Home

VUOTOSPAKETTI

Vpaketti1

2.Minkälainen paketti

Ensimmäinen Vuotospaketti  = ehdot Vuotoksen altaan rakentamiseksi solmittiin jo v. 1987 eli kielteisen päätöksen ollessa voimassa.  

Maa-ja metsätalousministeriön asettaman Kemijokikomitean mietintö, joka julkistettiin v 1984, vei Vuotosasian ohi hallituksen kielteisen Vuotospäätöksen.  

"Vuotospakettineuvottelut" alkoivat tämän mietinnön pohjalta eli kielteisen päätöksen täytäntöönpanemiseksi perustettu komitea toimi niin, että allassuunnitelmaa alettiin edistää.

 Kemijoki Oy oli johdonmukaisesti toiminut ikioman maan tapansa mukaan heti v. 1982 hallituksen päätöksen jälkeen:  se palkkasi kokoaikaisen tiedotuspäällikön "kiertämään kuin matkasaarnaaja ja käännyttämään ihmismielet altaalle otollisiksi" (Markkinointiviestintä).

 Markkinointiviestintä-niminen lehti kirjoitti elokuun numerossaan no 4 v. 1988 artikkelissa " Kansa altaalle" : "Pentti Lahdenperä on ansainnut viestinnän Grand Prix'n", kun "viestintäsodassa yhden taistelijan henkilökohtaiset suoritukset ovat saaneet aikaan suuren muutoksen."

Pakettia ei saatu vietyä kuitenkaan sitkeistä yrityksistä huolimatta valtuustoissa läpi.  Myös Vuotospaketti II vuodelta 1991 jäi hyväksymättä valtuustoissa, vaikka sitä oli työstetty jo laajemmalla "uskottujen miesten" joukolla ja yritettiin saada poliittisten "demokraattisten elinten" käsittelyn kautta maan hallitukselle päätöksen selkänojaksi.

Siihen tarvittiin Esko Ahon hallitus ja myönteinen nk. periaatepäätös, jonka turvin Kemijoki Oy sai ryhtyä hakemaan lupaa Pohjois-Suomen vesioikeudelta Vuotoksen altaan rakentamiseksi.

Periaatepäätökseen sisältyi toimiohje, jonka mukaan yhtiön tuli kuulla paikallisia asukkaita allasta suunnitellessaan ja tämän varjolla perustettiin "neuvotteluorganisaatio", joka vanhan paketin pohjalta työsti varsinaista PELIVÄLINETTÄ = VUOTOSPAKETTIA.

Yhtiö oli saanut jo v. 1989 maanostoluvan - ilmeisesti metsätaloutta varten, kun  allasta ei saanut edes suunnitella...

Altaan vastustajat syrjäytettiin tehokkaasti näennäisdemokraattisesta organisaatiosta.  Se oli helppoa, koska altaan vastustajien mielestä altaalle ei ollut edellytyksiä, ja organisaatio neuvotteli altaan ehdoista.

Vuotospaketti III allekirjoitettiin sen laatijoiden puolesta kesäkuussa v. 1993.

Paketin oli laatinut nk. työvaliokunta = kuntien johtajat, Kemijoki Oy:n edustajat, energialaitosten edustajat ja Lapin Maakuntaliiton edustajat.  Yhtä ainoata luottamusmiestä tai paikallisten asukkaiden edustajaa ei ollut mukana oikeasti vaikuttamassa asiaan.

Vain varsinaisen paketin liitännäistä Kemijärvi-pakettia oli ollut laatimassa valtuuston valitsema ryhmä, joka yhtä lukuunottamatta hyväksyi paketin jopa aikaisempia paketteja huonommilla ehdoilla.  Allekirjoitustilaisuuteen meni muu ryhmä salaa eriävän mielipiteen kirjoittajalta.  Paketti allekirjoitettiin silti "neuvottelijoiden puolesta".

Monisäikeisten tapahtumien jälkeen Kemijärven valtuusto irtisanoutui "neuvotteluorganisaatiosta" allekirjoitustilaisuuden jälkeen saatuaan tietoa "neuvotteluista".  

Silti valtuusto saatiin hyväksymään vähän myöhemmin ko. organisaation solmima Vuotospaketti III, jonka mukaista allasta oli esitelty kauniina, sinisenä ja kalaisana ja Kemijärven vedenlaatua parantavana.  Paketti takasi esittelijän mukaan paljon paremmat ehdot kuin vesioikeudelta voi odottaa.  Esimerkiksi "Kemijärvelle se takasi 30 miljoonaa markkaa ilmaista rahaa"...

Monenlaisia valituskierroksia on käyty KHO:ta myöten.  Kaikki on laillista...