Home

Vuotos-alueen luonnonsuojelullisesta merkityksestä

Harkittaessa vesilain 2 luvun 5 §:n soveltamista Vuotos-hankkeeseen on tarkasteltava hanketta ja sen historiaa erityisesti sen luonnonsuojelulliselta kannalta. Vesioikeushankkeissa erilaisilla suojeluintresseillä on ollut merkitystä harkittaessa mm. ehdotonta luvanmyöntämisestettä ja luvanmyöntämisedellytyksiä. Myös useat muistuttajat, mm. ympäristöministeriö, ovat muistutuksissaan vedonneet Vuotos-alueen luonnonsuojelullisiin arvoihin ja mm. siihen, että alueella esiintyy myös Euroopan yhteisöjen neuvoston ns. luonto- ja lintudirektiivien, joihin jäljempänä tarkemmin palataan, tarkoittamia luontotyyppejä ja lajeja, jotka hankkeen johdosta tuhoutuvat ja minkä vuoksi lupa vesilain 2 luvun 5 §:n nojalla olisi evättävä.

Vuotoksen alueen soita on tutkittu 1970-luvulla mm. Kemihaaran altaan suunnittelun yhteydessä. Tuolloin Ruuhijärven ja Kukko-ojan tekemässä selvityksessä (Vesihallitus: Tiedotus 87) on todettu, että Kemihaaran allasalue on erilaisten luontotyyppien muodostama kokonaisuus, jolle ei Lokan altaan patoamisen jälkeen ole löydetty vastinetta muualta Lapista. Erityisen selvästi tämä päti Luiron puoleiseen allasalueeseen. Suoyhdistelmätyyppien levinneisyyden osalta Lämsänaavan ja Sakkala-aavan keidassoita vastaavia suoyhdistelmiä ei löytynyt muualta Lapista. Toinen erikoispiirre oli koivulettoaapojen esiintyminen. Kemihaaran runsaista koivuletoista nimenomaan Sudenvaaranaavan-Sakkala-aavan ja Luiron pohjoispuolelta Lämsänaavan itäosien Hirviaavan koivulettoalue oli koko Peräpohjolassa ainutlaatuinen kokonaisuus.

Mitä tuli Kemihaaran muihin suokomplekseihin, lähinnä Kairanaapaan ja Kokonaapaan, esiintyi niiden kaltaisia suoyhdistymiä Ruuhijärven ja Kukko-ojan mukaan silloisillakin soidensuojelualueilla. Kemihaaran yksittäisistä suotyypeistä koivulettojen lisäksi oli syytä mainita erityisesti jokien ja purojen varsilla olleet ruohokorvet, joita oli Vuotosjoen latvavesillä. Jaurujoen rehevät tulvaniityt puolestaan edustivat tyyppejä, joita muualta tunnettiin erittäin vähän. Merkittävä oli myös altaan länsireunan harjujakso lukuisine pikkujärvineen. Luonnonsuojelun kannalta Luiron alue koivulettoineen ja keidassoineen oli korvaamaton kokonaisuus ja sen silloisen tilan säilyttäminen oli Lapin luonnonsuojelun keskeisimpiä tehtäviä. Vuotoksen allas ainakin tuolloin vallinneen käsityksen mukaan jätti alueen luonnon arvokkaimmat elementit tai ainakin esimerkkejä niistä altaan ulkopuolelle.

 

Luiron suot on sittemmin sisällytetty soidensuojeluohjelmaan ja ne kuuluvat myös Natura 2000 -verkostoon.

Ympäristöministeriö on muistutuksessaan lausunut, että myös Vuotoksen soiden luonnonsuojelullinen arvo oli kiistaton jo 1970-luvulla. Tästä huolimatta energiahuoltoa ja ympäristönsuojelua käsittelevien viranomaisten yhteistyönä vuonna 1980 valmistellussa sopimuksessa eräiden soiden käyttämisestä turvetuotantoon tai suojeluun ehdotettiin Vuotoksen suot käytettäväksi turvetuotantoon. Siksi soita ei ympäristöministeriön mukaan voitu sisällyttää soidensuojelun perusohjelman täydennykseen, josta valtioneuvoston periaatepäätös tehtiin vuonna 1981.

