Home

VUOTOS-VOITTOSOUTU

yleiskuvakaukaa

14. - 15. 6. 2003

reitillä Savukosken Viitaranta - Pelkosenniemen kirkonkylä.

Yhdestoista ja samalla viimeinen Soutuvuosikerta Esko Ahon hallituksen myönteisen periaatepäätöksen jälkeen...

Korkeimman hallinto-oikeuden kielteinen päätös Vuotoksen altaan rakentamisesta tuli 18/12/2002!

"Maailman mukavimpaan mielenosoitukseen" oli edelleen kovasti aihetta: Natura2000-ohjelman kiemurat ja Vuotosasian jättämät jäljet ovat pelottavat. Rauhaa ja yhteistä päämäärää on vaikea rakentaa hallinnon ristiriitaisen toiminnan takia.

Lauantaina 14.6. 2003 klo 10.40 alkaen kokoonnuttiin ruokailuun Karvosen Paavon rantaan Viitarannalle. Osallistujia oli ennätysmäärä, 135 ilmoittautunutta. Määrä vähän ylittyikin. Kaksi ja puoli isoa bussillista eka päivän päätteeksi! Valtaosa oli osallistunut Vuotos-Soutuun aiemminkin, osa joka kerta eli koolla oli lähes koko ydinjoukko - jotka vielä ovat keskuudessamme.

Talkoolaisille nimiä mainitsematta kuuluu erityinen kiitos - kuten kaikille allasta vastustaneille: pienistä neulasista syntyy suuri keko ja pienistä purosista iso virta!

Klo 12.00 pidettiin Vuotoksen Voima Oy:n kokous, jossa päätettiin toimia edelleen aktiivisesti toimialan mukaisesti ja jatkaa osakeantia edelleen. Kiitokset Maija-Liisa Laurille ja Mirjam Virtaselle, kun he liikuntaesteistä huolimatta kävivät Rovaniemeltä asti taksilla antamassa vanhemman polven tärkeän panoksen kokoukselle.

Kokouksen jälkeen lähdettiin vapaalle yliselle Kemijoelle kohti Kaikurantaa. Kaikurannassa Schroderuksen Veikon rannassa kahvisteltiin ja kuultiin Veikon laulama "Itkuvirsi Vuotokselle" - ja muitakin lauluja.

Rantautuminen Vuotosjoen suuta vastapäätä tapahtui hyvinkin aikataulussa klo 16.45. Keli oli hyvä, sade ei kastellut koko matkalla. Bussimatka taittui Asteliin Pyhätunturille ja omien autojen hakuun Viitarannalle pikkukiemuroitten jälkeen mukavasti. Saunomisen jälkeen syötiin makoisa illallinen ja vietettiin ohjelmalliset iltamat Pyhän Astelin ravintolassa: kuultiin ja nähtiin Rösölänperän ruppanoita Savukoskelta, Kemijärveltä musisoimassa Kuukkeli ja iltamien lopuksi iso harmonikkaorkesteri Kemijärveltä soittamassa iltamatanssit, kolme "settiä" - ja tunnelma oli korkealla...

Aamutoimien ja aamupalan jälkeen mentiin bussilla Vuotosjoen suun kohdalle veneiden luo - ja sieltä soutaen Keminsaarille. Tv oli paikalla ja valtakunnan uutiset näyttivät juhlastakin tuokion ihan alusta.

Pääjuhla alkoi Tiina Aikion laululla "Kurkiauran lento - laulu Vapaalle Vuotokselle". Veikko Korhonen muisteli Annikki Tolppasen roolia Vuotos-taistelussa ja hänen keväällä tapahtuneen poismenonsa kunniaksi pidettiin minuutin hiljainen hetki.

Entiseen tapaan ohjelmassa oli sekä asiaa että viihdettä luonnon kokemisen ja makoisten ruokien lisäksi.

Helena Tiihonen kertasi lyhyesti Vuotos-hankkeen historiaa ja pohti, mitä tästä eteen päin.

Varatuomari Pirjo-Riitta Oinaala painotti puheenvuorossaan sitä, että vesilain mukaisessa intressivertailussa luonnonarvot on otettava samalla tavalla huomioon kuin ehdottomien rakentamiskieltojen pykälässäkin. Hän kritisoi kovasti aikomuksia lieventää vesilain pykäliä. Aihetta on pykälien tiukentamiseen, ja esimerkiksi rakentamiskustannukset pitäisi sisällyttää intressivertailuun.

Poliitikot aikoivat olla aktiivisia Vuotos-hankkeen aiheuttaman tilanteen jälkihoidossa. Satu Hassi kertasi Soututunnelmia alusta loppuun ja kertoi huomanneensa välillä aikamoista apatiaakin väen keskuudessa kulloisestakin asiantilasta riippuen. Heidi Hautala kiinnitti puheenvuorossaan huomiota mm. muutoksenhakumahdollisuuksien kaventamisaloitteisiin. Pentti Tiusanen kertoi Repoveden kansallispuiston perustamisen olevan kansanliikkeen työn tulosta. Esko-Juhani Tennilä painotti yhteistyön ja paineen luonnin merkitystä Itä-Lapin kehittämiseksi.

