|
Tunnemuksu ja Mututoukka Ohjaajan kansio |
Tunnemuksu-ohjelman avulla lapset opettelevat päiväkodissa, koulussa ja kerhoissa tunnetaitoja ja empaattisuutta. Tunneasioita käsitellään leikin, sadun, kuvallisen ilmaisun ja draaman keinoin. Ohjelma sisältää 12 kokonaisuutta, joiden avulla lapset tutustuvat erilaisiin tunteisiin ja oppivat käsittelemään, hyväksymään ja ilmaisemaan niitä. |
Tunnemuksu ja Mututoukka Tehtäväkirja |
Tehtäväkirja sisältää 12 teeman kotitehtävät sekä jokaiseen teemaan liittyvän lisätehtävän. Kirjassa on myös värikäs palapeli, muistipeli sekä diplomi. Kirjan tehtävissä ei ole vääriä vastauksia, koska jokaisen lapsen tunteet ja ratkaisut ovat oikein, vaikka ne olisivat erilaisia kuin toisten. |
Tunnemuksu - tunnetaitoja perheille ja kasvattajille |
Teoksessa keskitytään lapsen tunnemaailmaan, tunteiden tunnistamiseen ja vanhemman kykyyn elää lapsen ja nuoren rinnalla hänen tunteissaan. Kirjassa valaistaan tapauskertomusten avulla mm. lapsen pelkoja, iloja ja suruja, sisarkateutta ja mustasukkaisuutta, kiusaamisen herättämiä tunteita, masennusta ja uusperheen ongelmia. Tunnetaidot ovat kaikkien ulottuvilla, jos ne vain uskaltaa ottaa käyttöön. |