Valtioneuvosto teki iltakoulussaan 15.9.1982 yksimielisen päätöksen, että Vuotoksen allasta ei rakenneta. Tämän päätöksen nojalla valtion varoista myönnettiin Vuotosalueelle ns. elvytysvaroja peruselinkeinojen kehittämiseksi ja luonnon suojelemiseksi.

Koskiensuojelulailla (35/1987) suojeltiin vesivoimarakentamiselta Kemijoen ja Tenniöjoen yhtymäkohdan yläpuoliset vesistöt Savukosken ja Sallan kunnissa. Vastaavanlainen laki oli annettu Ounasjoen erityissuojelusta (703/1983).

Valtioneuvosto antoi 17.6.1992 Kemijoki Oy:n enemmistöosakkaana puolestaan toimiohjeen, että valtion puolesta ei ollut estettä sille, että yhtiö ryhtyi hakemaan Vuotoksen altaan ja voimalaitoksen lupaa vesioikeudelta ja että yhtiö saattoi ryhtyä myös muihin tarvittaviin toimenpiteisiin Vuotos-hankkeen toteuttamiseksi. Yhtiön tuli hanketta suunniteltaessa arvioida sen ympäristövaikutukset ja niiden pohjalta ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin hankkeen ympäristöhaittojen vähentämiseksi.

Kansanedustaja Heidi Hautala teki vuonna 1992 Ylä-Kemijoen suojelusta lakialoitteen, joka sittemmin raukesi.

Vuotoksen alueita ei myöskään ole liitetty ns. Ramsarin sopimuksen mukaisiin kosteikkoihin, joita on täydennetty Suomen osalta vuonna 1994.

Myöskään Pekka Räinän lausunnon taulukossa 13 esitetyn, Raimo Heikkilän laatiman soidensuojelun perusohjelman täydennysehdotuksen (1995) kohteisiin (I-luokka) Lapin läänissä ei sisälly kohteita Vuotoksen alueen soista.

Suomen liityttyä Euroopan yhteisöihin sitä velvoittaviksi tulivat mm. Euroopan yhteisöjen neuvoston direktiivi luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta (neuvoston direktiivi 92/43/ETY) eli ns. luontodirektiivi. Direktiivin ensisijaisena tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä, ottaen huomioon taloudelliset, sosiaaliset, sivistykselliset ja alueelliset vaatimukset. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on perustettava erityisten suojelutoimien alueiden yhtenäinen verkosto, Natura 2000. Tämän verkoston avulla, joka koostuu alueista, joilla on luontodirektiivin liitteessä I lueteltuja luontotyyppejä ja liitteessä II lueteltujen lajien elinympäristöjä, on varmistettava kyseisten luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen suotuisan suojelutason säilyttäminen ja tarvittaessa ennalleen saattaminen niiden luontaisella esiintymisalueella. Mainitun artiklan mukaan Natura 2000 -verkostoon kuuluvat myös jäsenmaiden neuvoston direktiivin luonnonvaraisten lintujen suojelusta (neuvoston direktiivi 79/409/ETY), ns. lintudirektiivin, säännösten mukaisesti luokittelemat erityiset suojelualueet. Määräaika EY:n luonto- ja lintudirektiivien täytäntöönpanolle päättyi Suomen osalta 1.1.1995.

Ympäristöministeriön 21.3.1997 päivättyyn Natura-ehdotukseen sisältyi myös Vuotoksen allasalueelta alueita 10 557 ha. Suojeltaviin alueisiin kuuluivat mm. luonnonsuojelullisesti merkittävät suot ja Kemijoki Viitarannalle saakka. Suojelukohteina mainittiin luontodirektiivin luontotyypeistä mm. luonnontilaiset jokireitit, keski- ja pohjoisboreaaliset tulvaniityt, letot, aapasuot, lähteet ja lähdesuot, koivu-, mänty- ja kuusivaltaiset puustoiset suot sekä tulvametsät. Luontodirektiivin liitteen II lajeina on mainittu mm. karhu, susi, ahma, saukko, ilves ja lettorikko. Lintudirektiivin liitteen I lintuina on mainittu 22 lajia.