Luonnonsuojeluliiton luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen kertoi lainvalmistelutoiminnasta ja myös vesipuitedirektiivistä, jolla on myös merkitystä jatkossa. Toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen lupasi Luonnonsuojeluliiton tukevan Vuotosasian jälkihoitoa.

Itä-Lappilainen paikallinen asukas piti koskettavimman puheenvuoron, jossa hän kritisoi nykyistä poliittista menoa jo pitemmältä ajalta. Hän toi esille liikuttuneena omat tunnelmansa siitä, kuinka yksilöt ovat joutuneet tekemään suuria inhimillisiä tekoja.

Perinteiseen tapaan saimme nauttia taiteilija Tiina Aikion esiintymisestä kuten myöskin Talontyttöjen musisoinnista. Taivaalta tuli jopa raekuurokin, mutta kastumiseen asti edes vesisadekuurot eivät kestäneet - ja helletuokiokin saatiin kokea.

Juhlassa myös muistettiin ympäristöpalkinnoilla: Lapin Luonnonsuojelupiiri jakoi tällä kertaa kaksi palkintoa, joista toisen sai varatuomari Pirjo-Riitta Oinaala ja toisen Vapaa Vuotos-liike. PRO:n panos on ollut ratkaiseva oikeustaistelun aikana: hän on käytännössä vapaaehtoistyönä hoitanut oikeudellisen puolen tässä epätasaisin resurssein toteutetussa Vuotos-taistelussa.

Vapaa Vuotos-liikkeen puolesta palkinnon vastaanotti Helena Tiihonen, joka kiitospuheessaan sanoi, että jokainen sydämestään vilpittömästi Vuotoksen allasta vastustanut, vaikka pientenkin resurssiensa mukaan toiminut, on palkinnon ansainnut. Muut eivät.

Bep Weijand Haaparannalta luovutti Ruotsin valtakunnallisen Luonnonsuojeluliiton myöntämän arvokkaan hopeisen laatan Helena Tiihoselle - jakotilaisuus sattui yhtä aikaa Vuotos-Voittosoudun kanssa Helsingborgiin, joten HT ei voinut matkustaa itse jakotilaisuuteen.

Helena Tiihonen kiitti: Haaparannan aktiivien Per Lundbäckin ja Bep Weijandin ansiosta Ruotsin Naturvårsverket ja Norrbottenin lääninhallitus olivat vastustamassa Vuotoksen allasta voimakkaasti Vaasan hallinto-oikeuden suullisessa kokouksessa ja aktiivit koko ajan. Tämä oli tärkeää ja siitä kuuluu kiitos heille!

Mukana oli yllä mainittujen poliitikkojen lisäksi entinen ympäristöministeri Pekka Haavisto, joka ehti Afganistanista juuri ja juuri Soutuun.

Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam lähetti kirjallisen tervehdyksensä. Entinen ympäristöministeri Kaj Bärlund lähetti sähköpostitse lämpimät terveiset Genevestä, kun ei ehtinyt tiukan ohjelmansa takia itse Soutuun. Myös entinen sisäministeri Matti Ahde ilmoittautui Soutuun, mutta oli estynyt ylipääsemättömien ongelmien takia osallistumasta Soutuun ja tervehti puhelimitse soutajia lämpimästi.

Spiegel-lehden toimittaja oli mukana koko Soudun ajan. Ensimmäisenä päivänä oli paikalla Lapin Kansan toimittaja ja Kalevan toimittaja, sen sijaan pääjuhlassa ei ollut yhtään kotimaista toimittajaa tai tiedotusvälinettä - yllä mainittua Tv-hetkeä lukuunottamatta. Vanhentunut, uutisarvoton aihe...

Juhlan jälkeen soudettiin kohti Pelkosenniemen venelaituria nk. Suojalan rantaan. Olipa komea näky.

Toivottavasti joku yrittäjä tai yhdistys jatkaa aloittamaamme soutuperinnettä - vaikkapa pienempinä tapahtumina pitkin kesää. Tällaisia vapaita suurjokia ei ole monta enää jäljellä!

M.Soikkelin raportti Soudusta 2003 oli aikoinaan luettavissa linkistä: http://www.uta.fi/~csmaso/aatos/vuotos03.htm, kiitos siitä!

****************************

Kannattaa tulla mihin aikaan kesästä hyvänsä kanootti- tai veneretkelle Jauru-, Vuotos- ja Kemijoelle tai tutustumaan nk. Vuotosalueeseen.  Opastusta ja majoitusmahdollisuuksia voi kysellä:

 Pentti Pyyköseltä puh 016-851255 tai email: pyhanpahta@mail.suomi.net

  valoisa3

 

Tule osakkaaksi Vuotoksen Voima Oy:hyn!

Vuotoksen Voima Oy:n osakkailla on omakin yöpymispaikka Jaurujoen rannalla Rentukkakämpässä.

Vuotos-Soutu 2001
Vuotos-Soutu 2000
Vuotos-Soutu 1999