Andrologian viime aikainen kehitys on nostanut alan profiilia ja nostanut esille kysymyksiä siitä, kenelle miehen hoito oikein kuuluu. Viagran ja muiden vastaavien uudentyyppisten potenssilääkkeiden markkinoille tulo on hajoittanut impotenssin hoidon kaikille lääkäreille. Ikääntyvän miehen mieshormonipuutoksen hormonikorvaushoito sopii luontevasti sisätautiendokrinologeille, urologeille ja toisaalta gynekologeille, jotka usein naisen hormonikorvaushoitoa kirjoittaessaan joutuvat ottamaan kantaa myös miehen hiipuneeseen fyysiseen, psyykkiseen ja seksuaaliseen suorituskykyyn ja joilla on vankka tietämys hormonikorvaushoitojen alalta. Gynekologit, joiden luokse parit hakeutuvat harkitessaan sterilisaatiota, ovat alkaneet tehdä myös miehen sterilisaatioita eli vasektomioita tarjotakseen pareille sterilisaatioihin liittyvän täyden palvelun yhdestä pisteestä käsin.

Kun miehen hormonaalinen ehkäisy aikanaan, hinnaltaan yleiseen käyttöön soveltuvien valmisteiden markkinoille tulon myötä, yleistyy, tulee jälleen heräämään kysymyksiä siitä, kenelle miehen hormonaalisen ehkäisyn kirjoittaminen kuuluu. Ryhtyykö naistenlääkäri, jolle ehkäisy luonnollisesti kuuluu, hoitamaan miestä tälläkin sektorilla? Ryhtyvätkö urologi-kirurgit, jotka ovat yleensä tähän saakka keskittyneet leikkaamiseen, kirjoittamaan hormonireseptejä? Kiinnostuuko sisätautiendokrinologi raskauden ehkäisystä?

Tarve andrologian kliinisen toiminnan laadunvalvonnalle on kentän hajanaisuuden vuoksi ilmeinen. Riittävä koulutus on taattava kaikilla andrologian sektoreilla. Laadunvalvonnan periaatteiden mukaisesti ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista keskittää kaikkea andrologiaa yksiin käsiin. Tärkeintä on, että se mitä tehdään, tehdään hyvin. Urologin kouluttaminen lapsettomuushoitoihin ei välttämättä johda - ainakaan alkuvaiheessa - parhaisiin hoitotuloksiin. Yhtä lailla gynekologin koulutuksen laajentaminen myös andrologiseen kirurgiaan saattaisi lisätä hoitotulosten vaihtelevuutta. Toisaalta, yhteisen koulutuksen organisointi ja ehkä jopa yhteisten koulutuksellisten tavoitteiden asettaminen kaikille andrologian alalla toimiville saattaisi parhaiten pitkällä tähtäyksellä edistää andrologisen kliinisen toiminnan laadunvalvontaa.

Näiden kysymysten ratkaisemiseksi päätettiin syyskuussa 2000 perustaa Suomen urologiyhdistyksen, Suomen gynekologiyhdistyksen ja Suomen andrologiyhdistyksen edustajien muodostama työryhmä suunnittelemaan andrologian alan erityispätevyyteen johtavaa koulutusta. Andrologian erityispätevyys hyväksyttiin viralliseksi erityispätevyydeksi 27.9.2001. Erityispätevyys toteutetaan Suomen Lääkäriliiton erityispätevyyttä koskevien säädösten mukaan. Koulutus sisältää 2 vuotta kliinistä palvelua (andrologian erityispätevyystyöryhmän määrittelemissä kohteissa) sekä 40 tuntia teoreettista koulutusta. Koulutus on kerättävä 8 vuoden kuluessa. Teoreettista koulutusta järjestetään jo nyt pelkästään Suomen andrologiyhdistyksen toimesta ko. 40 tuntia 8 vuoden kuluessa. Lisäksi käypää teoreettista koulutusta järjestävät yliopistot, urologiyhdistys, gynekologiyhdistys ja endokrinologiyhdistys

Tällä hetkellä kliinisen andrologian koulutusta voi saada Euroopan andrologiakatemian 12 koulutuskeskuksessa Brysselissä, Firenzessa, Ghentissä, Giessenissä, Kööpenhaminassa, Leipzigissä, Lodzissa, Marburgissa, Münsterissa, Roomassa, Rotterdamissa ja Tukholmassa. Euroopan andrologiakatemian vaatimukset koulutukselta, kouluttajilta ja koulutuskeskuksilta on määritelty EAA:n yleiskokouksessa 1994. EAA on lisäksi määritellyt vaatimukset tason 1 andrologeille, jotka haluavat vain lisätä andrologista profiiliaan, mutta ei ryhtyä täysipainoiseksi andrologiksi.