Suomen luonnonsuojeluliitto ry:n Natura 2000 -verkostoa koskevan muistutuksen johdosta antamassaan vastineessa Lapin ympäristökeskus on todennut, että Kemihaaran soiden alue ei ole sisältynyt mihinkään aikaisempaan valtakunnalliseen suojeluohjelmaan lukuunottamatta Rytivaaran-Palokankaan osa-aluetta, joka kuuluu harjujensuojeluohjelmaan. Natura -ehdotukseen kohdekokonaisuus on otettu mukaan. Alueen merkittävä luonnonsuojelullinen arvo perustuu erityisesti soiden ja vesistöjen muodostamaan elinympäristökirjoon. Aapa- ja lettosoiden ja pienvesien muodostama kokonaisuus on maassamme ainutlaatuinen. Tietyt suoluonnon piirteet ovat edustavimmillaan juuri tällä alueella. Uusissa tutkimuksissa on korostunut Kemijoen rantojen arvo muuallakin kuin Keminsaarilla. Myös Vuotos-, Jauru- ja Säynäjäjoen sekä Hanhi- ja Serrijokivarsien eliöstö on lausunnon mukaan poikkeuksellisen rikas ja tulvanalaiset metsä- ja suotyypit monimuotoisia. Kemihaaran soiden Natura-alueella on rikas biodiversiteetti ja alueen arvon voidaan sanoa olevan kiistattoman suuren. Alueen pesimälinnuston parimäärät ovat lähes kaksinkertaisia Pohjois-Suomen soidensuojelualueiden parimääriin verrattuna. Kokonaavan-Neulikkoaavan-Säynäjäjärven aluetta ei voi mikään muu alue korvata linnuston elinpiirinä.

Valtioneuvosto antoi Natura 2000 -verkostoa koskevan päätöksensä 20.8.1998. Vuotoksen alueita ei sisällytetty verkostoon. Päätös oli yksimielinen. Päätöksessä todettiin, että Euroopan yhteisön komissio oli pyytänyt Kemihaaran soiden aluetta koskevaa selvitystä Suomelta kantelun perustella ja että Suomi oli vastannut selvityspyyntöön 26.6.1996. Komission lisäselvityspyyntöön Suomi oli vastannut 5.12.1996. Kemihaaran soiden alueeseen oli viitattu myös komission Suomelle antamassa virallisessa huomautuksessa, joka koski lintudirektiivin toimeenpanoa.

Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Natura 2000 -verkostosta tehdyistä valituksista 1.3.1999 antamassaan lausunnossa ympäristöministeriö on todennut, että verkoston avulla on varmistettava luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen suotuisan suojelutason säilyttäminen tai tarvittaessa ennalleen saattaminen. Lintudirektiivin mukaan erityisiksi suojelualueiksi (SPA-alueet) on osoitettava sen liitteessä I mainittujen lajien suojelemiseen lukumäärältään ja kooltaan sopivimmat alueet.

Suotuisa suojelutaso tarkoittaa verkoston avulla turvattavaa tietyn luontotyypin tai lajin elinympäristön suotuisaa suojelua. Tietyn luontotyypin tai lajin suotuisasta suojelutasosta ei siten voida tehdä johtopäätöksiä vain yhtä osoitettua aluetta tarkastelemalla. Jäsenvaltion on arvioitava kunkin yhteisön tärkeänä pitämäksi alueeksi ehdotettavan alueen osalta luontotyypin edustavuus, alueella esiintyvän luontotyypin pinta-ala suhteessa koko luontotyypin esiintymään maassa, luontotyypin luonnontila ja yleisarviointi alueella esiintyvän luontotyypin merkityksestä luontotyypin suojelulle sekä alueella esiintyvän lajin kannan koko ja tiheys verrattuna koko maan kantaan, lajien elinympäristötekijöiden suojeluaste, kannan eristyneisyys sekä alueen yleismerkitys lajin suojelulle.

