Home

VUOTOS-SOUTU 2000


vastavirtaan
 17. - 18. 6. 2000

Reitillä Savukosken Viitaranta - Pelkosenniemen kirkonkylä.
Ks. kartta

OHJELMA:

17.6. 2000 kokoonnuttiin ruokailuun Karvosen Paavon rantaan Viitarannalle. Bussikuljetus lähti Kemijärven rautatieasemalta junalla tulijoille ja tulijoita olikin enemmän kuin koskaan ennen.

Klo 12.00 pidettiin Vuotoksen Voima Oy:n kokous ja lähdettiin hyvinkin järjestyneesti vapaalle virralle Kaikurantaa kohti lähes aikataulussa. Kaikurannassa Schroderuksen Veikon rannassa kahvisteltiin ja mm. kuunneltiin Veikon laulamaa "Itkuvirsi Vuotokselle".

Rantautuminen Vuotosjoen suuta vastapäätä aikataulussa klo 17.
Mentiin bussilla lomakylä Kuukiuruun ja autojen hakijat Viitarannalle.

Kuukiurun telttailualue täyttyi teltoista ja mökit Sarivaaran mökkien lisäksi soutuväestä, jota oli ennätysmäärä noin 120 henkilöä. Ilahduttavan paljon tämä maailman mukavin mielenosoitus oli kiinnostanut nuorisoa. Saunominen ja ruokailu sujuivat suurella joukolla sopuisasti ja joustavasti.

Illanvietto ohjelmineen vietettiin Vuostimon nuorisoseuran talolla, jossa nähtiin ennakkonäytöksenä Mika Ronkaisen ohjaama TV-dokumentti "Viimeiset Vuotoksella" kertoen Veikko ja Impi Schroderuksen vaiheista allasuhan varjossa. Kyynel karehti monen katsojan silmäkulmassa. Syksyllä ko. dokumentti tulee TV-näytäntönä kaikelle kansalle.

Vuostimon tanhuajat tanhusivat pehmeitä ja kopsahtaviakin tanhuja - ja monen katsojan tanssijalka kopisi tahdissa.

Lopuksi Talontytöt ja "mini-Kuukkeli"-orkesteri esittivät vientoisia tangoja ja muuta musiikkia. "Oodi maalle" herkisti yleisön mahtaviin suosionosoituksiin - ja esiintyjät palkitsivat uusintatoiveet ruhtinaallisesti. Koillis-Lapin alueella on muutakin kansainvälisesti arvokasta kuin Kemihaaran suot...

18/6/2000 aamiaisen jälkeen mentiin bussilla veneille ja soudettiin Keminsaarille. Tutustuminen lintutorniin ja saariympäristöön oli mahdollista ennen pääjuhlaa. Makoisten ruokien parissa entiseen tapaan ohjelmassa oli painavia puheenvuoroja, uusien Vapaa Vuotos-veteraanien "diplomien" jako, köydenvetokilpailu yms. Taiteilija Tiina Aikio tyttärineen Vuotsosta esiintyi "Karhu"-ohjelmallaan. "Kurkiauran lento - laulu Vapaalle Vuotokselle" päätti juhlan.

Osallistujien joukossa olivat ympäristöministeri Satu Hassi, EU-parlamentaarikko Heidi Hautala, kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä, Iijokisoutajien edustajia. Vanhat veteraanit olivat tapansa mukaan kiitettävästi mukana. Ruotsin puolelta ja Saksasta oli myös osallistujia. Asiamme on noteerattu ulkomaillakin.

Uudet Vapaa Vuotos-veteraanit: Margarete ja Harald Helander sekä Maija-Liisa Lauri.

Osallistujat olivat ja ovat vakuuttuneita siitä, että Vuotoksen allasta ei koskaan rakenneta. Sen estäminen on vaatinut ja vaatii edelleenkin yksilöiden uhrautuvaa työtä. Nyt vihdoin viimein pitäisi myös valtiovallan Kemijoki Oy:n enemmistöosakkaana tarttua asiaan ja keskeyttää tämä mieletön hanke.

Kesäkuun puolivälissä 2000 EU-komissio on haastanut Suomen valtion EU-tuomioistuimeen mm. siksi, että Kemihaaran soilla ei ole noudatettu lintudirektiiviä. KHO(=korkein hallinto-oikeus) teki päätöksensä Kemihaaran soiden poisjättämisestä tehdyistä valituksista kesäkuun 2000 aikana: ei ole esitetty perusteita niiden poisjättämiselle ko. ohjelmasta. Vaasan hallinto-oikeuteen tehtiin valitusten täydennyksiä ja vastineita Kemijoki Oy:n valitukseen heinäkuun loppuun mennessä. Jälleen yksi loma oli aivan muuta kuin lomaa. Maastokatselmukset toimitettiin syksyllä ja suullinen käsittely pidettiin 6/2/2001 =>. Päätös on lupeissa syksyllä 2001. Elämme taas kerran jännittäviä aikoja...

Soudusta vielä: Pelkosenniemen venelaituriin entisen Suojalan rantaan laskeutui hyvin tyytyväinen soutuväki. Retki oli ollut antoisa ja luonto näytti sekä auringon että pilvet, ei kuitenkaan kunnon sadetta. Yöpakkanen paikoin puri ja antoi omaa eksotiikkaansa tapahtumalle. Sääsket eivät vielä olleet kovin virkeitä.

Ensi vuoden Vuotos-Soutuun on jo kesällä 2000 tullut ilmoittautumisia - ja runsaasti lupauksia, ettemme anna koskaan periksi!
Vuotos-Soutu 1999
Vuotos-Soutu 2001
Vuotos-Voitto-Soutu