kolme viikkoa ennen kokousta. Yhdistyksellä on kevätkokous maalis-huhtikuussa. Kevätkokous myöntää edelliselle hallitukselle tili- ja vastuuvapauden. Kokouksen tarkoituksena on myös keskustella hallituksen toiminnasta, antaa sille ohjeita ja viitoittaa yhdistyksen toimintalinjaa.
§6 YHDISTYKSEN TILIKAUSI
Yhdistyksen tilivuosi on kalenterivuosi.
|
 |
§7
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja sihteeri yhdessä sekä taloudellisissa asioissa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja taloudenhoitaja yhdellä tai hallituksen määräämät toimihenkilöt siinä järjestyksessä kuin hallitus määrää.
§8
Jäsenmaksusta päättä kulloinkin kokoontuva syyskokous.
§9
Ehdotuksen muutoksista näihin sääntöihin, mikäli ei ole kysymys yhdistyksen nimen muutoksesta, on tehtävä hallitukselle, ja on niistä kokouskutsussa mainittava. Tullakseen hyväksytyksi on muutosehdotuksen saatava kahdessa peräkkäisessä, vähintään kahden viikon väliajoin pidetyssä yleiskokouksessa vähintään 3/4 äänistä.
§10
Yhdistyksen purkautumisesta päättää yhdistyksen kokous 3/4 äänten enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä. Yhdistyksen jäljellä olevat varat luovutetaan Suoman Punaiselle Ristille.
§11
Yhdistys voi liittyä jäseneksi sen toimintaa edistävään toiseen yhdistykseen tai järjestöön.
§12
Muissa suhteissa noudatetaan voimassa olevaa yhdistyslakia.
|
 |