Valmistelussa on ministeriön mukaan noudatettu tulkintaa, jonka mukaan verkostoon ehdotettaviin alueisiin on kuuluttava riittävän laajat ja edustavat näytteet luontodirektiivin liitteessä I mainituista luontotyypeistä ja liitteessä II mainituista elinympäristöistä niiden suotuisan suojelutason turvaamiseksi luontodirektiivin edellyttämällä tavalla. Tämä vaatimus ei kuitenkaan velvoita jäsenvaltiota esittämään verkoston alueiksi kaikkia sellaisia alueita, joissa on liitteen I luontotyyppejä tai liitteen II lajeja. Silloin kun direktiivissä edellytetty suotuisa suojelutaso pystytään turvaamaan ilman jotain aluetta, jäsenvaltion ei tarvitse liittää kaikkia yhteisön tärkeinä pitämiksi alueiksi soveltuvia alueita ehdotukseensa.

Lintudirektiivin mukaisiksi erityisiksi suojelualueiksi on direktiivin mukaan osoitettava sen liitteen I lajien sekä muuttavien lajien suojelemisen kannalta lukumäärältään ja kooltaan sopivimmat alueet. Kyseessä on koko valtakunnan laajuinen tieteellinen arviointi, joka osaltaan on harkintaa siitä, mitkä alueet ovat "sopivimpia" lajien eloonjäämisen ja lisääntymisen varmistamiseksi. SPA-alueiksi osoitettavien alueiden on tuettava Natura 2000 -verkoston kokonaistavoitetta lajien suotuisan suojelutason säilyttämisessä ja tarvittaessa ennalleen saattamisessa niiden luontaisella levinneisyysalueella. Komissio tai direktiivin täytäntöönpanotehtäviä hoitava ORNIS -komitea eivät ole antaneet erillisiä tulkintaohjeita tai suosituksia niistä perusteista, joiden mukaisesti jäsenmaat osoittavat erityiset suojelualueet. Valinta on kuitenkin tehtävä pelkästään luonnon- ja lintutieteellisin perustein.

Ministeriön lausunnossa todetaan edelleen, että lintudirektiivin mukaisia SPA -alueita valittaessa Suomessa on ollut käytettävissä runsaasti lintutieteellistä ja luonnontieteellistä tietoa mukaan lukien FINIBA-kartoituksen aineisto, jonka perusteella on tehty ehdotus 96 Suomen kansainvälisesti tärkeästä alueesta BirdLife Internationalille marraskuussa 1997. Tämän aineiston perusteella on päädytty Manner-Suomen osalta 439 SPA -alueen luetteloon. Valtioneuvoston päätökseen sisältyy Manner-Suomen osalta lukumäärältään enemmän alueita ja kokonaispinta-alaltaan suurempi alue kuin IBA -ehdotuksessa on esitetty.

Ministeriön mukaan kansallisten suojeluohjelmien kohteista on valittu verkostoesitykseen vain ne alueet, jotka täyttävät luonto- ja lintudirektiivien kriteerit ja ovat perusteltuja ao. luontotyyppien tai lajien suojelutason suotuisuuden kannalta. Valinta on tehty aina luonto- ja lintudirektiivien edellyttämällä tavalla. Käytännössä kansallisista ohjelmista on verkostoesitykseen otettu luontonsa puolesta arvokkaimmat, laajimmat tai muutoin kansainvälisesti merkittävimmät kohteet. Pääosin suojeluohjelmien ulkopuolelta on Natura 2000 -verkostoon valittu sellaisten luontotyyppien ja lajien esiintymispaikat, joita ei kansallisissa ohjelmissa ole aiemmin riittävässä määrin otettu huomioon.

Kemihaaran soiden osalta on todettu, että vaikka Kemihaaran soiden alueella on kiistattomasti sellaisia luonnonarvoja, joita Natura 2000 -verkostolla on tarkoitus suojella, valtioneuvosto katsoi, että se voi harkintavaltansa puitteissa jättää Kemihaaran soiden alueen pois Suomen ehdotuksesta vaarantamatta luonto- ja lintudirektiivin tavoitteita.

Ministeriö on vielä todennut, että valtioneuvoston päätökseen sisältyvät alueet muodostavat sellaisen verkoston, jonka avulla voidaan säilyttää tai saavuttaa luonto- ja lintudirektiivien edellyttämä suotuisa suojelun taso.

>>>>Jatkuu>>>>